Avainsana: rengasplanner

Paperiholistin kuulumisia

Pienestä pitäen kaikki kynät, vihkot, muistikirjat, kalenterit ja sekalaiset paperitilpehöörit ovat olleet mulle tärkeitä. Olen Tiimarisukupolvea ja paperikaupat ovat edelleen mun suosikkikauppoja. Kouluiässä ”tein vihkoja”, joihin piirsin kuvia ja kirjoitin jotain pientä. Vihkojen lisäksi olen pitänyt päiväkirjaa siitä lähtien, kun opin kirjoittamaan ja ensimmäiset kalenterit ovat luultavasti samoilta ajoilta. Kalenterirakkaus löytyi rengasplannereista parikymppisenä, kun sain kesätöistä riittävästi rahaa ensimmäiseen viininpunaiseen Filofax Cross-kalenteriin. Ostin sen Turun Akateemisesta kirjakaupasta, jossa olin käynyt silittelemässä sitä aina tilaisuuden tullen. Se maksoi valtavan paljon, mutta oli rahansa arvoinen. Kuljin sen kanssa useamman vuoden ja silloin siihen sai vielä suomenkielisiä Filofaxin inserttejä.  

Tämän vuoden kalenteripakan viimeistely meni lopulta vuoden 2023 viimeiseen päivään, ennen kuin olin kokonaan tyytyväinen. Mukanani kulkee kaksi eri kalenteria, riippuen siitä millä laukulla/repulla olen liikenteessä. Olen vaihtelunhaluinen ja juuri rengasplannerit ovat ongelman ratkaisu. Vaihtelen kansia fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä isompien laukkujen kalenterina kulkee Gillion medium compagna 30mm renkailla. Palasin tämän vuoden myötä myös takaisin viikkonäkymään päivänäkymästä. Päivänäkymäkin oli ihan hyvä, mutta vei mielestäni paljon tilaa. Kansissa oli aina vain osa vuodesta ja siitä tuli välillä ongelma, kun jotain tärkeää olisi pitänyt saada kirjattua ylös, mutta kyseisen kuukauden sivut olivatkin kotona. Nyt nämä uudet viikkoinsertit ovat selkeät, tyylikkäät ja kalenteriin mahtuu koko vuoden lisäksi hyvin muutakin.  

Syksyllä ostin itselleni pienemmän laukun ja luonnollisesti tarvitsin sinne mukana kulkevan siromman kalenterin, joten palasin vuoden tauon jälkeen takaisin Hobonichi Weeksiin. Rakastan Tomoe River -paperia ja tämän vuoden Tiny dragons – teema alkavan lohikäärmeen vuoden kunniaksi on upea. Kalenteria varten päätin tilata Motermin nahkaiset kannet ja käyttää niitä samalla lompakkona pikkulaukussa. Weeksissä on kaikki tarvittava kompaktissa koossa ja siinä on riittävästi muistiinpanotilaa.  

Pidempien tarinoiden päiväkirjana mulla on erillinen muistikirja, mutta palasin tänä vuonna myös Hobonichi Cousiniin, joka on päivittäisiä oivalluksia ja havaintoja varten. Tavoitteena on kirjoittaa siihen joka ilta jotain päivän aikana tapahtunutta ja reflektoida sitä tarkemmin. Ensimmäinen Cousin mulla oli pari vuotta sitten vastaavassa käytössä, mutta silloin väliin jääneet tyhjät päiväsivut harmittivat ja siirryin pariksi vuodeksi Hobonichi day-freehin, jossa on päivätyt kuukaudet ja tyhjät muistiinpanosivut. Cousinissa kuitenkin viehättää ne päivätyt päiväsivut ja niiden kautta muodostuva iltarutiini. Arki on täyteläistä tällä hetkellä, joten illan kirjoittamishetki tuo päivään selkeyttä ja antaa syyn pysähtyä. Ja sivujahan voi tietysti koristella ihanilla tarroilla, washeilla tai jopa piirtämällä. Päätin tehdä vuodesta 2024 oman hyvinvoinnin vuoden ja tämä on sopivan kokoinen hyvinvointia lisäävä iltarutiini. Ja jos kirjoittaminen joskus jää välistä, se ei kaada maailmaa vaan olen oppinut, että tyhjät sivut kertovat omaa kieltään omasta arjestani. Tyhjä sivu voi joskus puhua enemmän kuin täyteen kirjoitettu.  

