Avainsana: lyijykynä

Art journal with Milli-koira

Kauniina elokuisena iltana sain omasta mielestäni hulvattoman hauskan ajatuksen – millaisenkohan aukeaman koiramme Milli tuunaisi jos saisi mahdollisuuden? Aiemmin Milli on kyllä omalla osallaan osallistunut tuunailuun muun muassa tuhoamalla yhden silloin juuri ostamani Ajaston Planner -muistikirjan, nuolemalla päiväysmerkintöjä pois kalenterin sivuilta ja rei’ittämällä valvomatta jääneen kaksipuolisen teippirullan…

Nyt iskin koiralle kynät käteen ja katsoin mitä tapahtuu! Oikeasti kynä päätyi tietenkin siis Millin suuhun ja itse pidin kynän toisesta päästä kiinni niin, että se piirsi koiran liikkuessa art journalin sivulle. Äiti sai kunnian toimia tämän taiteellisen kokeilun kuvaajana, itsellä olisi loppunut auttamatta kädet kesken.

Kovin pitkään tässä tempauksessa ei mennyt, lyijykynä kun koki ensimmäisenä karun kohtalon ja menetti päästänsä pyyhekumin. R.I.P. lyijykynä. Tussien toiset päät olivat myös jokseenkin… ei-niin-uudenveroisia taiteilijahetkemme jälkeen. Onneksi olin osannut tähän varautua enkä valinnut välineiksi yhtäkään kynää, jota itse oikeasti aktiivisesti käytän.

Kauniiden koukeroiden lisäksi sivulta löytyy muutama tassunjälki karvaisen taiteilijan käveltyä teoksensa ylitse useampaankin kertaan. Sivun reunaan haettiin myös kevyttä kohokuviointia hampailla hellästi nipistellen. Yllätyin lopulta eniten siitä, että sivu ei päätynyt loppupeleissä täysin palasiksi! Milli tuntui hämmentyvän tästä luvallisesta tuunailusta kovin eikä se ollut enään niin kiinnostavaa kuin kiellettynä.

Koiraa ei satutettu millään tavoin tuunauksen kuvauksessa ja osallistuminen oli kaikille osapuolille täysin vapaaehtoista. Milli sai palkkioksi taiteestaan TES:n mukaisen määrän nakkeja ja rapsutuksia.

Mikäli sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy joku kenen mielestä vastaavan kokeileminen olisi hauskaa, niin alla muutama vinkki:

  1. ÄLÄ valitse tuunattavaksi mitään todella tärkeää, mikäli sinunkin lemmikkisi on taipuvainen tuhoamaan asioita sille päälle sattuessaan. Esimerkiksi upouuden bullet journalin tuhoutuminen ei todennäköisesti naurata, vaikka tuunailu yhdessä karvakaverin kanssa olisikin ollut aluksi hauskaa.
  2. Ole skarppina. Kynän saa napata suusta hyvin nopeilla reflekseillä, kun kuuluu ensimmäinen rusahdus antamaan osviittaa siitä, että kohta on kynä rikki ja sen sisukset koiran kidassa.
  3. Älä odota ihmeitä. Itse hieman toivoin Millin piirtävän minusta imartelevan muotokuvan, mutta aika karvaasti sai pettyä lopputulokseen.

Pilke silmäkulmassa tuunailuiloa toivotellen, Inka & Milli

Mitä kulkee aina mukana penaalissa?

Penaali. Yksi penaali vai useampi? Ja mitä niissä pitäisi olla aina valmiina lähtöön..? Itse olen vaihdellun penaalista ja pussukasta toiseen useaan kertaan, ja sisältökään ei ole pysynyt vakiona kovinkaan kauaa kerrallaan. Nyt kuitenkin luulen löytäneeni jonkinlaisen ”penaalirauhan”.

Itse penaalina on nyt käytössä Vihkokaupalta ostettu Gemma Correllin yksisarvispenaali, se isompi malli. Koko on itselleni juuri passeli! Sinne oikeasti mahtuu reippaasti tavaraa mukaan, mutta ei kuitenkaan tule pakattua mukaan puolta valtakuntaa ja vähän ylikin – vaan koska pystyy. Jälkimmäinen on ollut allekirjoittaneella ongelma oikein jättikokoisten pussukoiden kanssa…

Sitten itse sisältöön! Ensiksi vaikka kynäarsenaaliin, joka on löytänyt kotinsa tästä penaalista;

 

Olen tykästynyt tähän kynävalikoimaan aikalailla, eikä muita tule juurikaan enää kaivettua esille kirjoittamista varten. Piirtelyssä ja värittämisessä toki, mutta kalenterimerkinnät tulee tehtyä aikalailla näillä välineillä.

Kuten ehkä jo kävi ilmi, kannan itse mukana penaaliissa muutakin kuin vain kyniä! Ennen oli näille ”sekalaisille” yleensä oma pussukkansa. Mutta koska kaikki mahtuu näppärästi samaankin penaalin nyt, en ole viitsinyt enää kuljettaa erillistä nyssäkkää turhan takia mukana. Mukana siis kulkee kynien lisäksi;

  • Rulla ohutta kaksipuoliteippiä
  • Zigin liimakynä
  • viivotin
  • korjausteippirolleri
  • pienet sakset
  • pyyhekumi

Tälläisellä kombolla itse olen siis huomannut tulevani hyvin toimeen! Ei haittaa, vaikka olisi vain tämä penaali mukana jossakin reissussa, sillä tärkeimmät työkalut löytyy.

 

♥, Inka