Avainsana: ryhmä

Inspiraatio ei ole itsestäänselvyys

Viime vuonna joskus kesällä menetin inspiraationi aivan täysin. En jaksanut, en ollut kiinnostunut, enkä oikeasti edes halunnut avata kalenteriani, saatika miettiä mitään koristeluita tai muutakaan askartelua. Lopetin videoiden katselun, en tainnut avata Instagramiakaan kovin usein, mutta ryhmässä toki pyörin. Jossain vaiheessa kerroin tästä ryhmänkin puolella. Siitä, että innostus ja energia olivat valuneet minusta pois. Elämäni kävi läpi pyörremyrskyä ja voin huonosti lähes kaikilla osa-alueilla. Pikkuhiljaa solmut kuitenkin alkoivat aueta ja löysin itseni pitkästä aikaa Youtubesta ja Instagramista ryhmän lisäksi. Pikkuhiljaa aloin uudestaan selaamaan myös jenkkiryhmiä ja tunsin palavaa tarvetta tehdä jotain. Koska Happy Planner oli hyvin monilla tavoin kytkeytynyt tuohon vaikeaan vaiheeseen elämässäni, en osannut palata sen pariin.

Minä olen ihminen joka innostuu helposti. Tai no en ehkä edes helposti, mutta täysillä. Mutta kun menetän inspiraationi, menetän sen täysin. Silloin lopetan Instagramin selailun, lopetan Pinterestin ihastelun enkä enää vietä aikaani Youtubessa. Mutta totuus on se, että asiat pyörivät silti päässäni. Ruoskin itseäni siitä etten saa mitään aikaiseksi, syyllistän itse itseäni siitä ettei kiinnosta. Osaksi tämä varmasti liittyy siihen että olen aina, aina ollut perfektionisti tietyissä asioissa. Minua ahdistaa jos kalenterissani on tyhjiä viikkoja. Vaikka kannustan muita toteuttaamaan asioita omalla tavallaan, olemaan ottamatta paineita, en itse osaa tehdä niin. Ja aina lopulta se innostus, inspiraatio ja ideat lähtevät pursuilemaan.

Minulle suuri merkitys on yhteisöllä. Niillä ihmisillä, jotka ovat ympärilläni. Ammennan heistä inspiraatiota, ideoita ja energiaa tehdä ja toteuttaa. Siksi järkytyn suunnattomasti jos joku manialaisista tulee vaikka kahville, mutta mukana ei ole tullutkaan koko kalenteripino. Haluan nähdä kun te teette, haluan selata teidän kalentereidenne sivuja, nähdä mitä olette saaneet aikaan Traveler`s notebookkeihinne. Mitkä tarrat ovat lemppareitanne ja miksi. Minä ammennan inspiraatiota ystävistäni. Kalenteriperheestäni. Siitä, että te jaatte räjähtävällä energialla omia ideoitanne.

Hyvä esimerkki tästä on Alinan vesiväri-innostus, joka tarttui minuun. Vielä puoli vuotta sitten olisin pudistellut päätäni vesiväreille ja todennut, että mitä helvettiä ihan oikeasti. Mutta nyt odottelen Priman metallisia vesivärejä, Ihan Kalenterimanian alussa toteutin aukeamia Happy Planneriini aina tietyllä kaavalla, kunnes ystäväni Emma tuli meille yksi kerta käymään. Hän toteutti aukeamansa täysin eri tavalla ja tykkäsin tyylistä TODELLA paljon. Poimin muutaman idean häneltä ja muutin omaa lähestymistapaani todeten sen toimivaksi. Emma toimi sillä hetkellä mielettömänä inspiraationlähteenä sekä myös tavallaan silmiäavaavana kokemuksena. Että aivan, näinkin voi tehdä.

Jos nyt kuitenkin jätetään se itsestäänselvyys eli Kalenterimania pois, niin ammennan inspiraatiota myös jenkkilän puolelta. Priman kohdalla varsinkin olen huomannut hukuttautuvani jenkkiryhmän menoon, vaikka totuus on se, etten ikinä tule toteuttamaan vastaavia aukeamia. Rakastan myös Youtubea ja myönnän, että järkytyin kun minulle selvisi ettei osa ylläpidosta käytä tubea. Vaikka olen vahvasti sitä mieltä, että liika on liikaa ja ei kannata ahdistaa itseään tuijottamalla tuntitolkulla muiden tuotoksia, niin välillä esimerkiksi videoiden katselu tekee hyvää nimenomaan sen takia, että se avaa silmiä. Kuten minulle kävi Emman vierailun aikana.

Olen tavallaan kade niille jotka ovat löytäneet oman tyylinsä, mutta toisaalta totuus on se, että jos en kurkkisi jatkuvasti onko ruoho vihreämpää luovuuden toisella puolen jäisin paljosta paitsi. Ja minusta on hauska tutustua uusiin juttuihin ja pohtia esimerkiksi leimojen käyttöä kalenterissani. Kaikenkaikkiaan suosittelen tutustumaan Pinterestiin ja Youtubeen Kalenterimanian lisäksi.

Mitä Kalenterimania on antanut minulle?

