Avainsana: neulominen

Neulebujo

Heips! Tänään kirjottelen teille lyhyesti mun suuresta intohimosta eli neulomisesta. No okei, neuleisiin liittyvästä muistivihkosta, ehkä jopa bujoksikin voisi tätä kutsua. Mulla on tähän tarkoitukseen Chic Companylta ostettu viivallinen vihko. Etukannen sisäpuolelle liimasin kirjekuoren, jonka sisällä on pakettikortteja. Laitan niitä sitten kiinni neuleisiin, jotka menevät esimerkiksi lahjaksi, tai ovat tilaustöitä. Niihin on näppärä kirjoittaa esimerkiksi pesuohjeet.

Viime vuonna, kun ostin keittiövaa’an, innostuin myös pitämään lankatilastoa. Tähän merkkailen ostetut ja saadut langat ja tottakai sitten neulotut, myydyt ja lahjoitetut myös. Kuun lopussa lasken yhteenvedon plussista ja miinuksista, sekä myös lankojen senhetkisen kokonaismäärän. Viime vuonna tavoitteenani oli saada alle 7 kilon varasto, ja tämän vuoden alusta minulla oli sitä yli kilo enemmän kuin viime vuoden alussa. Hups. Ja tottakai myös tänä vuonna on lankatilasto samalla tyylillä. Lisäksi myös merkkaan seuraavalle kuulle, paljonko on mahdollisuus ostaa lisää. Tavoitteena on ostaa maksimissaan puolet siitä määrästä, mikä edelliseltä kuulta on jäänyt miinusta. Eli siis, kun tammikuussa tuli miinusta 1060g, niin helmikuussa pystyin ostamaan 530g. Mutta eihän se sitten todellisuudessa mennyt niin…

Lankatilastojen lisäksi mulla on bujossa ylhäällä minulle läheisten ihmisten jalkojen koot ja lempivärit. Sieltä voi sitten vaikka lahjasukkiin katsoa tarvittavat tiedot. Myös omien sukkien silmukkamäärät löytyy eri lankavahvuuksille. Meillä on tänä vuonna ”neuleyhteisössä” myös neulebingo, johon lähdin mukaan. Tässä ei sen kummempia palkintoja tai muita jaella, on vain ehkä mukavampi tapa seurata niitä omia käsityötavoitteita tavallisen listan sijaan.

Sitten on tietysti myös lista keskeneräisistä neuleista, ja tämän vuoksi minulla onkin käytössä Pilotin Frixionin poispyyhittävä kynä. Neuleyhteisössä meillä on myös kaleja (knit along) eli yhteisneulontoja. Olen listannut itselle mieluisia kaleja ylös, joihin sitten osallistun.

Vihkon loppupäästä alkaen olen washeilla kiinnittänyt niinsanottujen luksuslankojen (käsinvärjätyt etupäässä) vyötteitä, eli kääreitä missä on langan tietoja.

Toivottavasti tästä sai käsityökaverit ideoita omien neulebujojen toteutukseen. Omanihan on varsin ”koruton”, mutta ihan yhtälailla tätä voisi tuunata ja koristella mieleisekseen.


-Janika-