Avainsana: rak

Valokuvien käyttö kalenterituunauksessa

Minulle kalenterin tuunaus ja tekeminen on paitsi rentouttava harrastus, myös osaksi muistojen keräämistä. Minusta on ihanaa selata aiempien vuosien kalentereita tai päiväkirjoja ja uppoutua niihin hetkiin ja tunnelmiin, joita en enää saa takaisin. Varsinkin äitiyden myötä on alkanut tuntua siltä, että muisti ei pelaa ihan samalla kapasiteetilla kuin aiemmin, koska ihan arkijuttujakin on muistettavana sanoisinko noin miljoona. Kaikkien kauppalistojen, hoitoaikojen, työhakemusten sun muun keskellä on vaikea muistaa, koska syötiin kesän 2017 ensimmäinen jäätelö tai koska ihana Suvi tuli meille ensimmäistä kertaa vierailulle.

Kaiken tämän keskellä on ihanaa, että on olemassa kalentereita ja vielä ihanampaa, että niiden väliin saa myös kuvia. Minulla on käytössäni Instax Mini 9, värinä tietenkin pinkki, tarkemmin sanottuna Flamingo Pink. Tästä saan itseasiassa kiittää ja syyttää erästä ryhmäläistä, Jenniä, joka toi oman kameransa erääseen minimiittiimme. Rakastuin siihen saman tien ja minun oli yksinkertaisesti PAKKO saada oma. Siitä lähtien kamera on kulkenut mukanani erityisillä reissuilla ja joskus niillä ei niin erityisilläkin. Se kuuluu melkeinpä siis vakiovarustukseeni.

Joskus ryhmässä pohdittiin kuvien laatua tai enemmänkin ehkä laaduttomuutta. Minua kuitenkin viehättää näissä kuvissa nimenomaan se, että ne ovat autenttisia. Niitä ei voi filtteröidä jälkikäteen, rajailla tai muokata muuten. Ne ovat juuri sitä mitä ovat. Tunnelmat tuntuvat paljon aidoimmilta ja niihin tallennetut muistot jotenkin konkreettisemmilta. Ei sillä, kyllähän minä rakastan filttereitä. Kuka tahansa Instagramiani seuraava tietää rakkauteni valoisiin, melkein ylivalotettuihin kuviin jossa värit ovat korostettuja. Onhan niitäkin kiva välillä tulostella kalenterin väliin, mutta polaroid-kuvat ovat kyllä vieneet sydämeni.

Minä räpsin kuvia ihan laidasta laitaan, otan yhteiskuvia kavereiden kanssa, otan kuvia kun lapseni ja mieheni tekevät yhdessä ruokaa, otan kuvia sairastuvalta, reissun päältä jne. Kaikki niistä eivät toki päädy kalenterin väliin, mutta suurin osa kylläkin. Kuvan alareunaan kirjoitan yleensä kuvatekstin Sakuran Identi-Penillä, jonka olen ostanut Suomalaisesta Kirjakaupasta, ja käytän jonkin verran myös tekstitarroja. Myös Paperinauhasta ostettu pinkki Sharpie on paljon käytössäni. Tällä hetkellä käytössäni on standardikokoinen traveler’s notebook ja sitä ennen käytin personal-kokoista kalenteria. Käytännön syistä olen tottunut teippaamaan kuvat läpinäkyvällä teipillä tai washilla niin, että ne voi taittaa sivuun, jolloin sivulle mahtuu vielä tekemään muutakin. A5-kokoisessa kalenterissa luultavasti liimaisin kuvan suoraan sivulle.

Filmien hinta mietityttää monia ja tottahan se on, että ne ovat aika kalliita. Filmit ovatkin yksi niistä harvoista asioista, joita tilaan AliExpressistä, sillä paketin saa sieltä paljon halvemmalla kuin Suomesta. Alin tai esimerkiksi Ebayn kautta on myös mahdollista tilata erilaisia filmejä. Kuviin saa halutessaan esimerkiksi värilliset tai kuviolliset kehykset, ja on myös filmejä, joilla saa otettua mustavalkokuvia. Muistutan kuitenkin, että kannattaa aina tehdä hintavertailua ennen kuin ryntää tilaamaan tuotteita. Hyvän tarjouksen voi hyvin löytää myös kotimaiselta myyjältä!

