Avainsana: muistiinpanosivut

Esittelyssä – Metsän aika 2022

Kalenteri on saatu yhteistyössä Metsän Ajan kanssa.

Olin hyvin innoissani saadessani esittelyyn vuoden 2022 Metsän aika -kalenterin. Kuten aikaisempinakin vuosina, myös tänä vuonna tämän kaikin puolin kotimaisen kalenterin teemana on ihana suomalainen metsä. Kalenteri on A5-kokoinen ja kierresidottu. Ikuisena ruusukultaisten yksityiskohtien rakastajana meinasin suorastaan kiljua riemusta, kun näin tämän vuoden kalenterin kannen foilauksen olevan ruusukultainen. Sama kaunis metallinhohto näkyy myös kalenterin kierteissä. Kannessa on tälläkin kertaa uskomattoman kaunis, metsäaiheinen kuvitus ja sen sävyt saavat varmasti kenet tahansa huokaisemaan ihastuksesta. Kansien mattalaminoitua pintaa silittelee myös oikein mielellään.

Kaunis kansi ei suinkaan jää kalenterin ainoaksi silmää miellyttäväksi osaksi. Kalenterin sisältä löytyy lisää toinen toistaan upeampia metsäaiheisia valokuvia, jotka yhdessä runomaisten tekstien ja aforismien kanssa, luovat taianomaisia kokonaisuuksia läpi koko kalenterin. Vaikka kalenterin varsinaista käyttöönottoa täytyykin odottaa vielä hetki, olen jo useamman kerran selannut sen kannesta kanteen vain ihastellakseni sitä. Kuvista ja teksteistä suorastaan huokuu rauha ja levollisuus, jotka tuovat taatusti mukavaa vastapainoa kiireisen arjen keskelle.

Kalenterin alussa on vuoden 2022 kalenterinäkymä, josta on helppo nähdä yleiskatsaus koko vuodesta ja tarkistaa esimerkiksi viikkonumerot. Seuraavalta aukeamalta löytyy tarkempi vuosisuunnitelma pienen kirjoitustilan kanssa, mikä antaa mahdollisuuden merkitä ylös tulossa olevia asioita jo etukäteen.

Seuraavaksi alkaa varsinainen viikkokalenteriosuus tämän vuoden viimeisestä viikosta. Yksi viikko löytyy aina yhdeltä aukeamalta. Viikkonäkymässä on pystypäivät ja jokaiselle viikonpäivälle on oma sarakkeensa. Päivien kohdalla on kellonajat, joten kalenterin sivuille on helppo aikatauluttaa kaikki menot. Oikean sivun laidasta löytyy lisäksi myös näppärä muistiinpanosarake, johon voi merkitä muistiin kunkin viikon osalta tarpeellisia asioita. Viikkoaukeaman alalaidasta löytyy myös lisää tilaa muistiinpanoille. Jokaisella sivulla on myös kauniita piirroskuvia ja kuviin sopivia tekstinpätkiä. Jokaisella kuukaudella on oma väriteemansa, joka näkyy viikkoaukeamien yläreunassa kulkevasta väripalkista. Myös aukeamien pienet piirroskuvat noudattavat samaa väriteemaa.

Aukeaman kokoiset valokuvat ja niihin kauniisti yhteensopivat tekstit erottavat kalenterin kuukaudet toisistaan. Jokaisen uuden kuukauden tunnelmaan pääsee siis virittymään vuodenajan mukaisen kuvituksen ja ajatuksia herättävän tekstin siivittämänä.

Kalenteri päättyy vuoden 2023 tammikuussa. Tämän jälkeen löytyy vielä alusta tutun vuosisuunnitelman mukainen aukeama vuodelle 2023. Seuraavankin vuoden menoja on siis helppo merkitä muistiin jo tämän vuoden puolella. Vuosissuunnitelmaa seuraa muutama aukeama lisää upeita valokuvia, joista ei tietenkään ole ehtinyt saada tarpeekseen eri kuukausien välillä.

Lopusta löytyy myös muutama aukeama valkoisia sivuja, jotka on koristeltu kasvipiirroksin. Näille sivuille voi tehdä tarvittaessa muistiinpanoja tai hyödyntää ne mielensä mukaan. Itse voisin kuvitella kalenterin teemasta ja upeista valokuvista inspiroituneena maalaavani niille jotain metsäaiheista.

Viimeisenä ennen takakantta kalenterista löytyy kätevä muovitasku, jossa kulkevat mukana tarvittaessa erilaiset irtopaperit tai vaikka washisamplet ja tarrat kalenterin koristelua varten.

