Avainsana: lippulaput

Kalenteritermistö auki – Art Journal & Junk Journal

Art Journal, toisin sanottuna Artist’s Journal, eli suomennettuna taiteilijan päiväkirja, on nimensä mukaisesti taidetarkoitukseen tarkoitettu kirja, vihko, lehtiö tai muu nide omiin taidemuistiinpanoihin. Tarkoituksena on kääntää perinteinen kirjoitettu päiväkirja visuaaliseen muotoon – esimerkiksi luonnoslehtiöt voi halutessaan myös määritellä jonkinlaisiksi art journaleiksi.

Art journalissa sekoittuu useimmiten perinteinen päiväkirjamainen muoto yhteen piirtämisen, maalaamisen ja kollaasien tekemisen kanssa. Jokainen mahdollinen tekniikka, tyyli, materiaali ja tapa on yleistä art journalissa, ja useimmiten sekatekniikka (mixed media) on art journalistien suosiossa. Varsinaisia sääntöjä ei taidepäiväkirjan pitämisessä ole – sivuja voi siis täyttää joko pelkästään maaleilla, tai esimerkiksi kirjaten omien luonnostensa kautta omaa kehitystä.

Art journaliin voi myös kirjata jokaisen sivun yhteyteen käytetyt tuotteet, tehdä värivertailusivuja esimerkiksi eri merkkien vesiväreillä, tai piirtää oman päivän tapahtumansa kirjoittamisen sijaan. Art journalin pääpiirre pysyy oman taiteellisuuden esiintuomisessa, luovuudessa ja omien taitojen ja tyylimuutosten seuraamisessa. Usein art journaliin lisätään päivämäärät sivujen kohdalle, jotta päiväkirjamaisuus säilyy. Tämäkään ei kuitenkaan ole millään tapaa pakollinen tehdä, ja taidepäiväkirjan toteuttaminen on varsin vapaata.

Art journalia voi käyttää esimerkiksi omien tunteiden hallintaan, joidenkin isompien elämänmuutosten tueksi tai käsittelyyn, tai yksinkertaisesti kirjan pitämisen luovasta tekemisestä nauttimisen vuoksi. Mikään ei estä myöskään yhdistämästä näistä kaikista isompaa kokonaisuutta, ja tekemään oman art journalin esimerkiksi Traveler’s Notebookin vihkoihin.

Esimerkiksi Kalenterimaniassa pyörivä doodle challenge on oiva ensiaskel art journalin aloittamiseen.

Suosittuja tuotteita nimenomaan art journal mielessä suunnittelee Jane Davenport, ja niistä löytyy laaja valikoima esimerkiksi Heidin Korttipajalta.

Junk Journal, eli ”roskapäiväkirja”, yhdistää yleisimmin erilaisia askarteluvälineitä ja -tarvikkeita, sekä kierrätettyjä materiaaleja. Junk journal -nimi tuleekin kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä. Esimerkiksi roska- ja mainosposti, ilmaisjakelulehdet, tuotteiden pakkausmateriaalit, vaatteiden hintalaput, hedelmätarrat ja muut muuten roskiin päätyvät tuotteet löytävät oman paikkansa junk journalin sivuilta.

Junk journaliin voi yhdistää myös uusia tuotteita, kuten tarroja ja papereita. Musteiden, kynien ja maalien käyttö on myös mahdollista sivujen koristelussa.

Junk journalista on myös yhtenä tyylisuuntana vintage-journalin pitäminen, jolloin junk journaliin lisätyt ja tehdyt asiat on tehty muistuttamaan vanhempia – eli vintage – aikoja, tai sivuissa on hyödynnetty pelkästään esimerkiksi vanhoja valokuvia ja muistoja. Esimerkiksi teellä ja kahvilla sivuista voi tehdä vanhemman näköiset ja täten vintagehenkiset.

Junk journal on erinomainen tapa kierrättää lehtileikkeitä, kirjekuoria ja postimerkkejä, ja sen toteuttaminen on helppoa. Kollaasitekniikan ansiosta jokaisesta journalista tulee erilainen, ja aukeamilla voi tuoda omaa persoonallisuutta ja luovuutta esiin vaihtelemalla tekniikkaa ja tyyliä vaikka jokaisella aukeamalla.

