Helou helou helou! Tänään tuunaillaan postauksen otsikon mukaisesti ATC-kortti. Talvi tuntui aiheena hyvin haastavalta, kun oli juuri kävellyt töistä kotiin, kumisaappaat jalassa, sateenvarjon kanssa vesisadetta ja tuulta vastaan taistellen.. Kaunis tammikuinen talvisää tuntui siis vain kaukaiselta muistolta jostain vuoden takaa, joten siitä suoraan oli turha lähteä ammentamaan inspiraatiota.

En kuitenkaan lyönyt hanskoja tiskiin (eikä näillä keleillä edes ollut hanskat toki käytössäkään..) vaan keittelin kupillisen teetä ja pengoin odotellessa askarteluvarastojani. Sinisävyiset asiat osuivat silmään, ja kasailin lopulta keittiönpöydälle sinistä kartonkia, värejä ja jokusen koristeen.

Aloitin kortille pohjan tekemisen isosta skräppikartongista, josta voisin taustan tehtyäni leikata sopivan kokoisen palan korttipohjaksi. Kartongille levitin ensin leimasinväriä tuputtimella, kahden eri sapluunan läpi. Sen jälkeen tausta sai osakseen roiskeita, ensin akryylispraylla, sitten vesiväreillä. Tässä kohtaa kuivailin arkin askartelu-kuumailmapuhaltimella, ja kuivasta arkista leikkelin valmista pohjaa mallina käyttäen oikean kokoisia (64mm x 89mm) palasia. Taustasta tuli useampi korttipohja, joista valitsin yhden jatkotyöstettäväksi tällä kertaa.

Koristeiden joukosta korttipohjalle päätyi muutama tarratimantti, puolikas pitsireunainen kartonkikuvio, sekä kapeaa kirkkaan hopeista washiteippiä. Kehykset kortti sai käteen ensimmäisenä osuneella mainoskuulakärkikynällä piirtelemällä, sininen muste kun teemaan sopi.

Teippien päälle liimasin kahteen osaan leikkaamani tekstitarran, ja tekstiosion ympärille ripotellen muutaman ääriviivatarra-lumihiutaleen. Tässä kohtaa kuulakärkikynällä tehdyt kehykset alkoivan näyttää tylsiltä. Päätin lisätä viivojen päälle hieman glitterliimaa, ja tämä kimallus toikin korttiin kertaheitolla lisää talven tuntua!

Viimeiseksi loppusilaukseksi olisin tahtonut tehdä kohoaineella vielä muutamia pieniä, valkoisia puolihelmiä sinne tänne, mutta tämäpä ei mennytkään ihan niin kuin siellä kuuluisassa strömsössä… Kohohelmiaineen suutinkärki oli mitä ilmeisimmin kuivunut umpeen, ja yrittäessäni puristaa ainetta voimalla purkista pihalle kävi kuvan osoittamalla tavalla.. koko suutinkärki räjähti irti pullosta, ja samalla poistuivat ulkoilmaan kuorestaan myös itse aineet. Yllättävän kovan pamauksen päästi mokoma. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se ,etten yrittänyt pursottaa suoraan kortin päälle vaan sen viereen hukkapalalle – huh!

Tälläinen kortti lopulta syntyi, ja vaikka valkoisten pisteiden puuttuminen harmittaakin, olen muuten ihan tyytyväinen lopputulokseen. Nyt vain kuumeisesti odotan että ulkona alkaisi näyttää edes hieman yhtä talviselta.

Aiemmin tähän haastesarjaan ovat omat korttinsa luoneet jo AJ, Milja sekä Piia. Ja en kyllä voi sanoa ettenkö tykkäisi kaikista noista korteista tavattoman paljon!

Inka