Avainsana: me and my big ideas

Kaljumman puolison tuunaama viikko

Helou helou helou! Täällä kirjoittelee Inka, mutta postauksen tuunaussisältö on poikkeuksellisesti jonkun muun kuin allekirjoittaneen käsialaa. Nimittäin Mutkun, tuon parrakkaan miehen jonka kanssa yhdessä asustelen. Tätä postausta varten on tehty pitkäjänteisesti työtä jo useamman vuoden ajan. Alunperin kysyessäni tuunaisiko mies minulle kalenteriin aukeaman, vastaus oli poikkeuksetta jyrkkä ei. Siitä edettiin mutinan, joojoo-tuskastelun ja ehkä joskus-vastausten jälkeen vihdoin erääseen kauniin keväiseen (lue: räntsäsateiseen ja raekuuroiseen) keskiviikkoon, jolloin mies todellakin istui alas keittiön pöydän ääreen ja suostui koristeluun yhden aukeaman verran.

Toki aiemminkin on miekkonen ollut avuksi blogipostauksissa, sekä vastatessaan ei vaan yhteen, vaan kahteen otteeseen tuunailusanasto-kysymyksiin, ja olemalla inspiraation lähteenä omalle tuunailulleni. Mutta onhan tämä nyt aivan eri asia ottaa tarrat kauniiseen käteen ja niitä lähteä lätkimään, kuin vain arvailla mitä mikäkin koriste-termi ehkä voisi tarkoittaa.

Liikkeelle lähdettiin valitsemalla kalenteri johon viikko tuunata. Vaihtoehtoina olivat Ajastolta saatu Note A5 sekä Happy Planner Classic, joista jälkimmäiseen päädyttiin. Tai no minä päädyin, kun valintakysymykseen sain tarpeeksi monta ”ihansamapäätäsä” ja ”en haluu tehä kumpaankaan” -vastausta.. Innostuneisuus leijui siis ilmassa lähes käsin kosketeltavasti, kuten ehkä alemmasta kuvastakin välittyy!

Kun kummankin kupeissa oli kahvia, minulla pullaa lautasella ja Dingo pauhasi puhelimesta soittolistalta, rajasin tarjolle tuomaani teippivalikoimaa pyytämällä miestä nimeämään neljä ei väriä. Mustaa, keltaista, sinistä ja punaista oli vastaus, joten näitä värejä sisältäviä teippejä tarjolle siis. Nappasin tarjolle myös muutaman tarrakirjan, lähinnä Me And My Big Ideasin boksi-tarravihkoja. Ajattelin että niitä olisi helppo tuunausneitsyen laittaa sivuille, mutta tästä meillä olikin eri näkymys. ”Emmä näitä haluu, eiks oo mitään muunlaisia?” Yllättyneenä roudasin boksitarrani takaisin askartelupöydälleni, ja kiikutin tilalle keittiöön lähestulkoon kaikki muut omistamani tarrat.

Hyvä tovi vierähtikin kun mies tutki tarroja, ja valitsi käyttöön haluamiaan. Yllätyin kysymyksistä joita tuunauksen aikana tuli; ”Miten sä näitä niinku teet, etukäteen vai jälkikäteen? Pitääks tietää jotain tästä viikosta?”. Jotenkin olin odottanut, että mies lätkäisisi aukeamalle muutaman ensimmäisenä käteen osuvan tarran johonkin päin sivua ja ilmoittaisi olevansa valmis, yrittäen päästä pälkähästä mahdollisimman nopeasti. Sen sijaan aukeamalta löytyy selkeästi oikeasti ajatusta. Washia ja tarrojakin on niin vaaka- kuin pystysuunnassa, funktionaalista tarraa palkkapäivää merkkaamassa ja koristeellisuuttakin.

