Heippa ja syksyistä maanantaita kaikille! Mä ajattelin jakaa teille kuluneen kesän suurimman onnistumiseni, nimittäin päiväkirjan kirjoittamisen.

Kyselin ryhmässä miten muut on kirjoittaneet päiväkirjaa vai kirjoittavatko ollenkaan. Sain kannustusta ja toisaalta myös kerrottiin epäonnistumisistakin, mikä laski omaa rimaani huomattavasti. Ilahduttavinta oli kuitenkin kuulla, ettei päiväkirjojen kirjoittelu ole jäänyt unholaan, päin vastoin!

Oma kiinnostukseni päiväkirjan kirjoittamiseen lähti liikkeelle puhtaasti siitä, että tulin taitekohtaan elämässä. Olen tehnyt kuusi vuotta putkeen töitä, vaihtanut välillä vain alaa. Olen kamppaillut mielenterveyteni kanssa ja vihdoin alkaakin tuntua, että olen saavuttamassa kunnollista tasapainoa elämässäni. Tämän kuun alusta jäin kesälomalle, enkä palaa töihin vähään aikaan. Olen matkalla äidiksi, ja minusta tuntui helpottavalta ja oikealta ratkaisulta alkaa kirjoittaa asioita kuluneista päivistäni ylös.

Valitsin päiväkirjakseni A5+-kokoisen Dingbatsin, joka on väriltään kauniin keltainen ja keskellä sen kantta on susi. En varsinaisesti ole susifani, mutta se symboloi itselleni tiettyjä piirteitä, joita pidän tärkeänä. Ja tietenkin metsää, joka on minulle erityisen tärkeä. Itse kirjoittamisessa pääsin parhaiten alkuun siten, että istuin alas ja tein yksinkertaisen viikkopohjan itselleni. Ensimmäinen aukeama kattaa kaksi ensimmäistä viikkoa päiväkirjastani, koska pitämällä päiväkohtaisen tilan pienenä laskin tietoisesti rimaa kirjoittamiselta. Pikkuhiljaa lisäsin kirjoitustilaa, ja sain rutiinin kirjoittamiselle syntymään. Seuraava rimanalennustaktiikkani on se, että teen maksimissaan kaksi viikkoa sivuja etukäteen valmiiksi. Uskaltauduin kertaalleen kokeilemaan dutch dooriksi kutsuttua taktiikkaa jossa leikkelin tietyn määrän sivuja pienemmiksi. Se oli hauskaa!

Koska pidän kiinni kahden viikon etukäteismaksimista, teen kaikenlaisia muitakin sivuja päiväkirjasisällön sekaan. Siispä käsissäni onkin löyhä bullet journal, mutta ilman varsinaista kalenteriosuutta. Olen sisällyttänyt päiväkirjaani kesän bucket listin (joka meni aivan reisille, en ole toteuttanut sieltä yhtään kohtaa), lista ostettavista asioista, fiilistelysivu jossa on lapseni ultraäänikuva, Eveliinan ryhmään postaamia intuitiivisen kirjoittamisen harjoituksia, mietteitä korttipakkojen korteista ja niin edelleen. Turhaa painetta en kuitenkaan ns. ylimääräisen sisällön tuottamisesta ota, sillä kirjoittamisen tulee olla pääprioriteetti tässä muistikirjassa.

Tämän postauksen tullessa julkiseksi on minulla menossa jo yhdeksäs kokonainen päiväkirjaviikko. Olen siitä hurjan ylpeä ja olen löytänyt kirjoittamiselle oman tilan jokaisesta päivästäni. Se helpottaa nukahtamistani, se helpottaa tyhjentämään varsin ruuhkaisen pään. Se auttaa huomaamaan mitkä asiat menevät jo oikeasti paremmin. Voin vain lämmöllä suositella päiväkirjailua ihan jokaiselle.

Maanantaiterkuin Surppa