Kalenterimania täyttää kohta vuoden, on jotenkin käsittämätöntä miten nopeasti aika on mennyt ja miten koko homma on oikeasti räjähtänyt käsiini. Jostain mikä piti olla pienen porukan juttu tulikin jotain ihan muuta. Keväällä kun aloitin Kalenterimanian tarvitsin elämääni jotain uutta, jotain sisältöä, jotain mistä innostua ja jotain mitä tehdä ystävieni kanssa. Kalenterit olivat luonnollinen vaihtoehto sillä olen aina rakastanut niitä. Vaikka en noin muuten ole askarteluihminen (tai no pitäisi puhua menneessä muodossa, koska tätä nykyään taidan kyllä olla) niin kalenterituunaus on aina ollut minun juttuni. Kuukausien vieriessä on ollut hauskaa huomata miten Kalenterimania on rikkonut muureja ikäluokkien, kuntien ja jopa maiden välillä. Miten nelikymppinen kotiäiti juttelee innoissaan uusimmista tarrajulkaisuista 18-vuotiaan opiskelijan kanssa. Se on aivan tajuttoman upeaa. Ja välillä on oikeasti vaikea uskoa että juuri minä olen saanut tämän aikaan.

Kalenterimania on alusta asti ollut jonkinlainen ”safe place”, se minne voi tulla kun muu maailma murjoo. Kun Trump voitti vaalit meillä oli posiitivisuusketju jolla toimme taas iloa, naurua ja hymyä ihmisten elämään. Olemme ryhmässä ja wa-ryhmässä käyneet läpi todella vaikeitakin aiheita. Puhuttu eroista, syövästä, kuolemasta. On surtu ja tuettu, muistutettu ettei kukaan meistä ole yksin. Kun väänsin itkua hammaslääkärin tuolissa koska pelkään kuollakseni hammaslääkäreitä niin kirjoitukseni siitä keräsi tsemppikommentteja, rohkaisevia sanoja. Kiitos niistä, kiitos teille jokaiselle aktiiviselle ryhmäläiselle että olette positiivisia, että uskallatte olla ja kommentoida. Jakaa ilonne ja surunne.

logo_kalenterimania

Ryhmän myötä olen saanut paitsi positiivisuutta ja ihanan harrastuksen täyttämään elämääni, myös aivan järjettömän upeita ihmisiä osaksi elämääni. Esimerkiksi Vihkokaupan Sandy, en ymmärrä miten polkumme eivät ole aiemmin kohdanneet. Välillä on olo, että olen tuntenut Sandyn jo vuosikausia ja en tiedä, viikkoni olisivat vain hyvin tyhjiä ilman Sandya. Toki hän on vain yksi niistä upeista tyypeistä jotka oikeasti ansaitsevat maininnan. Olen tutustunut manian kautta ihmisiin joihin en varmasti muuten olisi ikinä tutustunut, saanut uusia mammakavereita (#maniamammat rokkaa!) ja tutustunut esimerkiksi Camillaan! Camilla, jos tietäisit kuinka paljon ihailen sinua! On hyvin, hyvin harvoja ihmisiä joita katson millään tavalla ylöspäin tai joille nostan hattuani, mutta sinä olet yksi niistä. Jos luettelisin kaikki manialaiset jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen tai joihin olen saanut kunnian tutustua tulisi postauksesta erittäin pitkä, mutta haluan nyt mainita ainakin Omziinin, Kian, Erja K:n, Annelin, Tian…. Ja siis ihan jokaisen teistä jotka olette olleet osa tätä matkaa. Kiitos viesteistänne, kiitos siitä että olette jakaneet kokemuksia ja ajatuksia kanssani. Auttaneet läpi koiran menetyksen, erojen, masennuskausien ja ihan kaiken.

Toki KM:n myötä olen törmännyt ihmisiin joiden kanssa olen törmäyskurssilla. Se on tavallaan surullista, harmillista ja vittumaistakin. Olen kuitenkin aina ollut persoona joka jakaa mielipiteitä. Olen sen verran vahva luonteeltani, sanon jyrkästi ja välillä olen varsin despoottinen. Toisaalta sitä mukaan kun ihmiset toteavat ettei KM ole heidän juttunsa, niin tulee kaksi uutta jotka toteavat että hei täähän on huikea juttu. Ja perhe kasvaa ja vahvistuu. Ystäväni ja jäsenemme Jussi puhui jossain vaiheessa kalenterimafiasta, nappasin sen lopulta ylläpidon käyttöön. Ilman mafialaisia homma ei toimisi. Olemme ylläpidon myötä myös mm Sannan kanssa hitsautuneet lähemmäs toisiamme. Joten tässä kohtaa iso kiitos: Sanna, Mira R, Krista, Alina, Inka, Tiia, Piia ja Heidi! Teette hienoa duunia ja paljon sellaista mikä ei jäsenille asti edes näy.

Kalenterimania on antanut minulle asioita joita ei rahalla voi korvata. Ystävyyttä, tukea, naurua, iloa ja olkapäitä. Sisältöä jollaista ei mistään muualta voisi saada.