Avainsana: plannercon

Penaalini vakiovarustus – AJ

Esittelenpä teille tällä kertaa penaalini sisältöä! Tämä postaus tulee ikään kuin jatkumona viime viikon kynäpostaukseeni. Minulla taitaa olla jokin kynävaihe päällä näköjään, mutta eipä tuo haittaa! Kyllä kalenterimaanikon maailmaan vaiheita mahtuu, kuten hyvin tiedämme. Penaalin purkutyöt alkakoon!

Penaali itse on H&M:sta ja törmäsin siihen aivan sattumalta. Saattaapa tuo itseasiassa olla meikkipussukaksi tarkoitettu, mutta mitäpä sillä on merkitystä kunhan toimii! Värit sopivat mielestäni täydellisesti juuri silloin aloittamaani Hobonichiin, joten tokihan värimaailmat piti saada kohtaamaan. Penaali on juuri hyvän kokoinen mukana kulkemaan. Pituutta on sellaiset 20 cm, korkeutta 5 cm ja pohjan leveys on kutakuinkin 7 cm verran. Nyt näette mitä kaikkea minä saan siellä kulkemaan!

Tiedän, että järkevämpää olisi kuljettaa mukana vain washisampleja. Olenkin niitä pyöritellyt valmiiksi mukaan otettavaksi ja kivan pieneen tilaan menevät. Nyt viime aikoina on kuitenkin ollut sellaista päivittäistä vaihtelua siinä, millä värimaailmalla haluan tuunata. Olen siis ainakin väliaikaisesti luopunut sampleista ja napannut mukaan aina erilaisen setin eri rullia, kun kotoa lähden! Näin saan fiiliksen mukaisen sivun tehtyä. Tämä on toiminut hyvin, mutta saa nähdä mitä käy, kun koulu alkaa ja tarvitsen kaiken tilan mikä vain käytettävissä on. Joudunko pitämään vähemmän kuin kuusi rullaa washia mukana? En voi kuvitella tätä kauheutta! Kuvan washit ovat Heidin Korttipajalta, Korson aseman puodista, Chic Companylta, Klemmarikellarista sekä Teippitarhalta.

Mukana kulkee aina myös musta muste. Minulla on kyllä muutamia erilaisia muitakin musteita, mutta kyllä se musta on kaikkein käytetyin minun tuunauksessani. Useasti mukana on myös muutama pieni silikonileimasin kahden laminointikalvon väliin jemmattuna, mutta penaalissa ne eivät majaile. Ne ovatkin mukana vain silloin, kun käytän laukunjärjestelijää ja saan siis enemmän pientä tavaraa kätevästi kuljetettua. Kuvan muste on VersaColor ja sen olen hankkinut aikanani Sinellistä.

Tokihan penaalista löytyy myös viivoitin ja pikkusakset. Viivoitinta käytän lähinnä washiteipin katkaisuun sivun reunaa pitkin, mutta toki silloin tällöin sitä tarvitsee muuhunkin. Nuo kurkisakset ovat niin suloiset, että vaikka niillä on vähän käyttöä niin ne kulkevat monesti penaalissa mukana.

Viimeviikolla esitellyt kynät ovat tällä hetkellä hyvin olennainen osa penaalini varustusta! Stabilo PointMaxit ja Pilotin Drawing pen ovat ne käytetyimmät, mutta joskus hahmotteluun tarvitaan myös lyijykynää. Stabilon pencil 160 voimakkuudella 2B löytyy myös penaalista. Sen itseasiassa sain tämän vuoden kesämiitin goodie bagissa! Näitä kaikkia saa ostettua hyvin mm. Suomalaisesta kirjakaupasta. Kurecolorit olen ostanut Sinellistä joskus kauan sitten ellen aivan väärin muista.

Tämä setti on sellainen, joka mahtuu penaaliin – elleivät washirullat ole mukana. Tilanne on siis joko tai. Nämä hyppäävät kyllä aina mukaan kun käytössä vain on laukunjärjestelijä. Penaaliin laatikko tosiaan asettuu hyvin pohjalle ja vetoketjukin menee vaivatta kiinni elleivät washirullat ole tilaa viemässä. Kyseessä on tosiaan Priman Watercolours värilajitelmassa Pastel Dreams, jotka tilasin Klemmarikellarista. Sivellinkynä on niinikään Priman ja sen sain yhdestä PlannerConin workshopista viime vuonna. Priman tuotteita myy monet kotimaiset kauppiaamme, kuten Heidin korttipaja, Taitopuoti Paperinauha ja Chic Company – edellä mainitun Klemmarikellarin ohella.

Penaalini on kyllä aikamoinen tilaihme. Tässä kuvassa sulassa sovussa sen uumenissa ovat kaikki edellämainitut tuotteet! Vetoketju menee kiinni heti, kun washirullat ja vesivärit pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, kummat jäävät kotiin tällä kertaa. Tai sitten menevät käsilaukun muuhun taskuun jemmaan. Niin siinä usein käy. Kaveria ei jätetä ja silleesti.

Mitä Sinun penaaliisi mahtuu ja mitä ilman Sinä et pärjää?