Tänään postauksen julkaisupäivänä aion ilmeisesti miehen vision mukaan perua menoni joita tälle päivälle on kenties kaavailtu, tai ainakaan en taida olla niistä järin innoissani. Tietääköhän tämä sitä, että tänä lomaltapaluu-maanantaina minua on odottanut aikainen aamuvuoro..? Niin tai näin, mutta toivon että keskiviikon teksti ei ole paikkaansa pitävä ennuste – lunta en enää näin toukokuulle kovasti kaipailisi.

Tämä aukeama tulee varmasti jäämään yhdeksi kaikkien aikojen suosikeistani, tunnearvoltaan suureksi. Osan valituista tarroista voisi ottaa melkeimpä vittuiluna, mutta aika kivoja tsemppejäkin viikolta löytyy. Luulen että erilaisten värien uskaliaampi yhdistely voisi olla asia, josta ottaa omaankin tuunailuun oppia! Esimerkiksi keltaista ja sinistä en ole tainnut itse vielä ikinä kalenterissa yhdistää.

Tälläinen miehen tuunailu voisi olla mielestäni hauskaa toteuttaa joskus uudelleenkin. Tähän ehdotukseen kuitenkin sain vastaukseksi turhautuneen mulkaisun, jota en ehkä uskalla tulkita myöntäväksi vastaukseksi. Mutta never say never, ehkä jo ihan kohta pian 4 vuoden päästä saan taas katsoa Mutkua tuunailemassa kalenteria!

Ps. Miestä ei uhattu aseella tai muutenkaan saatettu hengenvaaraan prosessissa kiristyksen uhkailun ja lahjonnan osalta jota postauksen toteuttaminen vaati.

♥, Inka (& Mutku)

Oman kalenterityylin etsintää

Enpä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut kutsuvani kalenterin täyttämistä harrastukseksi…

Kaikki lähti liikkeelle oikeastaan yläasteelta, jolloin minulla oli joka vuosi Demi-lehden vuosikalenteri. Pidin sitä enimmäkseen päiväkirjana. Jo ala-asteella kirjoitin päiväkirjaa, mutta ei puhettakaan, että olisin uskaltanut esitellä sitä kavereilleni. Vuodet vierivät, ja lukioon siirryttyäni lukuvuosikalenteri vaihtui oppikirjoihin. Lukioaikoina ihastuin kuitenkin Stabilon Point 88 (fineliner 0,4mm) -kyniin. Kirjoitin niillä kaikki muistiinpanoni, sillä koin värien auttavan minua oppimaan paremmin. Näin jatkui myöhemmin myös ammattikoulussa sekä ensimmäisessä työpaikassani. Ja vielä tänä päivänäkin kirjoitan kalentereihini näitä kyniä käyttäen.

Ensimmäinen ‘’virallinen’’ kalenterini harrastajana oli vaaleansininen Leuchtturm 1917, jonka ostin alkuvuodesta 2018. Tämän Letun kanssa aloitin bujoilun ja fiilis oli aivan ‘’tää on se mun juttu’’. Kuitenkin jokin hidasti menoani. Koin, ettei minulla ollut aikaa keskittyä piirtämään kaikkia yksityiskohtia ja että vertailin liikaa itseäni muihin. En ole koskaan ollut mikään hyvä piirtämään tai omannut kaunista käsialaa. Jälkeenpäin ajateltuna koin tuolloin ongelmaksi myös sen, etten ollut silloin vielä kuullut juurikaan kuinka käyttää esim. washeja ja die cutseja. Käytössäni oli tuolloin vain nuo mainitsemani Stabilot.

