Avainsana: plannercharm

DIY – glitterinen dinosauruskoru

Helou helou helou! Tällä kertaa kirjoittelen teille pienestä dinosaurus-askartelusta jonka tein tovi sitten. Askartelin pienistä dinosaurusfiguureista joulun alla korvakoruja, ja inspiroiduin jalostamaan niistä jotain kalenteriinkin käypää – dino-kalenterikorun!

Tarvikkeet joita käytin:

  • Dinosaurusfiguuri
  • Glitter-liimalakka & sivellin
  • Pora ja piiiieni poranterä
  • Välirengas, avaimenperälenkki & pieni karabiinilukko
  • Korupihdit

Ensimmäiseksi valikoin mitä dinoa lähteä työstämään. Kun kuvan keltainen yksilö oli valikoitunut jatkoon, otin siveltimen käteen ja levitin dinon pintaan kerroksen liimalakkaa. Itselläni oli käytössä valmis glitter-liimalakka, jonka olen saanut vanhalta työkaverilta aikanaan. Pieneen määrään tavallista liimalakkaa irtoglitteriä sekoittamalla luulen pääsevän samanlaiseen tulokseen! Plussaa tässä siitä, että valmiiksi liiman seassa oleva glitter ei varise kuten liiman päälle ripoteltuna. Ja jos kimallus ei puhuttele ollenkaan, voi tämän vaiheen toki kokonaan skipatakin!

Kun keltainen kaveri oli kuivunut, oli aika kaivaa esiin porakone. Mainittakoon muuten, etten ole ennen blogipostauksien projektien tekoon näin järeitä ”tuunaustarvikkeita” käyttänyt! Kaikelle on ensimmäinen kerta, näköjään. Porassa käytin pienintä löytämääni terää, ja surruutin reiän dinon yläosaan kiinnitysmekanismia varten.

Viimeisenä vaiheena olikin korun kasaaminen. Korupihtejä käytin taivuttaakseni välirenkaan kiinni dinosaurukseen. Sitten vain avaimenperälenkin pyörittely kiinni sekä lukkoon että dinon lenkkiin ja valmista tuli!

Alunperin tein tämän askartelun ihan omaa kalenteriani silmälläpitäen, mutta lopulta se päätyikin yhteen joulupakettiin. Toivottavasti saaja tykkäsi glitterisestä dinostaan!

Rawr, Inka

Kalenterimanian YouTube -kanavan viikon 43 videot

Kalenterikoru:

Armi esittelee itse tekemänsä kalenterikorun, joka on pienen pieni kirja.

***

Tarratilaus:

Laura näyttää minkälaisia tarroja hän tilasi.

***

Syksy & Halloween yllärin esittely:

* Tuotteet ostettu kaupallisessa yhteistyössä Chic Companyltä *

Inka esittelee upean syksy & halloween yllätyspaketin sisältöä.

p.s. tästä pääsette viime viikon videoihin