Avainsana: personal kalenteri

Ylläpidon Linksu esittäytyy

Moikka kaikille!

Sain kunnian liittyä Kalenterimanian ylläpitotiimiin ”mafiaan” vuoden alusta ja nyt on pienen esittelyn paikka. Ryhmässä minut tunnistaa nimellä Tia, mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä ja kavereiden kesken Linksu.

Asun Turun kupeessa perheeni kanssa, johon kuuluu 4-vuotias tyttäreni, 6-vuotias poikani, kihlattuni, sekä 9-vuotias koiramme Alma.

Muutama fakta minusta:

– Olen käsityöihminen henkeen ja vereen, innostun kaikesta, teen kaikkea ja haaveilen kaikesta. Askartelu, piirtäminen, virkkaus, ompelu sekä joskus nikkarointi vievät kaiken oman aikani ja jos aika sekä rahat riittäisivät, käyttäisin loput remontointiin ja sisustamiseen.

– Rakastan ruuanlaittoa, leivontaa ja emännöintiä, vaikkei se mieheni silmissä siltä kuulemma aina näytäkään, heh. Olen parhaimmillani paineen alla.

– Livemusiikki on parasta. Rokki on lajini, mutta olen todella kaikkiruokainen.

– Nykyään viihdyn myös kotona. Kaiken kiireen keskellä on ihana vaan olla ja harrastaa omia juttuja, sekä olla perheen parissa.

– Pidän mustasta, lilasta, turkoosista, kiiltävästä, yksisarvisista, Disneystä, peuroista, maagisista asioista kuten luonto ja noituus, pääkalloista, kosmisista tähtisumuista ja vesivärityylistä. ”Muutaman” asian mainitakseni.

Kalenteriharrastus on jollain tasolla ollut läsnä yläasteelta lähtien. Silloin piirtäen ja tarroja keräillen, mutta vasta Kalenterimanian löytämisen jälkeen harrastus räjähti niin sanotusti käsiin. Satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaa juuri kuopuksemme synnyttyä, kun Mirppu kyseli sosiaalisessa mediassa olisiko kalenteriryhmälle tarvetta. Ilmoitin heti että todellakin ja loppu onkin historiaa. Olen ollut alusta asti ryhmän jäsen ja voi vitsi mikä matka siitä alkoikaan. Nykyään someaikani kuluu täysin Kalenterimanian ympärillä.

Olen aiemmin kertonut tarinastani kalentereiden kanssa. Viime vuosi 2019 yllätti ja pitäydyin vain yhdessä kalenterissa, Burden Scribblessä, unohtaen rakkaan rengasplannerini. Rinnalla oli pieni Putinki-merkkinen Muumi -lukuvuosikalenteri, mutta se pääsi kunnolla käyttöön vasta nyt vuoden vaihteessa 2020. Kalenteri loppuu heinäkuussa ja olenkin nyt ottanut rinnalle opetteluun personal kokoisen Traveler’s Notebookin, jossa minulla on kaiken kattava sisältö koko vuoden kuukausinäkymästä viikkonäkymään heinäkuusta alkaen, tracker seurantaa sekä inspiraatiolle tilaa. Kannet ovat Webster’s Pagesin, jotka sain Mirpulta. Hyvä kiertämään <3

#maniaperhe! Kirjoitin sen Mirpun korttiin helmikuussa 2017 ja en olisi ikinä uskonut, että se jää niin vahvasti elämään. Mutta sitä tämä ryhmä on; perhe, ystäviä, yhteisö, jossa tuetaan sekä kannustetaan ja olen ylpeä, että saan olla osana sitä <3 Elämäni on rikastunut, olen löytänyt ystäviä ja saan hypettää saman henkisten ihmisten kanssa esimerkiksi kuinka ihania tarroja olen löytänyt kalenteriini.

Ylläpidon vastuualueisiini kuuluu ryhmässä muun muassa teemahaasteet, mutta oli asia mikä tahansa, toivon että lähestytte minua rohkeasti. Miiteissä olen se kovaääninen, jolla on huono huumori ja vielä huonompi nimimuisti, pahoittelen jo valmiiksi. Nimikyltit ovat siis tarpeen. On ilo olla mukana, inspiroidaan toisiamme ja nähdään ryhmässä.

Rakkain terveisin

-Linksu <3

Inspiraationa itselle tärkeä henkilö – Milja

Torstaita kaikille! Jos missasitte tämän haasteen alun, niin klikatkaa tästä AJ:n postaukseen!