-AJ

Esittelyssä – Erin Condren LifePlanner

Kun melkein kaksi vuotta sitten perustin Kalenterimanian, olin hurahtanut täysillä Happy Plannerin maailmaan. Rakastuin korviani myöten ja Facebookia sekä Youtubea selatessani huomasin etten todellakan ollut ainoa. Sosiaalinen media suorastaan pursusi ideoita ja kuvia liittyen Happy Planneriin ja sen käyttöön. Nopeasti kuitenkin huomasin, että Happy Plannerilla oli selkeä kilpailija, Erin Condrenin LifePlanner. Koska olin kuitenkin tuossa kohtaa sydänjuuriani myöten rakastunut Happy Planneriini, koitin olla vilkuilematta onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Sattumalta eräällä tuttavallani kuitenkin oli LifePlanner käytössään ja hän antoi minun eräs kerta selata sitä. Minun oli kuitenkin pakko laskea kalenteri käsistäni hyvin nopeasti, koska tiesin sen, hullaantuminen oli tulossa. Se teki tuloaan ja pahasti.

Seurailin varsinkin Kalenterimanian alkuaikoina erästä jenkkiryhmää hyvinkin aktiivisesti ja siellä Lifeplanner oli paljon esillä. Mutta niin olivat myös monet siihen liittyvät ongelmat. Virheitä painatuksessa, sivut väärinpäin, huono paperilaatu ja mitä kaikkia näitä nyt olikaan. Pikkuhiljaa hautasin hullaantumiseni syvälle sisimpääni ja ajattelin, että koska todella harvalla manialaisella on Erin Condren, en siihen pahemmin törmäisi ja ehkäpä unohtaisin haluavani sen. Niinpä nii jo varmasti juu. Ei niin käynyt, ei tietenkään. Ei sillä aikamäärällä, minkä minä tuhlaan videoihin ja kuvien katseluun. Nettihän suorastaan pursuaa inspiraatiota liittyen nimenomaan Erin Condreniin käyttöön. Se hyppi silmilleni siellä täällä.

Viime syksynä saimme upean mahdollisuuden päästä tekemään yhteistyötä PlannerConin kanssa. Jouduin itse valitettavasti kieltäytymään paikasta tapahtumassa, mutta onneksi ryhmästä lähti coniin useita ihmisiä ja mm ylläpitomme Anna-Johanna ja ihanaihana Camilla. PlannerConissa oli mukana myös kukas muukaan kuin Erin Condren. Hillitsin himoni kunnes Instagramiin ilmesty kuvia PlannerConista ostetusta LifePlannerista. Se oli menoa sitten se. Camillan avustuksella olin nopeasti ylpeä LifePlannerin omistaja ja siitä se ajatus sitten lähti. Kimpassa Camillan kanssa olemme tehneet nyt useamman tilauksen Condrenille (mm seasonal suprise boxit tuli tilattua ja pitkään haaveilemani puuvärit). Ja vaikka muutamia pettymyksiä onkin ollut, olen kaiken kaikkiaan ollut erittäin tyytyväinen.

LifePlanner hurmasi minut heti. Eikä pelkästään sen takia, että Camilla oli käynyt pyytämässä siihen Eriniltä nimmarin minulle (KÄÄK!!! Fangirlin much?), vaan myös sen takia, että kerrankin minulla on käsissäni kalenteri, johon mahtuu kaikki. KAIKKI. Mannan hoitojutut, duunisuunnitelmat, ajatukset, ideat, muistettavat jutut. Kaikki. Yllätyin siit, kuinka tilava LifePlanner oikeasti on. Sivun reunassa ja alalaidassa oleva muistiinpanotila on kultaakin kalliimpi minulle, kolmeen boxiin jaettu päivä auttaa jakamaan päivän muistettavia asioita. Olen kirjannut ylös niin ostolistoja, kuin tehtäviä asioitakin. Ja silti, kaiken maailman kirjoitusten lisäksi mahdun myös koristelemaan.

Itse LifePlanner on jo aikamoinen paketti, mutta puhutaanko hetki siihen myytävistä lisäosista? Kaikenmaailman lisäosia on tullut nähtyä muiltakin merkeiltä, mutta olen kyllä menettänyt sydämeni aivan täysin LifePlannerin lisäosille. Yleensä ne ovat siis yhden sivun kokoisia, laminoituja lisälehtisiä. Laminoituja siksi, että voit pyyhkiä muistiinpanosi pois. Löytyy trackeria niin ruokailulle kuin liikunnallekin. Ostoslistaa ja ruokasuunnitelmia! Ostoslistaan toivoisin toki vielä sitä vaihtoehtoa, että saisi itse valita, mitkä sanat siihen painetaan. Minä ainakin ostan kuukaudesta toiseen samat jutut, melkeinpä vielä samoina määrinä, niin olisi kätevää, kun olisi kaunis lista, jossa ne olisivat valmiina. Siihen voisi merkitä myös menekkejä samaan aikaan. Ei kävisi niin kuin eräs kuukausi, että meillä oli yhtäkkiä hirveä määrä uunimakkaraa pakkasessa.

Toki LifePlannerissa on muutamia miinuksia. Kaksi isoa oikeastaan. Koska heillä ei ole jälleenmyyntiä, on ostokset pakko tehdä jenkkilästä nettikaupan kautta. Mieluiten ostaisin tuotteeni kotimaisilta yrittäjiltä. Ja kierrerenkaat. Ne hankaloittavat kirjoittamista. Mutta olen hieman jo oppinut, miten toimia niiden kanssa. Osaksi ongelma ratkeaa sillä, että kirjoitan paljon asioita tarraboxeihin ja liimaan ne sitten kalenteriini, myös kalenterin asento vaikuttaa kirjoittamiseen todella paljon. Mutta kaiken kaikkiaan olen todella, todella tyytyväinen LifePlanneriin ja toivon, että meillä on edessä pitkä ja antoisa matka.

 

Ps. tänään myös meidän tubekanavalla esittely tästä!