Kuukausi kului ja olin päivittänyt ‘’tyyliäni’’ hankkimalla muutamia Tombow-merkkisiä sivellintusseja. Aukeamat saivat suuren muodonmuutoksen, vaikka kirjaimellisesti vetelin vain viivoja. Samalla kävin päässäni syvällistä pohdintaa siitä, millainen kalenteri olisi minulle paras. Päädyin selailemaan Kalenterimanian Facebook-ryhmää ja ihastuin siellä oleviin MAMBI (Me and My Big Ideas) Happy Plannereihin. Tuolloin niitä oli ainoastaan koossa big, classic ja mini. Koska Happy Plannerit ovat aivan erilaisia monella tavalla kuin Leuchtturmit, ei todellakaan ollut itsestäänselvyys mihin kokoon päädyn. Tuolloin en vielä tuntenut ketään, jolla olisi kokemusta esitellä minulle omaa Happy Planneriaan, joten jouduin luottamaan omaan fiilikseeni. Ajauduin selaamaan Kalenterimanian Facebook-kirpputoria ja sitä kautta ostin vähän käytetyn Happy Planner Classicin. Päivätty kalenteri oli 18kk pituinen, päiväykset päättyivät joulukuuhun 2019 ja kalenterinäkymä oli vertikaalinen. Ensimmäinen tuunattu aukeama löytyy maaliskuulta 2019.

Vuosi 2019 läheni loppuaan ja seuraava pulma iski vasten kasvoja: jatkanko Happy Plannerilla seuraavan vuoden vai onko minulla tarvetta vaihtaa kalenteria. Kymmenen kuukauden aikana olin löytänyt niin suosikki- kuin inhokkiasiani tuosta kalenterivalinnasta, ja niiden puntaroimiseen menikin muutama viikko. Päädyin kuitenkin jatkamaan samalla kalenterilla,  layoutilla ja tyylillä. Tilasin Chic Companylta MAMBI Happy Planner Classic x Teresa Collins -kalenterin. Innostus oli heti huipussaan, ja vihdoinkin olen onnistunut toteuttamaan itseäni tuunaajana siten, miten olen aina ajatellutkin.

Voi tätä sormien syyhyämistä, kun selailen tässä bloggailun lomassa tuota ensimmäistä Happy Planneriani! Niin paljon täysin tyhjiä aukeamia. Tuolloin, eli vuosi sitten, minulla ei oikein ollut vielä yhtä suurta paloa tähän touhuun kuin mitä tällä hetkellä. Ennen täytin kalenteriini vain menot ja työvuorot. Nykyään kirjaan kalenteriini noiden lisäksi kauppa-, lahja- ja to do -listoja, päiväkirjamerkintöjä sekä sekalaisia muistettavia asioita. 

Entäpä tulevaisuuteni tämän harrastuksen parissa? Aika toki näyttää, mutta voisin paljastaa jo nyt muutamia uusia ulottuvuuksia, joita olen viimeisen kuukauden aikana kohdannut. 

Siitä asti, kun aloin mieltämään tuunailuin harrastukseksi, olen ollut varma, että minulla on kalenterirauha. Historia sen on jo todennut, ettei luuloni todellakaan pidä paikkansa. Jos pitäisi, miksi pohdin onko keskeneräinen kalenterini minulle se ainoa oikea? Uusimpana ihastuksenani on Traveler’s Notebook eli TN koossa standard. TN:ssä minua viehättävät kannet, minulle pienempi kynnys hyödyntää kierrätystä tuunailussa sekä se, ettei ole yhtäkään samanlaista kokonaisuutta. Toki kannet ovat pitkälti massatuotantoa, mutta TN kannet voi tehdä myös itse. Monet näiden käyttäjät tekevät vihkonsa itse. Omalta osaltani voin aloittelijana sanoa, että tyydyn valmiisiin kansiin ja vihkoihin ainakin näin aluksi. Aloitusta vailla minulla on siis Webster’s Pagesin standard-kokoiset, glitterpäällysteiset kannet. Kuminauhoja kansien sisällä on neljä ja olen suunnitellut asettavani sinne vihot päiväkirjaa, raha-asioita, reseptejä sekä muistiinpanoja varten. Haaveissa olisi vielä mahduttaa mukaan art journal, mutta saa nähdä onko sen aika vielä.

Näin postaukseni päätteeksi haluaisin toivottaa kaikille Kalenterimanian blogin lukijoille oikein mukavaa kevättä ja inspiraation tuulahduksia tuunailuhetkiinne!

-Essi
@plansofmine