Metsän aika -kalenteri on samaan aikaan käytännöllisen oloinen ja silmää miellyttävä kokonaisuus. Kalenteri on juuri sopivan kokoinen mukana kuljetettavaksi. Joka kuukaudelle sopivat ainutlaatuiset kuvitukset sekä ajattelemisen aihetta antavat tekstit pitävät huolen siitä, että tämä kalenteri on muutakin kuin vain pelkkä kalenteri. Se tuo mielenrauhaa ja vie käyttäjänsä rentoutumaan luonnon keskelle.

-Carita

Esittelyssä – Note Mini (Ajasto)

Postauksen kalenteri on saatu yhteistyössä Ajastolta.

Ajastolta on tulossa taas lukuisia uusia kalentereita ensi vuodelle. Itse sain ilokseni  esitellä söpön pienen Note Minin, joka on mielenkiintoinen ja persoonallinen uutuus Ajaston laajassa kalenterivalikoimassa. Note Mini on sidottu kalenteri ja kooltaan 108×87 mm. Kyseessä on siis varsin näppärän kokoinen ja helposti mukana kulkeva pikkukalenteri. 

Kalenterissa on upeat violetin väriset kovat kannet, joihin itse ihastuin ensi näkemältä. Kalenterista löytyy myös musta kuminauha, joka pitää kalenterin varmasti kiinni. Välistä löytyy kirjanmerkkinauha, joka on kannen kuminauhan tapaan väriltään musta. 

Sisältä kalenteri jatkaa samaa kansista tuttua violettia värimaailmaa, mikä on kivaa vaihtelua perinteiselle mustalle fontille, joka Ajastonkin kalentereissa tyypillisesti hallitsee. Paperi on miellyttävän jämäkkää ja paksuhkon tuntuista, väriltään kirkkaan valkoista. Ensimmäisenä kalenterista löytyy yhteystietosivu ja sen jälkeen yhdeltä aukeamalta vuoden 2021 vuosinäkymä. 

Tämän jälkeen alkaa varsinainen kalenteriosuus. Kalenterissa on tältä vuodelta mukana kaksi viimeistä joulukuun viikkoa, ennen kuin sitten alkaa vuosi 2021. Viikkonäkymä on vertikaalinen. Jokaiselle arkipäivälle on oma pystysarake ja lauantai ja sunnuntai ovat viimeisessä sarakkeessa allekkain. Ulkoasu on mielestäni varsin toimiva näin pienessä kalenterissa ja päivissä tuntuu olevan hyvin muistiinpanotilaa pienestä koosta huolimatta.

Viikkonäkymässä ei myöskään ole minkäänlaisia viivoja, vaan päivälaatikot ovat valkoisella pohjalla. Tämä ilahduttaa ainakin minua, koska se antaa enemmän tilaa ja luovuutta omille koristeluille. Viikkonäkymästä löytyvät myös perinteisesti suomalaiset nimipäivät ja viikkonumerot. Kiva pieni yksityiskohta mielestäni on, että myös vuoden 2021 kuunvaiheet löytyvät kalenterista oikeiden päivien kohdalta. 

Jokainen kuukausi alkaa simppelillä kuukausinäkymällä. Vasemmalla sivulla on tuleva kuukausi ja siihen merkattuna tärkeät juhlapyhät. Viereinen sivu puolestaan on pistesivu kalenterin värimaailmaa tukevilla violeteilla pisteillä. Sivu sopii hyvin esimerkiksi omille muistiinpanoille tulevasta kuukaudesta. 

Tähän tapaan kalenteri jatkuu aina vuoden 2022 tammikuun ensimmäisen viikon loppuun asti. Kalenteriosuutta seuraavat vielä vuoden 2022 vuosinäkymä, vuoden 2021 liputuspäivät ja suomalaiset nimipäivät aakkosjärjestyksessä. Aivan viimeisenä kalenterissa on tyhjiä pistesivuja, samanlaisia kuin joka kuukauden alusta löytyvässä kuukausinäkymässäkin. Tämä on mielestäni kiva bonus ja tuo lisää muistiinpanotilaa tähän pieneen kalenteriin.

Kaiken kaikkiaan Ajasto Note Mini on mielestäni virkistävä ja kätevän oloinen uutuus. Kalenteri vaikuttaa monipuoliselta, ja viikkonäkymän toimivuus inspiroi minua jo etukäteen koristelemaan sitä. En siis malta odottaa, että saan ottaa tämän pienen yksilön käyttööni ja pääsen näkemään, miten se oikeasti toimii minulla käytännössä. Vaikuttaa ainakin näin alkuun todella lupaavalta!

-Carita