Avainsana: paperisade

Art journal with Inka

Helou helou helou! Ryhmän puolella jo vähän kyselinkin, että minkätyyppinen mixed media/art journal-teemainen postaus teitä kiinnostaisi. Eniten kannatusta sai se, että vaihe vaiheelta näyttäisin miten minä teen art journaliini aukeaman tai sivun. Joten tässä sitä ollaan! Itse olen korkannut art journaliksi vuosia sitten ostetun Ikean noin A4-kokoa olevan vihkon. Tässä oli melko ohuet sivut, ja olenkin niitä liimaillut yhteen, ja välistä myös poistanut sivuja jotta vihkon paksuus pysyisi kohtuullisena.

Ensimmäisenä vaiheena gessosin valkoisella gessolla yhden sivun, johon lähdin rakentamaan päälle muita elementtejä. Gesso luo hyvän pohjan sivulle, ja siihen tarttuu aikalailla mikä tahansa aine jota mixed mediassa keksiikään käyttää. Gessokerros estää maaleja ja muita aineita imeytymästä pohjaan, tässä tapauksessa art journalin sivuun, ja täten se suojaa sivua esimerkiksi pahemmalta rypistymiseltä tai ruttaantumiselta.

Seuraavana vaiheena levitin akryylimaaleja pohjaväriksi. Ensin tiputtelin Klemmarikellarista ostettua mintun sävyistä Impasto Paintia sekä turkoosia Plus Coloria tippoina satunnaisesti sivulle. Levitin ne vetämällä ikäänkuin maalitippojen päältä ylhäältä alaspäin-suuntautuvilla vedoilla, ylläolevassa kollaasissa ensimmäisessä kuvassa näkyvällä palettiveitsellä. Kyseinen palettiveitsi oli osa settiä, jonka aikoinaan hankin Heidin Korttipajalta, ja se on muodostunut suosikkityövälineekseni erilaisten mixed media-tekniikoiden kokeilemisessa. Palettiveitsen sijaan voi käyttää myös esimerkiksi vanhentunutta pankki- tai etukorttia.

Kun nämä maalit oli levitetty, kuivasin sivun välissä kuumailmapuhaltimella. Kuumailmapuhallin on ollut pelastus itselleni art journalin parissa puuhaillessa, sillä en ikinä jaksaisi odotella että maalit, gessot, liimat ja mitkä ikinä, kuivuisivat itsekseen. Kuumailmapuhaltimella hetken kuivatus, ja ta-daa, pääsee jatkamaan seuraavaan työvaiheeseen! Tässä tapauksessa mustan maalin levittäminen oli tuo seuraava työvaihe. Tiputtelin sen myös tippoina sivulle, mutta palettiveitsen sijaan levitin sen leveähköllä siveltimellä. Siveltimellä sai aikaan hieman pehmeämmän levityksen, kuin veitsellä.

Jälleen välissä kuivatin sivun, ja jatkoin seuraavaksi leimaamalla. Kyllä – minä, leimaamalla! Leimaaminen ei ole ollut itselleni kovinkaan luontevaa kalenterintuunauksen parissa, mutta art journaliin on tehnyt jo useammankin kerran mieli muiden tekniikoiden ohella myös leimata. Jännää nähdä lämpeneenkö suhteeni leimaamiseen tämän myötä yleiselläkin tasolla, aika näyttää. Tällä kertaa joka tapauksessa siis leimasin kahta erilaista kasvikuviota sivun alaosaan, Versafinen mustalla musteella. Itse olen todella untuvikko leimailutietämyksessä (toisin kuin esimerkiksi Korttipajan Heidi, *klik*), mutta Versafineen olen tykästynyt koska sillä saan minäkin aikaan melkoisen selkeärajaisia kuvia. Lisäksi sen päälle tiedän voivani käyttää esimerkiksi vesivärejä ilman että se leviää.

Leimailun jälkeen otin esiin yhdet tämän hetkisistä lempiasiositani – purkin kohopastaa, sekä sabluunan! Kohopasta on nimensä mukaisesti koholle jäävää ainetta, paksuhkoa tahnaa. Koho- ja tekstuuripastoja on paaljon erilaisia, tällä kertaa käytin ihan sileää, valkeaa pastaa. Levitin pastan sivulle sabluunan läpi samalla palettiveitsellä, kuin akryylimaalejakin pari vaihetta takaperin. Kohopasta antaa sivulle tekstuuria eri tavalla kuin jokin ohuempi aine, sanotaan vaikhkapa maali. Maalejakin voi yhtälailla tuputtaa sabluunojen avulla, mutta kohopasta antaa omanlaisensa ulottuvuuden työn pintaan.

