Avainsana: Musteen tuputus

Hitit ja hudit – Laura

Ajattelin aluksi, että tämä postaus olisi erittäin yksinkertaista kirjoittaa, mutta kun lähdin miettimään, mikä tässä harrastuksessa on oikeasti ollut selkeä hitti tai huti, aihe tuntui yllättävän hankalalta.

Hitiksi muotoutuu kuitenkin uudesta innostuminen ja uskaltautuminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. En edes muista kuinka kauan menin samalla tyylillä bullet journalia eli bujoa tehdessäni: washia ylä- ja alareunaan tai vaihtoehtoisesti molempiin reunoihin ja ehkä muutamaa sävyyn sopivaa tussia. Ja tämä kaava jatkui viikko viikon jälkeen. Myönnän, että aukeamat olivat huomattavasti nopeampia tehdä silloin, kun jokainen aukeama oli toisensa ”kopio”. En siis sano, että tässä tavassa on mitään vikaa, mutta huomaan, että nautin nykyään paljon enemmän aukeamieni tekemisestä, kun saan testailla uusia asioita, vaikka keskimääräinen viikkoaukeaman tekoon käytetty aika on tunti.

Olen viime aikoina inspiroitunut paljon musteiden käytöstä, varsinkin tuputtelemalla väriyhdistelmiä sivuille graafisiksi kuvioiksi tai vapaiksi läiskiksi. Olen heittänyt täydellisyydentavoittelun roskakoriin, kun innostuin Brushojen käytöstä. Ryhmän ihanista taideteoksista inspiroituneena hankin itselleni myös guassivärit, jotka vievät minut kauaksi omasta mukavuusalueestani, mutta en malta odottaa, että opin käyttämään niitä (tästä kenties lisää myöhemmin).

Tämän vuoden bujostani löytyy aukeamia, joihin en todellakaan ole ollut tyytyväinen, mutta joissa olen heittänyt kaikki ennakkoluuloni pois ja hypännyt suoraan sivujen kimppuun sen kummemmin ajattelematta tai harjoittelematta. Ja joskus tämä tekniikka on tuottanut hyviä tuloksia, joskus haluaisin vain liimata sivut yhteen.

Hudiksi nimeän askartelutavaroiden ostamisen vain ostamisen ilosta, tai sen takia, kun kaikilla muillakin varastot pursuavat toinen toistaan ihanammista tarroista, teipeistä ja muistikirjoista. Myönnän, että syyllistyn yhä tähän, mutta nyt omistusasunnon myötä minun on pitänyt lähteä tarkastelemaan omaa rahankäyttöäni hieman uudelta kantilta. Olen huomannut tuhlaavani aivan liikaa asioihin, jotka ovat kieltämättä älyttömän kauniita, mutta samalla myös asioita, jotka todennäköisesti tulevat pölyttymään kaapissani, koska en raaski käyttää niitä. En aio missään nimessä kieltää itseltäni ostamista, sillä tiedän ettei se toimi omalla kohdallani, mutta haluan herätellä itseäni siihen, tarvitsenko todella tätä tarraa tai kynää.

Tästä pääsemme hutiin numero 2: askartelutavaroiden hilloaminen. En voi olla ainoa, joka on syyllistynyt tähän samaan. Jokin tarra on vain niin kaunis, että sitä ei halua käyttää, tai säästelee sitä ihanaa arkkia johonkin erityiseen hetkeen, jota ei lopulta koskaan tule vastaan. Minulla on lukemattomia tarroja ja teippejä, jotka ovat kohdanneet tämän kohtalon ja nyt haluankin haastaa itseni, että oikeasti hyppäisin tuumasta toimeen ja yrittää käyttää näitä varastoja pois.

Aurinkoista päivää!

– Laura

Inspiraationa kirja – Linksu

Moikka moi. Tämän kertaisessa ylläpidon torstaihaasteessa on aiheena Inspiraationa kirja. Olin suoraan sanoen kauhuissani aiheesta. Olen aina kadehtinut ihmisiä, joilta lukeminen tulee luonnostaan, koska lukihäiriöni vuoksi turhaudun helposti kirjan kanssa. Nuorempana koulussa koitin lukea yhtä nopeasti kuin muut ja usein arvasin sanan loppuun lukemisen sijaan. Minunhan pitäisi juuri lukea enemmän, että se helpottuisi, mutta olen täyttänyt kaiken sen ajan askartelulla ja käsitöillä. Selittelen itselleni, ettei minulla ehkä riittäisi tunnit vuorokaudessa.

Lasten myötä olen aloittanut lukemisen lasten satujen muodossa. Koen lukemisen lapsille tärkeäksi tekemiseksi, joka tukee heidän taitojaan tulevaisuudessa. Poikani osaakin jo lukea ennen syksyllä alkavaa ekaluokkaa. Valitsinkin haasteeseen esikoiseni lempisadun, jota luettiin yhdessä vaiheessa joka ikinen ilta, niin että osaamme kaikki sen jo ulkoa. Poikani sai kirjan ristiäisissään, Tammen kultainen juhlakirja ja sieltä satu Laivakoira.

Tarinassa seikkailee Turre, joka on syntynyt merellä, mutta asunut maalla. Sen veri vetää merelle ja sinne päästyään vaikeuksien kautta se elää haave-elämäänsä. Hyvä ohjenuora jokaiselle, tee elämässä sitä mistä nautit.

Tein sadusta aukeaman Traveler’s notebookissani kulkevaan Papayan vihkoon, johon olen tehnyt inspiroivia asioita. Koristepaperivihostani löytyi juuri sopiva ruskean sävyinen merikartta. Halusin lisätä mereneläviä karttaan ja sopivan leimasinsetin olen aikoinani hankkinut Klemmarikellarista. Meriaiheisia tarroja ja poikani piirtämä Turren kuva koristaisivat aukeamaa, mutta ramppikuume iski melkein 7-vuotiaalle. Ei se mitään, pikaiset muutokset suunnitelmiin ja lopputulos näyttää tältä.

Inspiroitukaa lukemaan ja askertelemaan.

-Linksu