Oon aina sanonut omaavani kolme merkittävää idolia, jotka ovat vaikuttaneet omaan elämääni suurella tavalla. Ensimmäinen näistä tyypeistä on drag- ja meikkiartistina tunnettu Raja, joka opetti mulle itsekunnioitusta – kantamaan itseni kruunun kanssa, arvostamaan kädenjälkeäni tekemissäni asioissa, kanavoimaan asioita meikkien kautta ja elämään ylipäätään kunnioittaen itseäni. Toisena merkittävänä henkilönä listaltani löytyy David Bowie, jolta opin olemaan sinut itseni kanssa. Sen, miten on ok olla aina se outolintu, erilainen ja jatkuvasti silmiinpistävästi random. Miten on oikeastaan siistiä, upeaa ja mahtavaa olla outo, yhtään sitä häpeilemättä ja anteeksipyytämättä, ylpeänä ja omilla jaloillaan seisten. Listan kolmas henkilö pelasti mun hengen.

Mikäli yhtään seuraa mun juttuja livenä tai sosiaalisessa mediassa, tai on käynyt mun fandom-luolassa jota kutsun kodikseni, ei ole voinut välttyä kuulemasta nimeä ’Robert Downey Jr’ mun sanomana. Sen lisäksi, että arvostan kyseisen henkilön tekemää roolisuoritusta Iron Manina, on tällä henkilöllä mulle täysin oma merkityksensä valkokankaan ulkopuolellakin.

Ensimmäinen Iron Man -elokuva on aikoinaan tullut sopivasti samaan saumaan, kun olin todella huonossa paikassa itseni kanssa. Ikuisena nörttinä ja sarjakuvamaailmaan kiintyneenä tietenkin riensin juoksujalkaa sitä katsomaan, ja kyseinen filmi heitti Tony Starkin nopeasti yhdeksi lempihahmokseni mitä löytyy. Ja samalla Downeyn lempinäyttelijöiden listalleni ykköseksi.

Marvelin lyödessä huippumenestykseen RDJ:n kanssa, oli mun oma elämä yhä vähän sekaisin – ja kun sanon vähän, tarkoitan ”oh god miten mä olen yhä hengissä” -vähän. Siinä kaikessa sekasotkussa jaksoin kuitenkin roudata itseni katsomaan Iron Manista tehtyä jatko-osaa myöhemmällä vuodella, sillä mun nörtteys ja fanittaminen lyö aikalailla läpi mistä tahansa ongelmasta ykkösprioriteetiksi. Näiden elokuvien myötä aloin myös perehtymään pienesti siihen, kuka Iron Man -puvun takaa löytyvä tyyppi oikein onkaan. Lukuisten öisten googlaussessioiden ja ”pienimuotoisen” obsessoinnin jälkeen päädyin lopulta tuijottamaan kattoa epäuskoisena, yllättyneenä, hyvin pitkälti oman pohjamudan löytäneenä, mutta ennen kaikkea nyt myös inspiroituneena ja toivoa nähden.

Mikäli Robert Downey Jr, vastoin kaikkea mahdollista todennäköisyyttä, maailman kutakuinkin odottaessa herran ennenaikaista kuolemaa, pystyi kääntämään elämänsä täyteen U-käännökseen ja nousemaan sieltä pohjamudista maailman huipulle, pystyisi myös se pieni Milja omassa henkisessä ja fyysisessä katuojassaan ottamaan ison askeleen elämänsä hyväksi. Luopumaan elämäntavoista, jotka ei hyödytä ketään tai mitään, valitsemaan kerrankin elämän kuoleman sijaan.

Mikäli olisin pysynyt samassa elämäntilanteessa, mistä löysin itseni about tasan kahdeksan vuotta sitten, olisin jo todennäköisesti kuollut noin seitsemän kesää sitten. Siispä jollain oudolla, epätodennäköisellä ja itselleni tyypillisesti fandom-aiheisella tavalla RDJ pelasti mun hengen. Ihan vain koska Downey oli ja tulee aina olemaan mulle elävä todiste siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Joskus pieni toivonkipinä riittää suureen.

– Milja

P.S. Syyskuu on kansallinen parantumiskuukausi (recovery month), joten haluankin lähettää tämän postauksen myötä vilkutukset jokaiselle itsensä kanssa syystä tai toisesta kamppailevalle. Huolimatta siitä mitä on joskus ollut, on nyt, tai tulee ehkä vielä olemaan, on aina toivoa sille että elämä voittaa. Voin olla teille elävä todiste siitä, jos RDJ:n naama ei jostain oudosta syystä miellytä.