Tässä vaiheessa suunnittelin päässäni, että kirjoittaisin jotenkin sivulle lainauksen ”Bloom where you are planted”, sillä se juolahti mieleeni kun leimasin kasvikuvioita. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan, kun muu elämä häiritsi harrastuksia ja jätin sivun kuivumaan yöksi, ja lopulta toiseksikin.

Kun parin vuorokauden tauon jälkeen istahdin taas sivun eteen, ei lainauksen kirjoittaminen enää houkuttanutkaan. Sen sijaan tartuin washeihini ja Tim Holtzin tarravihkoseen. Revin washeista palasia ja liimasin niitä limittäin ja päällekäin ympäri sivua. Tarroista valitsin useamman lauseen, jotka mielestäni sopivat tähän postaukseen – sellaisia jotka sopivat art journalin tekemistä kuvaamaan. ”Attitude is everything”.

En halunnut lisätä enää enempää suurempia elementtejä, joten kaivoin esiin tarvikkeita pienempien yksityiskohtien lisäämiseen. Olen huomannut koukuttuneeni vesiväreillä roiskeiden tekemiseen, ja niitä halusin tehdä nytkin. Vesisäiliösiveltimeen vettä ja siveltimen päähän violettia väriä, ja roiskimaan. Itse teen roiskeita pitämällä siveltimestä kuvanmukaisesti kiinni, ja napauttamalla vartta etusormella. Isommat jäljet tein puristamalla säiliövartta tarpeeksi saadakseni sieltä pisaran tippumaan, lähellä sivun pintaa. Kallistin vielä sivua ihan hetkeksi ylöspäin, jolloin isoimmista roiskeista syntyi valumat.

Vesivärit kuivatin jälleen kuumailmapuhaltimella. Sitten kaivoin penaalistani esiin permanenttitussin ja valkoisen maalitussin. Erilaisia permanenttitusseja ja maalikyniä löytyy muunmuassa Korttipajan ja Suomen Taidetarvikkeen valikoimista. Mustalla piirsin kehykset tarroille, ja valkoisella piirtelin pieniä rasteja sinne tänne rykelminä. Pieniä yksityiskohtia, jotka kuitenkin tekevät yllättävän ison eron lopputulokseen! Aivan viimeisimpänä silauksena halusin vielä hieman lisää tekstuuria ja korkeuseroa sivuun, ja sen tein Nuvon chrystal drops-aineilla. Kyseessä on kohoväriaine, jolla saa loihdittua pieniä puolihelmiä. Vaaleanliilan Nuvon olen saanut osana aiempaa yhteistyötä Paperisateen kanssa.

Kun kohotäplät olivat kuivuneet, oli sivu valmis. Tämmöinen siitä tuli! Toivottavasti tämä postaus onnistui hieman valaisemaan käytännössä art journalin tekemistä, vaikka aloittelija tässä hommassa olenkin. Tätä oli kyllä mukavaa toteuttaa ja kirjoittaa aiheesta, saatampa intoutua tekemään tälläisiä postauksia jatkossakin!

Mikäli art journal-aiheiset postaukset kiinnostavat, on siitä ollut puhetta muunmuassa seuraavissa aiemmin julkaistuissa postauksissa;

Matka art journalin maailmaan

Aukeama art journaliin Dylusionsin tuotteilla

Kalenterimania inspiroijana

Sarisjournal

♥, Inka

Atc-kortit Paperisateen tuotteilla

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Paperisateen kanssa.

Helou helou heloou! Jokin aika sitten sain yhteistyöpaketin Paperisateelta, jonka sisällöllä tämän postauksen ATC-kortit toteutin. Paketin sisältö oli etukäteen suurimmaksi osaksi yllätys ja olikin jännittävää avata se, kun sen hyppysiini sain. Paketti sisälsi muitakin ihanuuksia, kuin ne mitä tänään tässä postauksessa nähdään. Klikkaamalla *tästä* pääsee näkemään live-avausvideon ryhmän puolelta, jos koko sisällön näkeminen kiinnostaa.

Nämä kyseiset kortit tein Kalenterimanian kesäkuun ATC-vaihtoon. Kortteja tuli tällä kertaa itseltäni neljä, sillä tarpeen vaatiessa paikkaan yleensä itse jos joku näyttää jäävän ilman vaihtoparia. Yllä olevassa kuvassa näkyvän kilpikonnakortin tekemisestä tein aiemmin videon kalenterimanian youtube-kanavalle – ensimmäisen videoni ikinä, iik! Editoimisesta tosin kaikki kunnia ja kiitos tubetiimin Lauralle, pus.

