Avainsana: nannan postaus

Kahvilla kalenterin kanssa

Hyvää huomenta ja ihanaa uuden viikon alkua. Tuntuu, että alkuvuosi on mennyt silmänräpäyksessä ja hetkittäin on vaikea uskoa meidän todella elävän jo huhtikuuta. Kevätaurinko tuntuu lämpönä kasvoilla ja sulattaa hiljalleen lumet kaduilta sekä metsistä. Aamulla parvekkeella seisoskellessa on rauhoittavaa kuunnella lintujen sirkutusta ja veden lorinaa räystäältä.

Nautin niistä päivistä, kun saan valita nurkkapöydän lempikahvilasta ja uppoutua pehmeään penkkiin. Kupissa höyryää tuore kahvi ja kuulokkeissa soi sen hetken fiilikseen sopiva musiikki. Kanssakahvittelijoita seuratessa ehtii täyttää kalenteriin viikon menot ja vain nauttimaan omasta ajasta ilman kiirettä. Parhain aika on mennä juuri ennen aamupalan loppumista, ennen lounashälinän aiheuttamaa ruuhkaa.

Haluaisin kiertää kalenterini kanssa kaikki Tampereen söpöt kahvilat ja löytää sen täydellisen vaniljalatten, jonka luokse on pakko palata kerta toisensa jälkeen.

Veisitkö sinä kalenterisi treffeille?

xoxo Janita V.

Perjantaipäiväkirja – Janita V.

Hei vanha ystävä, täällä kirjoittelen sulle taas. Asiat etenee viimein, kun pari viikkoa sitten sain vihdoin aikaiseksi laittaa viestiä työterveyshoitajalle ADHD-tutkimuksien osalta pienellä ystävien painostuksella tietenkin. Oikeastaan siinä kohtaa, kun tämä postaus tulee ulos. Olen aiemmin viikolla käynyt tapaamassa omahoitajaa. Toivottavasti silloin ollaan yhden askeleen viisaampia mitä nyt tässä teille kirjoittaessani.

Alkuvuoteen on mahtunut sairastelua kipeän olkapään osalta ja jonkinlainen vatsatauti kävi myös vieraana, vaikka pahimmalta norolta taisinkin omalta osaltani välttyä. Lomailin tammikuun lopulla myös viikon Rovaniemi-Oulu akselilla perhettä ja sukulaisia morjestamassa. Arjen täyttää edelleen pitkälti työ ja vapaa-aika kuluu kalenteriaskartelun ja lempi sarjojen katselun parissa.

Hiljalleen lähestyvältä keväältä odotan eniten kahta keikkaa joista ensimmäinen on maaliskuussa, kun eteläkorealainen indie-rock-yhtye The Rose esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa ja pääsen ystävän kanssa nauttimaan siitä nimilomalla Helsingissä. Toinen pitkään odotettu keikka on huhtikuussa, kun Blind Channel täyttää Nokia Arenan uransa suurimmalla keikalla. Mahtuu kevääseen myös viikon mittainen talviloma ja ensimmäinen täyskymppi häävuosipäivä. Pitkään aikaan en ole ollut näin innoissani tulevasta keväästä, vaikka se lempi vuodenaikani onkin. Talvi saisi puolestani jo loppua. Alkaa pikkuhiljaa riittää jatkuvat säänvaihtelut, kun et koskaan tiedä hautaudutko kotoa poistuessasi lumeen vai saatko varoa henkesi uhalla liukastuvasi.

-Janita V.