Avainsana: saadut tuotteet

Plan With Piia – Sannin Helmen tarroilla

Postauksessa käytetyt tarrat on saatu yhteistyössä Sannin Helmi kanssa

Sain aikaisemmin kevään korvalla yhteistyönä kirjekuorellisen toinen toistaan ihanampia tarroja Sannin Helmi -verkkokaupasta. Kuoren avausliven löydät Kalenterimania Facebook -ryhmästä ja esittelypostaus löytyy täältä blogista. Tässä postauksessa näytän, miten koristelin aukeaman tarroilla.

Tiesin välittömästi tarrat nähdessäni, että haluan koristella niillä juhannusaukeaman. Syynä tähän oli se, että sain muun muassa tarroja, joissa on Yrmy-nalle saunavihdan kanssa.

Kuten olen jo aikaisemmin todennut, mikäs onkaan sen suomalaisempaa kuin saunominen ja keskikesän juhla eli juhannus.

Arvostan suuresti, että tarrat ovat juuri sopivan pieniä käytössäni olevan Hobonichi Weeksin viikkoaukeamalle. Tilaa jää vielä mainiosti omille muistiinpanoillekin.

Tarroista löytyy sekä kuvia että myös tekstitarroja. Esimerkiksi yllä olevassa kuvassa oleva Muista roskat! -teksti on erillinen ja tarra, jonka alle halusin liimata vielä roska-astian tarran.

Aukeaman oikean puoleiselle sivulle teen juhannuksen muistilistan. Valitsin koristeluun tarroja, joiden taustana on juhannukseen sopiva vihreä väri. Koska halusin maksimoida kirjoitustilan, käytin sivulle vain muutaman tarroja.

Esittelyssä – Reneissance akvarellikynät

Kynät saatu yhteistyössä Paperkatin kanssa.

Voihan pojat. Eikun siis kynät. Akvarellikynät nimittäin! Otsikkokin sen jo paljastaa, että tänään perehdytään hieman Reneissancen akvarellikyniin. Ryhmän puolelta löytyykin jo tallennettuna live, jossa näitä kyniä testailen, jos haluaa kurkata miltä näillä tusailu näyttää liikkuvan kuvan muodossa.

Erilaisia tekniikoita vesivärikynien kanssa toimimiseen löytyy paaaljon, näiden kynien pakkaukselle plussaa siitä, että paketissa itsessään on kuvitettuna näistä vinkkejä. Itselleni oli täysin entuudestaan tuntematon idea raaputtaa veitsellä/saksien terällä märälle pinnalle kynän päästä värihippusia. Onneksi se idea kuitenkin oli pakettiin merkattu niin pääsi sekin testiin!

Eräs lumisateinen viikonloppu äiti tuli kylään kahvittelemaan sekä tuunailemaan, ja otettiin vesivärikynät silloin yhdessä testiin. Vesiväripaperille syntyi teipillä rajaten erilaisia pintoja – märkää märälle, raaputustekniikkakokeilua ja eri värien yhdistämistä liukuvärjäysmäisesti.

Itse tykästyin eniten jälkeen, joka syntyi, kun paperille levitetyn värin kasteli pensselillä mahdollisimman vähän veden kanssa. Silloin pigmentti kirkastui jotenkin todella vahvaksi. Ja tietysti lopputuloksen intensiivisyyteen vaikuttaa myös se, kuinka vahvasti kynillä on alun alkaen väritellyt. Kaikista voimakkaimpia värejä sai syntymään kun malttoi tehdä monta kerrosta, välissä vähällä vedellä pinnan kastellen. Maltti olisi siis malttia tässäkin niin kuin perinteisempienkin vesivärien kanssa. Allekirjoittaneella saattaa olla tässä petrattavaa…

Yllä olevassa kuvaparissa näkee eron vedellä levitetyn pinnan ja pelkän kynällä väritetyn kohdan välillä. Alemmassa kuvassa siis ylemmät ”ruudut” on käyty kostealla pensselillä läpi. Mukavasti siis vahvistuu ja utuistuu väri veden kanssa. Näitähän voi toki käyttää myös tavallisten puuvärien tapaan värittelyyn ihan sellaisenaan. Vähän kuin kahdet kynät yksissä kynissä siis!

Yksi ominaisuus joka testailuiden lomassa yllätti itseni täysin oli se, miten hyvin näillä kynillä saa väriteltyä myös akryylimaaleilla tehdyn pinnan päälle! Olin ajatellut, että veden kanssa levitettynä väri liukuisi akryylipinnalta pois, mutta se ei lähtenytkään karkuun. Tämä tulee varmasti tekemään näistä kynistä uuden vakiokalustoon kuuluvista tarvikkeistani laajemminkin art journal -hommiin.

♥, Inka