Sitten itse kortteihin! Kasasin ensimmäisenä pöydälle eteeni ne tarvikkeet, jotka eniten puhuttelivat minua tämänkertaisen atc-vaihdon teeman (meri) tiimoilta. Chipboard-kuvioita, kuviopapereita, esileikattuja paperikuvioita, Nuvon chrystal drops-aine, kultahileitä, minihelmiä.. Pohjina korteissa käytin jo valmiiksi omistamiani atc-korttipohjia.

Ensimmäisenä valitsin kuviopapereista teemaan soveltuvat yksilöt, ja liimasin niistä korttipohjiin taustat. Pilkullinen paperi on mukavan merellisen sinertävän vihreä, ja valkosiniset raidat nyt suorastaan huusivat kuuluvansa tämän teeman korttiin.

Hetken pohjia silmäiltyäni ja asiaa tuumittuani sain idean jäljelle jääneestä valkosini-raidallisesta paperista. Meren aallokkoa! Tuumasta toimeen, ja sakset heilumaan. Aallokko syntyi yksikertaisesti leikkaamalla yksi sininen raita irralleen, ja halkaisemalla se mutkitellen leikkaamalla.

Tässä kohtaa sinisen osan toisessa reunassa oli vielä osa seuraavasta valkoisesta raidasta, ja se saikin jäädä kortin pohjaosaan – rannaksi! Valkoisesta paperista saksiintui myös taivaalle muutama pilvenhattarainen. Seuraava esiin otettu tarvike oli chipboard-kuviot. Tekstinpalanen ja lokki päätyivät voittajiksi tämän kortin kohdalla, hetken sommittelun jälkeen. En kuitenkaan halunnut jättää kuvioita alkuperäisen värisiksi. Tekstikuvion maalasinkin kevyesti valkoisella akryylimaalilla, ja lokit taas saivat väriä yllensä mustasta permanenttitussista.

”Jotain vielä” pyöri päässäni kun tuumailin kortin kanssa. No mutta kultaa tietenkin! Kultahippuset saisivat toimittaa rantahiekan virkaa. Kiinnitin ranta-alueen päälle ensin kevyesti liimaa, ja ripottelin sitten kimaltavia hippusia liiman päälle. Samaa liimaa käytin myös chipboard-kuvioiden kiinnittämiseen lopullisesti paikoilleen. Tykästyin muuten tähän liimaan aika kovin; se kuivuu kirkkaaksi ja kompaktin pullon kärki on sopivan pieni. Oli yllättävän helppoa annostella pienen pieniäkin määrää liimaa suoraan liimattavaan kohteeseen!

Seuraavana vuorossa kortti numero 2! Raitataustainen kaveri siis. Kortin alaosan ”aallot” on leikattu kohta kuviopaperia. Tähän halusin yhdistää chipboard-kuvioista kasvin, ja simpukoita. En tässäkään halunnut kuvioiden olevan pahvin värisiä joten väritin niitä sekä valkoisella akryylimaalilla että Tombowin Dual Brush-kynillä.

Ylänurkkaan valitsin paperisen leikekuvion, ja siihen kirjoitin merihenkisen tekstin. ”Under the sea” tuntui sopivalta, sillä itse ainakin korttia tehdessäni näin silmissäni vedenalaisia kasveja ja niiden lomasta pilkottavia simpukoita. Toivottavasti tunnelma välittyi kortin saajalle asti! Loppusilauksena halusin lisätä korttiin vielä hiukan tekstuuria. Liima ja miniminihelmiä siis!

Helmien lisääminen oli ehkä sinänsä pieni asia, mutta se toi mukavasti eloa korttiin.

Kolmannen kortin kohdalla hylkäsin helmet, ja kaivoin sen sijaan tavaroiden seasta mukana tulleen käyntikortin! 0303-numeroinneilla varustettu paperinen kuva kutsui puoleensa pienellä rosoisuudellaan ja sinertävällä sävyllään – se voisi mainiosti olla risteilylippu!

Ja risteilylipuksi sen siis tein, hih!  Käyntikortin kiepautin ympäri – sen taustapuoli oli nimittäin ihanaa valkeaa helmiäistä jonka ehdottomasti halusin liimata korttiin taustalle. Lisäksi pätkä valkeaa organzanauhaa ja ankkurikuvio. Vielä hieman tekstiä mustalla kynällä, ja niin käyntikortti ja pala leikekuvaa muuttuivatkin atc-kortiksi. Ta-daa!

 

♥, Inka

 

Ps. ATC-korteista löydät pari aiempaa postausta *täältä* ja *täältä*.