Avainsana: lempiwashit

Joulun suosikkituotteet

Ajattelin tämänkertaisessa postauksessa esitellä teille joulun suosikkituotteeni kalenterituunauksessa, joten sen pidemmittä puheitta mennään itse asiaan.

Löysin lokakuun lopussa Helsingin Kirjamessuilta aivan ihania Nuppu Print Companyn tarroja, jotka jo ostovaiheessa tiesin säästäväni joulua odottamaan. Kyseisten tarrojen nimi on Joulukukkien tuoksua ja setissä oli kaksi tarra-arkkia.

Punainen PaperMaten kuulakärkikynä on värinsä puolesta ehdoton joulujuttujen kirjoittamiseen. Muutenkin tykkään sen pehmeästä ja hyvin liukuvasta kirjoitustuntumasta. Tietenkin myös saksien täytyy joulukuussa olla teemavärin mukaiset, eli punaiset.

En edes muista, mistä olen ostanut kuvassa olevan punaisen glitterteipin, mutta niin vaan se on kuin varkain vienyt sydämeni. Tykkään siitä, että kyseisen washin pinta on rouhean röpelöinen. Sillä saa sopivasti tekstuuria kalenteriin.

Kuin huomaamatta joulu hiipii sekä kalenteriin että kodin koristeluun aattoa odotellessa. Ihanaa joulunodotusta teille kaikille!

Tunnelmallisin terveisin, Piia

Kalenterimanian YouTube -kanavan viikon 48 videot

Tämän hetken lempijutut:

Carita esittelee tämän hetken lempiasioitaan kalenterihin ja tuunailuun liittyen.

***

Metsän aika 2020:

Kaupallinen yhteistyö Metsän aika, Walkia Design

Inka esittelee Metsän aika 2020 -kalenterin. Testaa kyniä siihen sekä koristelee viikkoaukeamaa.

***

Lempiwashit:

Sarkku teki ASMR -videon, jossa esittelee lempiwashejaan ja osallituu Kalenterimanian kuukausihaasteeseen.