Avainsana: otava magic

Itserakkaus-muistikirja

Tänään kirjoitan teille sen muistikirjan sisällöstä, jonka aloittaminen on ollut kaikkein vaikein kalenterimaniani aikana. Sain nimittäin vihdoin aloitettua oman muistikirjan itsetunnon parantamiselle, itsetutkiskelulle ja kaikelle muulle, mikä näihin teemoihin vain liittyy. Ajatuksen tasolla tämä projekti on muhinut jo helmi-maaliskuusta asti, jolloin kyselin Facebook-ryhmän puolella vinkkejä tälläisen projektin toteuttamiseen. Nyt kaivoin kyseisen ketjun esille uudestaan, ja aloin viimein tositoimiin.

Muistikirjaksi valitsin tähän tarkoitukseen Otavalta yhteistyössä saadun A5-kokoisen muistikirjan. Kirjasen kansi kimaltaa kauniisti kauttaaltaan, ja teksti sopii mielestäni täydellisesti tähän – oman taian ja ilon itse luomiseen tässä kuitenkin pyritään! Ensimmäiselle sivulle liimasin alunperin washisampleja varten ostamastani korttipakasta yhden akan. Kuningatar-teemaa, nääs!Aiheeseen sopivien, inspiroivien lainauksien kirjoittaminen tuntui tarpeeksi matalan kynnyksen tavalta aloittaa varsinainen muistikirjan täyttäminen. RuPaul’s Drag Racesta tuttu lausahdus keskellä sivua on omalla tavallaan selkäranka tälle muistikirjalle. Kyseinen lausahdus (joka tosin näin monen kauden katsomisen jälkeen ehkä toki on jo menettänyt suurimman hohtonsa..) kun on yksi niistä asioista, jotka ovat saaneet allekirjoittaneen alkamaan miettimään omaa olemassaoloaan oman hyvinvoinnin ja itsensä hyväksymisen kautta. Ehkä kliseisiä sanoja ja joitakin ällöttävää positiivisuutta, mutta kenties silloin tällöin se siirappinen höttö on juuri se, mikä voi saada aikaan pienen muutoksen negatiivisuudessa junnaamisen keskelle.

Ryhmässä kun aiheesta aloin kysellä, tuli vastauksia suorastaan sataen. Paljon hyviä ideoita erilaisten sivujen tekemiseen – ja niihin konkreettisiin itsestään huolehtimisen tekoihin!

Ylläolevissa kuvissa näkyvien lisäksi aloitin myös muutaman muun aukeaman:

  • Lista ”isommista” tavoista, joilla hemmotella itseään
  • Pohja unelmakartalle
  • Erilaisia pohdintasivuja (Mitä haluaisin tehdä enemmän jos aika tai raha ei rajoittaisi? Mitä haluaisin tehdä/oppia/saavuttaa vuodessa/5 vuodessa/elämässä? Miten voin luoda ympäristöstäni itselleni miellyttävän?)
  • Kauniita sanoja toisilta – eli sivu, jolle kirjoittaa ylös muistutukseksi toisilta saadut kehut
  • ”Meitsie-sivu”. Ajatuksena tallettaa konkreettisena ne hetket, kun itsekin on tyytyväinen siihen, mitä kameraan tallentuu – oli kyse sitten koko asuun panostamisesta tai onnistuneesta pikaselfiestä.
  • Itserakkaus-affirmaatioita. Esimerkiksi lause ”Minä uskon minuun.” Yllättävän haastavaa kirjoittaa oikeasti ylös.

Tuntui to-del-la vaikealta aloittaa tämä muistikirja, varsinkin kun nyt tuli yhdeltä istumalta tehtyä useampia sivuja. Ja siis kirjoitettua ylös useampia itseeni kohdistuvia positiivisia asioita. Selkeästi tämä projekti on siis aiheellinen aloittaa ja työstää – ei itsestään pitämisen tai sen ”ääneen myöntäminen” pitäisi tuntua näin väsyttävältä! Ja toivottavasti se ei pian enää tunnukaan, ja tämä muistikirja täyttyisi jatkossa helpommin.

♥, Inka

 

Ps. Nanna on ottanut myös saman muistikirjan käyttöön, mutta eri tarkoitukseen. Täältä näet mihin toiseen tehtävään tämä kaunokainen onkaan toisaalla valjastettu!

Luo oma taikasi

Teini-ikäiset ovat tyttöjä, jotka eivät ole vielä hoksanneet, että heidän heikkoutensa ovat heidän vahvuutensa.
– Brigitte Bardot

Tiedätkö sen tunteen, kun sulla on mielessä jokin idea jonka tahdot palavasti toteuttaa? Me ylläpidossa saimme Otavalta läjän ihania muistikirjoja testiin. Olen siitä saakka pyöritellyt mielessäni erilaisia käyttötarkoituksia muistikirjoille. Minulla ei riitä keskittymiskyky bujoiluun, suttuvihkoiksi ne ovat liian kauniita ja pölyttyäkään en viitsi antaa. Mitä sitten?

Syvällä sieluni sopukoissa on aina asunut pieni runotyttö, joka ihailee vahvoja naishahmoja ja haluaa saavuttaa elämässään jotain suurta. Siellä syntyi jo vuosia sitten kipinä, joka on odottanut aikaansa roihahtaa liekkiin. Syntyi ajatus oman runokirjan kirjoittamisesta. Kaivoin laatikosta vanhan runovihkoni esiin ja selasin teinivuosien tekstejä. Mikään ei tuntunut enää omalta. Elämästä mitään tietämättömästä teinitytöstä on kuin onkin kasvanut aikuinen, vaikka moni sitä epäili. Vahva nainen, jolla on paljon mielipiteitä. On siis aika sulkea yksi aikakausi ja tarjottava mahdollisuus uuteen.

Otavan yönsininen Magic-muistikirja täydellisesti konseptiin osuvalla teksillään tuntui olevan vastaus kaikkiin kysymyksiini. Kahvikuppi vieressäni, kynä kädessäni ja valkea sivu puhtaana edessäni. Mieleni avoimena jollekin mitä ei vielä ole, mutta tulee olemaan.

Iho valkea kuin talven ensilumi
Hiukset mustat kuin sielu saatanalla

Vahva nainen ei pelkää
Vahva nainen ei kysyle lupaa
Vahva nainen sanoo suoraan
Vahva nainen ei pelkää sanoa suoraan 

Nanna – pieni runotyttö