Avainsana: Milja

Plan With Milja – Inspiraationa lempiväri

Huomenta kanssamanialaiset!

Tänään kurkataan tarkemmin mun kalenterituunaustapoihin Plan With Me -postauksen parissa. Haasteena koristelutavoille oli tällä kertaa oma lempiväri, joka mulla sattuu vaihtelemaan vähintään kerran kuukaudessa. Siitä huolimatta, että olen viimeaikoina haikaillut kaiken keltaisen perään, päätin valita yhdet ikisuosikkiväreistäni. Sinistä ja violettia yhdistettynä pieneen määrään hopeaan – erittäin toimiva värikombo, jota löytyy myös mm. hiuksistani. Niin paljon siitä tykkään. Kalenterina toimii kultainen personal-kokoinen Color Crushini.

Aloitan kalenterinlaittoni aina keittämällä itselleni kupin teetä, tänään vuorossa Milky Oolong. Tee on erittäin olennainen osa prosessia, sillä se tekee yleensä kaikesta parempaa. Tämän jälkeen on hyvä ottaa koristeltava kalenteri esille – tuunaan joko työpöytäni ääressä, tai äärimmäisen epäergonomisessa asennossa sohvani nurkassa planneria sylissäpitäen – tänään valitsin työpöydän kuvien ottamista helpottaakseni. Teen jälkeen ensimmäinen osa tuunaustani on 99% ajasta washit, joita kerään kasan viereeni ja päätän niiden avulla väriteeman. Nyt väriteeman ollessa jo valmiiksi valittu, ovat teipit luonnollisesti sitä mukailevia. Sitten vaan sivut irti plannerista ja teippejä laittelemaan!

 

Washi-överit on aina hyvä tehdä, joten valitsin viikkosivuilleni viittä eri teippiä; kahta ohutta glitter-teippiä, laser-foilattua hopeaista, valkopohjaista violettipilkukasta ja hopeaa foil-teippiä. Pilkkuteipin piilotin suurimmaksi osaksi hopean foilin alle, sillä halusin vain yksiriviset pilkut näkyviin. Rei’itin seuraavaksi sivujen reiät takaisin näkyviin ja valitsin sopivat tarrat. Käytän useimmiten printtaamiani tarroja ”pohjana”, mutta nyt huomasin omistavani hyvän valmiin viikkosetin tätä aukeamaa varten. Tarrasetti on ihan Kalenterimaniaan liittymiseni alkuajoilta, ja se on ollut hukkuneena jonnekin tavarakasojeni syövereihin tulostimen otettua taloudessani vallan. Selkeästi se on odottanut hyvää hetkeä päästä käyttöön, ja tänään on juuri se päivä.

 

Tykkään koristella sivuni tosi täyteen ja käytän suurimmaksi osaksi tarroja koristellessani. Mun oli myös jostain syystä pakko ostaa päivätyt sivut erikseen, vaikka omistin päiväämättömät ennestään – haluan että päivämäärät ovat olemassa, mutta päädyn 90% ajasta peittämään ne kokonaan. Tämä kerta ei ollut poikkeus tämän omituisen traditioni ylläpitämisessä, ja lätkin tarroja runsaalla kädellä sivuilleni.

 

Tadaa! Aseteltuani tovin jos toisenkin setin tarroja sivuille, ovat ne silti liian tyhjät omaan makuuni. Haluan myös merkitä mahdollisimman monet menoistani erillisillä tarroilla, sillä tarrat ovat mahtava keksintö ja niitä ei vaan voi koskaan olla liikaa. Omia lempparitarrojani ovat MAMBIn yksilöt, sillä niistä löytyy monia funktionaalisia tarroja ja muitakin kivoja kavereita. Olen myös viimeaikoina ihastunut Priman tarjontaan, joten hyödynsin tällä erää kummankin merkin tarroja.

 

Hommasin myös vihdoin akryylileimasimia varten palikoita, joten halusin poikkeuksellisesti leimata päivämäärät. Leimaaminen ei ole niin usein nähty ilmiö plannerissani, ja päivämäärätkin merkkaan useimmiten tarroin. Mulla kuitenkin oli päätynyt varastooni Heidi Swappin päivämääräleimasin, joten leimaaminen voitti tänään.

Huomasin tässä vaiheessa myös, että olin skipannut perjantailta kokonaan päivämääräleiman ja tuollaisen pienen tähtitarran, koska ilmeisesti perjantai on turha päivä muistettavaksi mikäli seuraavana aamuna pitää mennä töihin. Siispä kaivoin leimasimen ja tarra-arkin uudestaan esille ja lisäsin puuttuvan viikonpäivän somasti torstain ja lauantain väliin ennen kynämerkintöjen tekemistä. Käytän Micronin mustia liner-tusseja tällä hetkellä kaikkiin kirjoitettaviin merkintöihin, sillä tykkään mustan tussin jäljestä ja näitä kyniä saa kaupoista usein tosi halvalla.

Lisäsin vielä muutamat tarrat sivuille merkintöjen kirjoittamisen yhteydessä, ja näitä saattaa viikolla tulla lisää. Merkintöjä kirjoittelen lisää niiden kerääntyessä, sillä harvemmin mulla on hirveesti menoja merkkailtavaksi ennen viikon alkamista. Kalenteri elää siis hyvin vahvasti kanssani, ja se tässä harrastuksessa onkin kivaa. Ei tarvitse tulla kerralla valmista, vaan voi palata jälkeenpäin lisäämään tarvittavat jutut oikeille päiville. Nyt sivut tuntuivat kuitenkin niin valmiilta, että nakkasin ne takaisin Color Crushini väliin. Teemukin tyhjyys ilmoitti myös hyvän ajan lopettaa tarraöverien tekeminen.

