Avainsana: penaalissa

What´s in my bag – part 2

Tein reilu vuosi sitten tänne Kalenterimanian blogiin postauksen laukkuni sisällöstä. Koska aikaa on kulunut ja sekä kalenteritarvikkeet että koko laukku ovat vaihtuneet, ajattelin tehdä aiheesta päivitetyn version.

Laukku on pienentynyt entiseen verrattuna. Löysin tämän laukun aivan sattumalta, enkä itse asiassa edes ollut etsimässä käsilaukkua, vaan jotakin kätevää pientä clutchia. Minulta ei löytynyt vielä vaaleaa laukkua, joten ostin sen kesälaukukseni. Käsilaukku osoittautui yllättävän tilavaksi pienestä koostaan huolimatta, ja saan sinne mahtumaan kaiken tarpeellisen kalenteritarvikkeista lähtien.

Lompakon, kännykän ja avainten lisäksi laukusta löytyy uusi ihastukseni mini Happy Planner deluxe-kansilla. En olisi ikinä arvannut sortuvani rengaskalenteriin, mutta onhan se vaan niin ihana, että menetin sille sydämeni välittömästi saatuani kalenterin ulos paketista.

Marimekon raitaisessa penaalissa kulkevat mukana valikoima erilaisia suosikkikyniäni. Lisäksi penaalista löytyy myös Zigin liimakynä, joka on valitettavasti niin ujo, ettei uskaltautunut mukaan kuviin. Washisampleni eivät enää mahdu niitä varten ostamaani luottokorttikoteloon, joten ylimääräiset samplet kulkevat mukana matkassa mustassa glitter-pussukassa. Hassua, miten aikaisemmin valikoin aina mukaani pari washirullaa ennen kuin keksin washisamplejen hyödyllisyyden.

Hopeisesta glitter-pussukasta löytyy muutamia tarroja, die cutseja sekä pieniä muistilappuja. Näiden tarvikkeiden avulla voin koristella kalenteria ajasta ja paikasta riippumatta missä tahansa ja milloin tahansa.

Aikaisemman postaukseni lisäksi myös Mira on tehnyt postauksen, jossa kertoo mitä häneltä löytyy laukusta.

 

-Piia-

Mitä kulkee aina mukana penaalissa?

Penaali. Yksi penaali vai useampi? Ja mitä niissä pitäisi olla aina valmiina lähtöön..? Itse olen vaihdellun penaalista ja pussukasta toiseen useaan kertaan, ja sisältökään ei ole pysynyt vakiona kovinkaan kauaa kerrallaan. Nyt kuitenkin luulen löytäneeni jonkinlaisen ”penaalirauhan”.

Itse penaalina on nyt käytössä Vihkokaupalta ostettu Gemma Correllin yksisarvispenaali, se isompi malli. Koko on itselleni juuri passeli! Sinne oikeasti mahtuu reippaasti tavaraa mukaan, mutta ei kuitenkaan tule pakattua mukaan puolta valtakuntaa ja vähän ylikin – vaan koska pystyy. Jälkimmäinen on ollut allekirjoittaneella ongelma oikein jättikokoisten pussukoiden kanssa…

Sitten itse sisältöön! Ensiksi vaikka kynäarsenaaliin, joka on löytänyt kotinsa tästä penaalista;

 

Olen tykästynyt tähän kynävalikoimaan aikalailla, eikä muita tule juurikaan enää kaivettua esille kirjoittamista varten. Piirtelyssä ja värittämisessä toki, mutta kalenterimerkinnät tulee tehtyä aikalailla näillä välineillä.

Kuten ehkä jo kävi ilmi, kannan itse mukana penaaliissa muutakin kuin vain kyniä! Ennen oli näille ”sekalaisille” yleensä oma pussukkansa. Mutta koska kaikki mahtuu näppärästi samaankin penaalin nyt, en ole viitsinyt enää kuljettaa erillistä nyssäkkää turhan takia mukana. Mukana siis kulkee kynien lisäksi;

  • Rulla ohutta kaksipuoliteippiä
  • Zigin liimakynä
  • viivotin
  • korjausteippirolleri
  • pienet sakset
  • pyyhekumi

Tälläisellä kombolla itse olen siis huomannut tulevani hyvin toimeen! Ei haittaa, vaikka olisi vain tämä penaali mukana jossakin reissussa, sillä tärkeimmät työkalut löytyy.

 

♥, Inka