ToDo-listat

ToDo-listat eli suomeksi tehtävälistat ovat erittäin tärkeä osa arkeani. Minua viehättävät säntilliset listat ja asioiden pitäminen järjestyksessä. Todo-listat ovat ennen kaikkea ajan- ja tehtävienhallintaa. Niiden avulla päässä soivan kohinan voi saada vaimennettua. Kun asian kirjoittaa ylös, se on pois mielestä ja energiaa jää muuhun toimintaan enemmän.

Todo-listoja tekemällä saan hallittua arkeani, erilaisia projekteja ja kaikenlaisia juoksevia ja päässä kummittelevia asioita. Todo-listojen viehätys on pitkälti tunnetta hallinnasta. Kun kirjoitan pienetkin juoksevat asiat ylös, tunnen hallitsevani arkeani. Aluksi tottumattomalle listaajalle voi tulla olo, että kaikenlaiset tehtävälistat vain vievät aikaa ja voimavaroja. Olenpa joskus sattunut ohimennen  kuulemaan, että Todo-listoja tekevät vain kontrollihirmut tai turhantärkeät persoonat. En allekirjoita väitettä. Tehtävälistojen tekemiseen on syitä yhtä paljon kuin on tekijöitäkin. Toinen haluaa jakaa ison kokonaisuuden pienempiin osiin, toinen puolestaan haluaa motivoida itseään näkemään saavutuksiaan. Mikäli tehtävälistan tekemiseen käyttää illalla vaikkapa vain 2 minuuttia, säästää sen moninkertaisesti seuraavana päivänä, kun kaikenlaiset hoidettavat asiat eivät vello mielessä.

Todo-listat ovat tärkeitä ja niiden avulla on mahdollista saavuttaa asioita ja nähdä konkreettisesti asioiden edistymisen. On kuitenkin tärkeää ettei koko elämä ole alati etenevää tehtävälistaa. Elämässä on oltava tilaa myös luopua suorittamisesta. Todo-listoja rakastavan olisi mielestäni hyvä pitää todo-listoista vapaita päiviä tai jopa kokonaisia viikkoja. Kalenterimaanikkokin tarvitsee vapaata tehtävien suorittamisesta. Lepo on tärkeää. 

Todo-listoja voi tehdä monella tavalla. Itse käytän bujosta tuttua perinteistä listaamistapaa, eli kirjoitan tehtävät asiat allekain ja laitan asian eteen pisteen tai laatikon, jonka sitten tehtävän tehtyä rastitan. Tyydyttävää! Teen listoja pitkälti vain päivätasolla. Kuukausittaisia listoja voi suosia, kun kyseessä on asia, jonka tekemisellä ei ole kiire tai joka toistuu harvoin. Listat ovat ennen kaikkea henkilökohtainen työkalu, jonka käytöstä päättää jokainen itse. Vinkkinä antaisin kuitenkin sellaisen, että listat kannattaa pitää ytimekkäinä etenkin jos tilaa on vähän. Tätä postausta kirjoittaessa personal kokoisessa Filofaxissani on seuraavanlainen lista:

  • pese mekko
  • LinkedIN
  • Todo-postaus
  • lue tekstit

Listassa ovat sekaisin työnhaku, vapaa-aika ja kotityöt. Minulla toimivinta on laittaa kaikki asiat samaan listaan jotta saan kokonaiskuvan. Gradua kirjoittaessa listat liittyivät pitkälti vain graduun, enkä useinkaan koe tarpeelliseksi muistuttaa itseäni kotitöistä. Todo-listat voivat auttaa jos tuntuu ettei arjessa ole aikaa ja silmissä vilisee loppumaton lista tekemättömistä töistä. Toisaalta jos asia ahdistaa, anna olla. On muitakin tapoja pysyä elämänsä kartalla.

Listatuin terveisin, Ruut