Avainsana: Otsikko

Otsikko- ja banneri-ideoita

Olen viime aikoina viihtynyt erityisen paljon Pinterestissä. Olen selaillut erilaisia ideoita tuunaukseen, ja vähän salaa haaveillut vieläkin bujoilusta! Tänään kuitenkin keskitytään erilaisiin otsikko- ja banneri-ideoihin.

Näiden, kuten monen muunkin kanssa voi sanoa, että vain taivas on rajana. Ideoita voi yhdistellä ja keksiä omia uusia. Voi piirtää, maalata, tai leikkiä kirjaintyyleillä.

Itse olen tykästynyt suht yksinkertaisiin ideoihin. Otsikoin yleensä mustalla kynällä ja teen taustaa tai kehyksiä eri tyyleillä.

Taustaa voi tehdä helposti esimerkiksi maalaamalla vesivärillä, ja kuivumisen jälkeen kirjoittaa otsikon. Taustaa voi rakentaa myös isommin, piirtää kehyksiä tai kokonaisen kuvan tekstin taustalle.

Otsikon alle voi myös keksiä vaikka mitä kivaa. Doodlailemalla voi piirtää hauskoja yksityiskohtia vaikka vuodenaikaan sopien.

Bannereita voi myös yhdistää otsikon kanssa. Viirit ja erilaiset liput piristää otsikoita hauskasti ja niitäkin voi muokata millaisiksi vain.

Kuten alussa totesin, ideoita on loputtomasti ja aina voi keksiä uusia!

-Laura

Zigin liimakynillä foliointi

Foliointi, tuo ihana tapa lisätä hieman kiiltoa kalenteriin! On monia tapoja foliointiin, esimerkiksi foliointilaitteen, tai liimakynien käyttö. Tänään kerron jälkimmäisestä tavasta! 🙂

Tarvitset;

  • Zigin liimakynän (omani olen ostanut Heidin Korttipajasta)
  • Foliointikalvoa (nämä sain kaverilta testiin)
  • Jotain mitä folioida

1. Kirjoita tai piirrä haluamasi kuvio. Zigin liimakynien liima on aluksi sinistä, ja tässä vaiheessa se toimii kuin liima. Kun liima kuivahtaa, se muuttuu läpinäkyväksi, ja tahmeaksi, tarramaiseksi. Juuri tätä tarramaista ominaisuutta käytetään folioinnissa! Anna siis liimalla tehdyn tekstin/kuvan kuivahtaa rauhassa.

2. Kun liima on muuttunut kirkkaaksi, aseta kuvion päälle pala haluamasi väristä foliota. Värillinen puoli ylöspäin! Hiero ja painele foliota kiinni liimakohtaan. Foliosta näkee melko hyvin, mistä kohdista se on jo tarttunut kiinni kuvioon ja mistä pitää vielä painella.

3. Irrota folion pala ja tadaa – foliointi on valmis! 

 

 

♡, Inka