Avainsana: paperit

Tutustumista papereiden käyttöön kalenterissa

Olen to-del-la kokematon papereiden kalenterissa käyttäjä. Silti kuviopapereita on päässyt kuin huomaamatta kertymään aikamoinen nippu. Jos toinenkin, kröhöm.. Päätinkin haastaa itseni opettelemaan jotain uutta, ja siis oikeasti opetella käyttämään papereita kalenterissa. Hurjaa! Pläräsin paperivalikoimaani moneen kertaa, kunnes lopulla sain muutaman näteimmän valittua. Sommittelua, yhteen sovittelemista, pohtimista.. ja lopulta mittailua ja leikkelemistä!

Ta-daa, tein sen! Ja oikeastaan näinhän syntyy aika hauska pohja viikolle, totutun washien vetelyn sijasta. Boksit oli kiva leikellä ja sommitella silmää miellyttävästi aukeamalle. Tätähän voisi jopa kokeilla uudestaan! Ja ainakin Mira R:n erilaisia paperin käyttötapoja täytyy päästä kokeilemaan joskus.

Katselin aukeamaa jolla oli päiviä merkitsemässä boksit, ja niiden yllä ja alla soirot mustavalkoisista papereista. Tuntui siltä että jotain aukeama vielä kaipaisi, vaikka vasta pohja olikin. Sitten syttyi lamppu päässä, minähän olin ostanut kivan Carpe Diem-paperin syksyllä Taitopuoti Paperinauhasta! Paperissa on erilaisia kodinhoitoon littyviä kuvia värikkäänä printtinä, enkä sellaiseen tätä(kään..) paperia ollut osannut hyödyntää. MUTTA tähän aukeamaan ja sen teemaanhan sopisi enemmän kuin hyvin skräppipaperista leikatut kuviot koristeiksi. Ja silppusimpa loppusilaukseksi vielä ”ranskalaisiksi viivoiksi” muutamat kolmiotkin sivuille! Tuumasta toimeen, ja tämmöistä syntyi. Mitäs tuumaatte, aika monipuolinen aukeama syntyi pelkillä papereilla, eikö?

♥, Inka

Kuviopaperilla tuunaus: Mission impossible = possible?

Mitä jos sulla olisi käytössä kalenterisi lisäksi vain yksi paperikko, lyijykynä, sakset ja liima? Saisiko sillä aukeaman tuunattua kokonaisuudessaan – täysin ilman tarroja ja washi-/koristeteippejä? Kyllä se onnistuu!

Viime viikolla kerroin vinkit laminoinnin jämäpalojen hyötykäyttöön, ja näitä paloja käytän itse myös nyt tuunatessani. Vinkit löydät täältä: Pieni ekoteko: Laminoinnin jämäpalojen hyötykäyttö.

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Klemmarikellarin kanssa, saman sarjan paperikkoja löydät täältä: Authentique.

Aloitetaan!

1. Ensin valikoin paperikosta mieleiseni paperit käytettäväksi tuunaukseen. Sitten käytin näitä laminoinnin jämäpaloja eli muotteja saadakseni paperista mieleiseni tuunaustarpeet.

Papereissa kannattaa hyödyntää myös paperin kuviointia kun leikkaa siitä paloja.

Myös leikkelystä syntyneet roskat voi hyödyntää tuunaukseen.

Leikkasin papereista haluamani määrän erilaisia kuvioita ja kuten jo yllä mainitsin, hyödynsin myös paperijämiä. Tämän jälkeen sommittelin aukeamalle leikkaamani palat.

Sitten puuttuikin enää vain liimaus, rei’itys ja valmista tuli!