 

Aukeamasta tuli omiin silmiini varsin jees, tällaisena humanoidina tykkään älyttömän paljon kaikista galaksiaiheisista jutuista. Avaruus on pop, ja galaksit, planeetat sekä supernovat ovat superkauniita. Plussaa niiden tähän haasteeseen sopivasta värimaailmasta.

 

Toivottavasti teistä oli kivaa seurata tuunaustani, eikä maalitahrainen työpöytäni aiheuttanut ainakaan pahoja traumoja. Löytyykö sieltä muitakin, joiden lempiväreihin kuuluu sininen ja violetti?

 

-Milja

Milja ylläpidosta esittäytyy

Heippa!

Tänään saan ilon ja kunnian päästä kertomaan teille itsestäni pienen esittelytekstin muodossa.

Olen siis Milja ja yksi Kalenterimanian uusimmista ylläpitäjistä, moi! Asun Helsingissä kolmen kissan ja yhden kanin kanssa, ja ikää löytyy 24v kirjoitushetkellä.

 

 

Muutamia hauskoja faktoja musta:

  • Kirjoitin ensimmäisen kirjaesitelmäni ala-asteella Tolkienin Hobitista.
  • Juon naurettavia määriä kahvia ja teetä päivittäin. Määrät menee jo litroissa.
  • Käytin muksuna jatkuvasti kaiken meidän talouden ruokasoodan ja sitruunahapon erilaisiin kemiallisiin kokeisiin, ja mun porukat joutui ostamaan niitä viikottain lisää. He eivät olleet iloisia asiasta.
  • Pidän ihmisten Hogwarts-tupia erittäin tärkeänä faktana. Slytherin Pride!
  • Pystyn käymään kokonaisia keskusteluja läpi pelkillä TV-sarjoista tehdyillä gifeillä.
  • Mun lempiesineisiin kuuluu isoäidiltäni perityt 1920-luvun sir Arthur Conan Doylen Sherlock-kirjat, jotka luin läpi ensimmäistä kertaa ollessani alle kouluikäinen.
  • Omistan lähemmäs 1000 pulloa kynsilakkoja.
  • Oon superisti fiksu ja filmaattinen. Ja tosi nöyrä ja vaatimaton.
  • Omistan myös intensiivisen obsession erinäisiin TV-sarjoihin, elokuviin ja kirjallisuuteen, mikä paistaa kirkkaasti läpi mun jutuista.
  • Jos yllämainittuja muutamia asioita ei oteta huomioon, toimin elämässäni täysin logiikan perusteella, ja omistankin aikalailla teelusikan kokoisen tunneälyn, mutta oon silti ihan kiva.

 

Mun koti ja elämä näyttää aina enemmän tai vähemmän kaaokselta, joten kalenteri on miltei pakollinen lisä pitämään sitä kasassa. Oon omistanut kalenterin aikalailla aina peruskoulusta lähtien. Oon miltei aina myös koristellut kansia ja sivuja mieleisekseni käyttäen erilaisia materiaaleja, kuten vanhan seinäkalenterin kuvituskuvia tai omia piirustuksia. Merkinnöissäni halusin käyttää mahdollisimman paljon värejä ja erilaisia kyniä, ja olinkin kova värikoodaamaan menoni.

Lukion jälkeen mulla oli pidempi kalenteriton breikki, jonka rikoin vihdoin löydettyäni Persoonallisen kalenterin sattumalta netistä. Sellainen oli pakko saada ja oli kiva päästä suunnittelemaan kalenteri omannäköiseksi jo heti alkuun. Galaksikuosia takakanteen ja Doctor Who -quote etukanteen, voilà! 

Persoonallinen kalenteri johdatti lopulta Kalenterimaniaan, jossa mulle avautui täysin uusi maailma. Askartelu, taide, piirtäminen, tarrat, teipit ja muut on aina ollu mun juttu, ja plannerharrastus yhdistää sopivasti kaiken. Yhdistettynä tiiviiseen kalenterikulttiryhmään, olin myyty samantien. Mania on osoittautunut varsin nimensä veroiseksi, sillä harrastusvälineeni ovat päässeet lisääntymään todella nopeasti sinä aikana, kun olen ryhmään kuulunut. Tällä hetkellä mulla on käytössä kahden seinäkalenterin lisäksi ihana hopeinen Kikki K large, sekä kultainen personal-kokoinen Color Crush.

Color Crush kulkee mulla mukana minne ikinä menenkin ja merkitsen sinne kaiken työvuoroista pikkumenoihin. Kikki K asuu työpöydälläni, ja sinne merkitsen kaikki siivoukseen, eläinten hoitoon ja muihin kodinhoidollisiin askareisiin liittyvät jutut. Pian kokoelmasta löytyy myös ihanainen Priman Traveler’s Journal, josta muodostuu minulle art journal, sekä Color Crushin A5 reseptejä varten.

On ihan huippua olla mukana tällaisessa mainiossa porukassa. Mikäli jotain tulee mieleen, missä voin olla iloksi tai avuksi, älkää pelätkö ottaa yhteyttä!

Kivaa Maniaa kaikille!

– Milja