Ihanaa vuoden alkua kaikille paperiholisteille, kirjoitetaan sivu kerrallaan omaa tarinaamme tulevien päivien muistoksi.  

Johanna

Kalenterimatkani – Janita V.

Leuchtturm1917 Bullet journal -muistikirja saatu yhteistyössä Suomalaisen kirjakaupan kanssa

Hei ja oikein ihanaa torstai päivää kaikille. Tämän kertaisessa torstaihaaste-postaussarjassa pääsette lukemaan pohdintaa siitä, miten meidän ylläpidon plannerointityyli on vuosian aikana muuttunut.

Aivan ensimmäisistä kalentereistani ette valitettavasti saa kuvaa, koska en ole lainkaan varma ovatko ne enää tallessa varastossa. Muistan kuitenkin ensimmäisen kalenterini olleen Suosikin lukuvuosikalenteri, jonka kanssa yhteistä matkaa taittua peruskouluaikana muutama vuosi. Välillä käytössä oli myös Demi– ja Sooda -lukuvuosikalenteri. Muistan merkinneeni peruskouluaikoina kalenteriin lukujärjestykset, harrastukset ja syntymäpäivät. Muistikuvat kalenterin koristelusta ovat luokkakavereiden tekemät post-it laput, valokuvat ja lehtileikkeet. Koristelun pääpaino ei niinkään ollut viikkosivuissa vaan kalenterissa kokonaisuudessaan. Peruskoulun jälkeen olen käyttänyt paperista kalenteria enemmän ja vähemmän huonolla menestyksellä myös ammattikoulussa ollessani. Lopulta kalenterit jäivät vuosiksi, kunnes löysin puolisoni avulla Suomen kalenteriyhteisöt.

Kalenterimanian -Facebook ryhmän löysin maaliskuussa 2016, kun vaimoni innostui YouTube-videoiden kautta kalentereiden koristelusta. Tuohon aikaan ensimmäiseksi kalenterikseni valikoitui Vallilan -vuosikalenteri. Hatara muistikuva on, ettei kyseinen kalenteri kauaa ehtinyt palvella käytössäni, kun vaihdoin sen Personal Planneriin.

Vuosien aikana olen kokeillut lukuisia eri kalentereita ja myös hylännyt niistä yhtä monta. Käytössäni on ollut A5 kokoinen rengasplanner ja lukuisia personal kokoisia eri kansilla. Välillä olen hypännyt Traveler’s notebookin matkaan, kokeillut yhteiseloa useaan kertaan eri kokoisten Happy Plannereiden kanssa ja syöksynyt syvään päähän bullet journalin matkassa. Tietyt kalenterit ovat vuosien aikana olleet sellaisia, joiden pariin palaan hetken jotain muuta kokeiltuani. Nämä ovat olleet personal kokoinen rengasplanner, Happy Planner ja TN. Jokainen edellä mainittu kalenteri löytyy edelleen hyllystä ja osassa on sisällään valmiit tyhjät viikkosivut, jos halu palata iskee.

Viimeiset kolme vuotta yhtäjaksoisesti pääkalenterina on onnistuneesti palvellut Hobonichi weeks. Kalenteri on ensimmäinen laatuaan, jota en ole kertaakaan hylännyt tuona aikana, vaikka väliin on elämän yllättäessä jäänytkin tyhjiä viikkoja. Pääkalenterin rinnalla kulkeva memory planner puolestaan on vaihtunut tiuhaan vuosien aikana. Tällä hetkellä sitä toimittaa Hobonichi cousin avec, mutta ensivuodelle on tulossa Happy Planner mini. Olen yhtä aikaa pelokas ja innossani hypätessäni jälleen HP:n matkaan.

Millainen sinun kalenterimatkasi on ollut? Kuulisin siitä mielelläni postauksen kommenteissa.

Halauksin, Janita V.