Avainsana: muistokirja

Askartelua joka joulukuu: December Daily

Vuodesta 2011 lähtien olen joka vuosi askarrellut December Daily -minialbumin. Siis minkä? Nimikin sen kertoo: December Daily on minialbumiaskartelijoiden ja skräppäystä harrastavien joukossa varsin yleinen termi, kun vuosi alkaa lähennellä loppuaan. Kyseessä on siis pieni valokuva-albumi, johon kootaan erilaisia muistoja, kuvia ja fiiliksiä 24-25 päivän ajalta joulukuun alusta alkaen. Vähän niin kuin askartelijan joulukalenteri siis.

Itse aloitan joulualbumin askartelun jo hyvissä ajoin ennen joulukuuta, sillä minialbumi ei ihan hetkessä synny. Sisältöä se alkaa sen sijaan saada vasta 1.12. kun alan kirjata sivuille päivän fiiliksiä, liimata kuvia ja lippulappuja tai vaikka piirrellä. Päivittäin ei välttämättä ehdi; joskus päädyn kirjoittelemaan ja kuvittamaan sivuja vasta joulun jälkeen ja joskus muutama päivä saattaa jäädä väliinkin. Joka päivälle pyrin kuitenkin jotain saamaan, vaikka sitten syödyn joulukonvehdin käärepaperin tai langanpätkän kutomastani sukasta.

December Dailystahan voi jokainen tehdä omanlaisensa. Välttämättä ei tarvitse tehdä kokonaista albumia alusta lähtien itse, vaan voi esimerkiksi hyödyntää joulualbumin tekoon valmiita vihkoja, mappikansioita, muovitaskullisia albumeja tai vanhoja kirjoja. Vain mielikuvitus on rajana!

Mitä December Dailyyn?
– Säätiedotus
– Joulun paras biisilista
– Joulupöydän menu
– Kirje joulupukille (tai kuten itse teen, tulevaisuuden minälle)
– Joulukuun fiiliksiä
– Valokuvia päivien varrelta
– Saatuja joulukortteja
– Saamattomia joulukortteja eli ne, joita et raaskinut jättää kauppaan
– Joululempparit: kirjat, leffat, biisit, herkut, ruoat, asiat, koristeet
– Joulukuun to do -lista
– Lippuja, kuitteja, lappuja, post ittejä, omia tai lasten piiroksia, lehtileikkeitä
– Joulun toivelista

Parasta on selailla albumeja jälkeenpäin. En askartele pelkästään December Dailyja, vaan minialbumeja vaihtelevilla teemoilla ja aiheilla on kertynyt vuosien harrastelun aikana jo runsaasti. December Daily on kuitenkin vuosittainen perinne, ja vaikka nyt yksinkertaisilta ja jokapäiväisiltä tuntuvat asiat tuntuu joskus tyhmältä kirjata albumiin, viidenkin vuoden päästä albumin selaileminen nostaa muistoja ihanasti mieleen. Vaikka joskus olen varma, että tämän joulun play listini on ainakin ihan sama kuin joka joulu, kas kummaa, jo edellisjoulun musiikkikatsaus onkin ollut ihan toisenlainen! Ja jos ei mikään muu joulussa muutu, niin yksi asia on ihan vissi: uusia joulukonvehteja tulee ihan joka vuosi. Ilman yhtä uutta konvehtikäärepaperia ei tule December Dailya!

-Milla
(Instagram: @miharuusart )

Kesäheilan kohtalosta

Kesä oli ja meni, mitä jäi käteen? No ainakin yksi Personal Plannerin pistesivuinen mini-vihko söpöine, nahkaisine kansineen. Loman korvalla aloin kaivata jotain nopeaa ja näppärää, pientä ja muuntautumiskykyistä. Kaikkeen tällaiseen tarvitaan ihan ensiksi juurikin se kulman takana kutkutteleva, pitkä kesäloma ja ripaus seikkailunhalua (tai vaihtoehtoisesti vain tuuliviiriys maximus).

Kun vihko kansineen sitten saapui, aloitin koko projektin tekemisen yksinkertaisesti kaavailemalla loman ajalle viikkoaukeamat. Halusin myös päästä eroon isosta kasasta viikonpäivä- sekä numerotarroja, joten tässä oli tilaisuuteni toteuttaa se. Lopputulos on tosin se, että yllä näette koko neljän viikon projektista sen yhden ainoan, oikeasti käytetyn ja täytetyn aukeaman.

Kunnollinen kesäheila ei kuitenkaan ole, jos se ei sisällä ainakin yhtä rykäisyä talteen kerättyjä muistoja. Omassani on kahden ensimmäisen viikon kuvat siististi ja kivasti sommiteltuna, ja ne loput… No niitä postasin sitten pitkin internettiä, mutta tänne vihkoon ne eivät päätyneet.

Lisäksi keräsin vihkoon talteen esimerkiksi eri kesälomakohteidemme tärppitietoja, kuten Tukholmassa sijaitsevan Panduro Hobbyn osoitteen ja aukioloajat. Mitä tästä opimme? Lähes jokaisella on varmasti mainiot lähtökohdat ottaa tällainen kesäheila, ja isolla osalla saattaa olla hyvät mahdollisuudet saattaa tällainen projekti loppuun. Itselläni kävi niin, että kansien väliin on päätynyt jotain muuta, ja 3D-tarroista pursuileva kesäheilani saa paikkansa lipastosta.

Oliko teillä muilla kesäheilaa?

Terveisin Suvi, tuuliviiri