Avainsana: ruut

ToDo-listat

ToDo-listat eli suomeksi tehtävälistat ovat erittäin tärkeä osa arkeani. Minua viehättävät säntilliset listat ja asioiden pitäminen järjestyksessä. Todo-listat ovat ennen kaikkea ajan- ja tehtävienhallintaa. Niiden avulla päässä soivan kohinan voi saada vaimennettua. Kun asian kirjoittaa ylös, se on pois mielestä ja energiaa jää muuhun toimintaan enemmän.

Todo-listoja tekemällä saan hallittua arkeani, erilaisia projekteja ja kaikenlaisia juoksevia ja päässä kummittelevia asioita. Todo-listojen viehätys on pitkälti tunnetta hallinnasta. Kun kirjoitan pienetkin juoksevat asiat ylös, tunnen hallitsevani arkeani. Aluksi tottumattomalle listaajalle voi tulla olo, että kaikenlaiset tehtävälistat vain vievät aikaa ja voimavaroja. Olenpa joskus sattunut ohimennen  kuulemaan, että Todo-listoja tekevät vain kontrollihirmut tai turhantärkeät persoonat. En allekirjoita väitettä. Tehtävälistojen tekemiseen on syitä yhtä paljon kuin on tekijöitäkin. Toinen haluaa jakaa ison kokonaisuuden pienempiin osiin, toinen puolestaan haluaa motivoida itseään näkemään saavutuksiaan. Mikäli tehtävälistan tekemiseen käyttää illalla vaikkapa vain 2 minuuttia, säästää sen moninkertaisesti seuraavana päivänä, kun kaikenlaiset hoidettavat asiat eivät vello mielessä.

Todo-listat ovat tärkeitä ja niiden avulla on mahdollista saavuttaa asioita ja nähdä konkreettisesti asioiden edistymisen. On kuitenkin tärkeää ettei koko elämä ole alati etenevää tehtävälistaa. Elämässä on oltava tilaa myös luopua suorittamisesta. Todo-listoja rakastavan olisi mielestäni hyvä pitää todo-listoista vapaita päiviä tai jopa kokonaisia viikkoja. Kalenterimaanikkokin tarvitsee vapaata tehtävien suorittamisesta. Lepo on tärkeää. 

Todo-listoja voi tehdä monella tavalla. Itse käytän bujosta tuttua perinteistä listaamistapaa, eli kirjoitan tehtävät asiat allekain ja laitan asian eteen pisteen tai laatikon, jonka sitten tehtävän tehtyä rastitan. Tyydyttävää! Teen listoja pitkälti vain päivätasolla. Kuukausittaisia listoja voi suosia, kun kyseessä on asia, jonka tekemisellä ei ole kiire tai joka toistuu harvoin. Listat ovat ennen kaikkea henkilökohtainen työkalu, jonka käytöstä päättää jokainen itse. Vinkkinä antaisin kuitenkin sellaisen, että listat kannattaa pitää ytimekkäinä etenkin jos tilaa on vähän. Tätä postausta kirjoittaessa personal kokoisessa Filofaxissani on seuraavanlainen lista:

  • pese mekko
  • LinkedIN
  • Todo-postaus
  • lue tekstit

Listassa ovat sekaisin työnhaku, vapaa-aika ja kotityöt. Minulla toimivinta on laittaa kaikki asiat samaan listaan jotta saan kokonaiskuvan. Gradua kirjoittaessa listat liittyivät pitkälti vain graduun, enkä useinkaan koe tarpeelliseksi muistuttaa itseäni kotitöistä. Todo-listat voivat auttaa jos tuntuu ettei arjessa ole aikaa ja silmissä vilisee loppumaton lista tekemättömistä töistä. Toisaalta jos asia ahdistaa, anna olla. On muitakin tapoja pysyä elämänsä kartalla.

Listatuin terveisin, Ruut

Lempituotteiden TOP 5 – Ruut

Olen tuunaamisessa, kuten muussakin elämässä, joustava ja vaihtelunhaluinen. Olen kuitenkin melko kiintyvää sorttia, ja kun huomaan jonkin tuotteen hyväksi, en haluaisi luopua siitä. Muutamat tuotteet ovatkin pysyneet mukana jo harrastuksen alkumetreiltä näihin päiviin saakka.

1. Zigin liimakynä. Rakastan tätä liimakynää todella paljon. Se on kätevä käyttää, käteen sopiva ja siinä on erittäin riittoisa liima. Minulla on Zigin kynää kahdessa eri koossa: kuulakärkikynäversiona ja toisena paksumpana versiona. Suosittelen vahvasti!

2. Priman vesivärit. Tuunaukselleni tyypillistä on tällä hetkellä värikylläisyys ja kaksivärisyys. Priman vesivärit olivat heräteostos mutta ovat jääneet lähes jokaviikkoiseen käyttöön. Ei siis hullumpi investointi. Vesivärit ovat halpa ja helppo tapa lisätä luonnetta omaan kalenteriin. Priman vesivärit ovat laadukkaat, värikylläiset ja erittäin riittoisat. Kuvassa on classic-setti.

3. Mujin kynät. Näitä ilman en tulisi toimeen. Kynissä on täydellinen pigmentti. Musta on täysin musta eikä vivahda harmaaseen lainkaan. Muutkin värit ovat hyviä. Kynät ovat käytössä joka päivä. Omani tilasin eBaystä noin kympillä mutta myös Vihkokaupalla on toisinaan myynnissä mujia.

4. Washiteipit. Teipit ovat nerokas keksintö! Niillä voi tuunata niin kalenteria, sisustusta kuin silmälasejakin. Pidän paljon etenkin kapeista washeista, koska niillä saa kätevästi rajattua päiviä ilman, että kirjoitustila pienenee merkittävästi. Washeja tulee ostettua aina silloin tällöin kun jokin kiva tulee vastaan. Kaiken kaikkiaan minulla on tällä hetkellä noin 50 teippiä.

5. Tarrat. Olen säästeliäs ja käytännöllinen tarrojen käyttäjä. Kalenteri on minulle ensisijaisesti työkalu, jonka avulla pidän elämäni järjestyksessä joten en halua peittää kaikkea tilaa tarroilla. Tarroilla saan sivuihin kuitenkin luonnetta ja persoonallisuutta. Niillä saa ilmennettyä niin monia asioita.Tällä hetkellä lempparinitarrani ovat Carpe Diemin funktionaaliset laatikkotarrat, jotka näkyvät kuvassa.

Täältä voit käydä lukemassa Miran, Lauran, Nannan, Miljan ja Piian lempituotteista.

Rakkaudella Ruut