Olen viime kuukausina, oikeastaan syksystä asti hakenut hanakammin suuntaa omalle tyylille. Olen tuunaillut kalenteria jo useamman vuoden, ja kokeillut kaikenlaisia juttuja. Jonkun pätkän tuunailin viikkokiteillä, ja olen aiemminkin puhunut, että ne veivät kyllä inspiraatiota mennessään. Valtavan kauniitahan ne on, mutta koin etten osaa niiden kanssa käyttää luovuutta ollenkaan.

Viime syksynä vaihdoin sitten kalenteriksi traveler´s notebookin ja olen ollut sen valinnan kanssa erittäin onnellinen. Minulla on ollut valmis kuukausivihko, mutta muuten olen tehnyt itse paljon. Viikkovihkossa on pohja ollut koko ajan sama, ja olen kyllä tykännyt siitä. Pohja on toimiva ja siinä on tilaa koristelulle.

Harrastuksen alussa tuntuu, että haalii kaikkea mahdollista. Nyt olen karsinut tarvikkeita, ja mennyt sitä kohti mikä oikeasti iskee. Minua kuvastaa kukkatarrat, naisellinen ilme sekä mielenkiinnon kohteiden kautta kalenteriin on päätynyt leikekuvia, luontoaiheisia juttuja sekä taianomaista asioita. Koen voimakkaasti meneväni tätä kohti muutenkin elämässä, joten on ehkä luonnollistakin että nämä näkyvät myös planneroidessa.

Olen käyttänyt erityisen paljon tuunauksessa tarroja, washiteippejä, lehtileikkeitä, tulosteita, washisampleja ja happymaileissa saatuja juttuja. Näiden avulla aukeamista syntyy uniikkeja ja minun näköisiä, ja nämä onkin tällä hetkellä lempijuttuja tuunauksessa.

-Laura