Avainsana: miittien järjestäminen

Lempimuisto Kalenterimaniasta – Laura

Olen ollut Kalenterimaniassa mukana vuodesta 2016, joten ihania muistoja on paljon. Kalenterimania on yhteisönä niin myötäelävä ja perhemäinen, että vuosiin on mahtunut kaikenlaista mukavaa muistettavaa.

On melkeinpä vaikeaa valita yhtä lempimuistoa. Olen jutellut ihanien ihmisten kanssa, vaihtanut ajatuksia harrastukseen liittyvistä aiheista sekä jakanut arkista elämää viikonpäiväketjuissa.

Kohtaamiset teidän kanssa on kuitenkin parasta. Olen ollut mukana Oulun miiteissä sekä päässyt mukaan suurmiittin. Viime vuoden syysmiitin sitten valikoin lempimuistoksi. Näin livenä siellä niin montaa, ja pääsin tutustumaan kasvotusten myös ylläpidon kanssa.

Ylläpidon kanssa tehdään tiiviisti tätä hommaa netin välityksellä, joten oli huippua nähdä sitten viimein myös naamatusten. Matkustin syysmiittiä edeltävänä päivänä Turkuun Miran luokse, missä tavattiin muun ylläpidon kanssa. Voin kertoa, että Miran vieressä nukuin kuin tukki! Ylläpitoa nukkui sohvalla, lattialla.. Siskonpedeissä kuin suuri perhe.

Ja sitähän me ollaan, Kalenterimanian perhe. Yhteisö joka koostuu ihanista yksilöistä. Odotan ilolla uusia muistoja ja uusia kohtaamisia!

Laura

Ps. Kurkkaa millaisia muistoja Suvilla ja Miralla on Kalenterimaniasta.

Syysmiittiin valmistautumista!

Viimein voi sanoa, että kalenterimanian syysmiittiin ei ole pitkä aika! Se on jo ensi viikolla. Syysmiittiä vietetään Turussa Villa Bella Vistassa. Jäseniä paikalle mahtuu 100 ja tulossa on koko kalenterimanian ylläpito, joten kyseessä on iso tapahtuma.

Tätä miittiä on suunniteltu ylläpidon keskuudessa jo kuukausia, ja tuntuu jännittävältä, että tapahtuma on aivan kohta. Olen hankkinut jo junaliput Oulusta Turkuun, ja suunnitellut mitä voisin laittaa päälle. Matkalukemista olen miettinyt, ja pohtinut miten laittaisin hiukset!

Innoissani inspiroiduin myös kalenterimaniasta, ja tuunasin miittiviikon aukeaman jo valmiiksi. Vietin aukeaman parissa pitkän tovin, ja mietin mitä kaikkea kalenterimania minulle merkitsee.

Lisäksi olen suunnitellut nimikylttiä, jollaisen toivon muidenkin tekevän, että tunnistan mahdollsimman monen! Tälle viikolle on suunnitelmissa käydä vielä läpi plannerointitarvikkeita vaihtopöytää ajatellen sekä kasata muutamat happy mailit ja washisamplet mukaan. Mukaan nappaan tietysti plannerin ja tuunaustarvikkeita.

Yksi huippujutuista on, että tapaan esimerkiksi Mirpun ja monet muutkin teistä ensi kertaa livenä! Moni teistä tuntuu jo tutulle, kun olemme jutelleet ja jakaneet elämäämme kalenterimanian off topic- ketjuissa. Olen äärettömän ylpeä, että olen osa tälläistä porukkaa. Ihanat jäsenet, huiput yhteistyökumppanit ja sellainen ylläpitopoppoo, etten edes oikein löydä oikeaa sanaa kuvaamaan sitä porukkaa. Se on kalenterimaniaperhe!

Pian nähdään Villa Bella Vistassa!

-Laura