Avainsana: plan with inka

Rajatun alueen kuvioiminen pienillä leimoilla

MAINOS – kalenteri ostettu Vihkokaupalta.

Helou helou helou! Mukavaa keskiviikkoa kaikille, tämän päivän postauksessa näytän, millaista tuunailua kokeilin tuossa loppukesästä kalenteriini. Idea ei ole omani, vaan jo hyvän aikaa sitten bongattu upeita aukeamia loihtivan Sarin kalenterin sivuilta. Ajatus saman kikan kokeilemisesta jäi muhimaan korvan taakse, ja vihdoin sain testattua sen toimivaksi itsekin!

Kyseessä on siis pienien leimasimien käyttö niin, että niillä kuvioidaan pienempi rajattu alue. Halusin ite tehdä leimoilla ikään kuin washiteippiä muistuttavat kuvioidut kaistaleet sivuille. Yhtä lailla samalla tekniikalla voisi loihtia fullbox-tarraa muistuttavia koristeluita, rajaamalla leimattavan alueen vain eri muotoon.

Ideana tässä tekniikassa on siis yksinkertaisesti rajata washiteipillä se alue, johon haluaa leimailla. Pelkkä washilla kaistaleiden rajaus riitti itselläni, koska valitsin käytettäviksi leimoiksi niiiin pieniä kuvia, etteivät ne tulleet teippien yli. Jos epäilyttää että käytettävä leimasin on kooltaan niin iso, että leimakuva tulisi yli äyräiden, voi aina suojata rajausta leveämmäksi.

Tässä omassa testissäni en valikoinut leimoille sen kummempaa teemaa, katsoin vain, että kuvat olivat mahdollisimman pieniä. Hauska sekamelska syntyikin, kun paineli sinne tänne aluetta täyttäen niin muurahaisia, aurinkolaseja kuin kahvipapujakin!

Kun haluttu alue on leimailtu täyteen, poistetaan washiteipit ja mahdolliset muut rajausta tehneet suojaimet sivuilta, ja alta paljastuu lopputulos. Omassa kalenterissani sivun materiaali nappaa todella tiukasti kiinni jopa washiteippeihin, joten itselleni jäi hiukan paperia teippiin kiinni, vaikka kuinka varovasti ne irrotin. Tämä ei kuitenkaan useimmissa kalentereissa ole ongelma.

Kun jatkoin aukeaman tuunaamista loppuun, halusin korostaa leimaillun alueen washimaista näköä lisäämällä sen kanssa samansuuntaisesti pari eri teippiä. Nyt näyttää liki siltä, kuin kaikki kolme erilaista raitaa olisivat teippiä.

Tällaista leimailua oli hauska kokeilla. Eri värisiä leimasinmusteita käyttämällä sekä leimasimia vaihtelemalla saisi tehtyä tällä tekniikalla vaikka miten paljon erilaisia vastaavia tuunauksia!

– Inka

Plan with Inka – joulun bucket list

Helou helou helou! Tässä postauksessa tehdään yhdessä jouluiselle bucket listille aukeama. Vain muutamalla välineellä ilman tarroja ja teippejäkin sai aikaan kivan eläväisen aukeaman.

Aukeaman tekoon käytetyt tarvikkeet:

  • Musta Mujin 0,5 geelikynä
  • 3 eriväristä Tombown Dual Brushia. Kaksi eri vihreää ja itselläni punaisen puuttuessa tumma pinkki.
  • Sabloona jossa erilaisia muotoja, toimi myös viivottimena.

Ensin vedin yläreunaan viivan otsikolle ja aloitin sivujen täyttämisen sabloonani isoimmilla laatikkokuvioilla. Halusin aukeamalle sekä erilaisia bokseja joihin kirjoittaa kuin myös perinteisempiä listauskohtia. Isojen ruutujen jälkeen sommittelin pari isompaa ympyrää, ja niiden kavereiksi vielä jokusen pienemmän laatikon.

Kun eri muotoisia ja kokoisia kirjoituspaikkoja oli riittävästi, mallasin tyhjäksi jääneisiin kohtiin pienemmällä kuviolla check list -tyyppiselle listaamiselle ruksittavat boksit. Paitsi että perusneliön sijaan käytin piirrettävänä kuviona tähteä. Vähän tähtiloistoa joulufiilistelyyn!

Sitten olikin aika tarttua tusseihin. Otsikko sai olla vihreä, ja sen molemmat päädyt saivat pienet kasvin oksat koristeeksi. Jälkeenpäin harmittaa etten tullut tehneeksi selkeitä mistelinoksia!

Myös kirjoitusboksit ja tähti”ruudut” saivat osakseen väreillä koristelua, ja tässä vaiheessa aukeama syttyi mielestäni eloon! Koristelu jatkui vielä otsikkoa alleviivaillen, sekä parin tyhjän kohdan täyttämisellä yksinkertaisin kuvituksin. Viimeisenä silauksena tartuin vielä mustaan kynään ja piirsin pienet neliöt laatikoiden ja ympyröiden sisälle, niihin voin merkitä ruksin kun siihen kirjoitettu asia on tehty. Tähtiin en lisännyt ruutuja, sillä niihin saa itsessään suoraan laitettua raksit. Sitten aukeama alkoikin olla valmis, vain kirjoitusta vailla! Mitä sinä merkitsisit joulun ajan bucket listille tehtäväksi?