Junk journalissa saadaan kontrastia valkoisiin, tyhjiin sivuihin tekemällä aukeamista erilaisten tekstuurien ja visuaalisten asioiden avulla rönsyileviä. Journaliin voi piilottaa taskuja, kiinnittää kauppakuitteja, ostoslistoja tai vaikka hyvän karkin käärepaperin. Junk journalin lähestymistapa onkin varsin kasuaali ja rento, ja epätäydellinen ulkoasu tuo oman tunteensa kirjaan.

Muut Kalenteritermistö auki -postaukset löydät täältä!

Ihan älyttömän suuri kiitos myös kuvia omista teoksistaan tätä postausta varten lähettäneille ryhmäläisille. Katsokaa nyt millaisia taideteoksia, vau! Harmi etten voinut ihan jokaista tähän postaukseen ahtaa, mutta lisää art journal -kuvia löydätte myös tosiaan ryhmän puolelta kuvakansiosta!

Irtolappujen kuljetus kalenterissa

Ikuinen ongelma, kuinka säilyttää irrallaan olevat lippuset ja lappuset omassa kalenterissa? Uskon, että jokaisella meistä on tähän se oma paras ratkaisu, mutta ajattelin nyt kertoa teille omasta ratkaisuistani.

Häpeäkseni (?) täytyy myöntää, että olen niin sanottu vanhan kansan ihminen tässä irtolappujen kuljettamisessa kalentereideni välissä. Eli yleensä vain tungen ne etukannen taakse, ihan irrallaan ja sellaisenaan. Voisi sanoa, että tässä vallitsee hallittu kaaos. Tiedän tasan tarkkaan missä kohtaa jätti-irtolappupinoa sijaitsee juuri se lappu, jota etsin. Tietysti välillä tulee haasteita etsinnässä, jos tarvittava lappu on erikoisen pieni, mutta yleensä löydän kyllä sen mitä etsin. Ja mikä ihmeellisintä, kaikki laput ovat tallessa!

Nunuco, kuten jotkut muutkin kalenterivalmistajat ovat ratkaisseet irtolappujen kuljetusongelman läiskäisemällä etu- tai takakanteen erillisen taskun, jonne lappusia on helppo sujauttaa. Minunkin Nunucossani on tällainen tasku, mutta se sisältää vain muutaman tarra-arkin. Miksi? Saan laput nopeammin käsiini, kun ne ovat suoraan edessäni avatessani kalenterini. Lisäksi koen ettei Nunucon tasku ole tarpeeksi suuri yhä vain kasvavalle irtolappupinolleni.

Enemmistö tuunaajista on varmasti minua viisaampia ja he ovat ostaneet/askarrelleet itse/hommanneet jostain juuri tähän tarkoitukseen olevia muovitaskuja. Niitähän saa erikokoisia ja näköisiä, esimerkiksi Klemmarikellarista saa Color Crushiin juuri tuollaisia käteviä muovitaskuhärpäkkeitä, joissa lappuset pysyvät turvassa ja järjestyksessä. Osa taskuista on sivuista auki, osassa on jopa vetoketju! Nunucooni, joka on tällä hetkellä jatkuvassa käytössä, ei kuitenkaan ole sellaista muovitaskusäilytysjutskaa, jonka saisi fyysisesti kiinni kalenteriini, sillä Nunucohan on liimasidottu… Uskoisin silti, että rengasmallisissa kalentereissa monelle nämä ovat yksi kalenterin pakko-olla osioista.

Pahoittelut kaikille, jotka luulivat, että tarjoan uusia ratkaisuja tähän ikuisuuskysymykseen. Täytyy kyllä myöntää, että pidän omasta tavastani kuljettaa irtolappuja. Se on niin helppoa! Ja jos pelottaa, että laput häviävät, ne voi kätevästi laittaa klemmarilla samaan nippuun ja kiinni kalenterin sivuihin!

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi