Avainsana: sakset

Tuunaus kolmella tuotteella

Postauksessa näkyvä muistikirja on ostettu alekoodilla Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Olen jo pitkään ollut ehkä hieman kaavoihin kangistunut omassa kalenterituunauksessani. Käytän pääasiassa tarroja ja washeja, joskus myös leimoja ja musteita. Tähän keskiviikkopostaukseen halusinkin hieman haastaa itseäni ja otin tämän mahdollisuutena kokeilla jotain itselleni erilaista.

Päädyin käyttämään tässä postauksessa vain kolmea tuotetta: saksia, liimaa ja lehteä. Tiedän monien käyttävän erilaisia lehtiä kalenterituunauksessa, mutta itse en ole koskaan juurikaan sitä tehnyt, joten tämä oli oiva paikka kokeilla. Lehtenä käytin Kalenterimanian kesämiitin goodie bagin mukana tullutta Ihana-askartelulehteä ja liimana Suomen Taidetarvikkeelta ostamaani Zigin liimakynää. Toteutin aukeaman päiväkirjakäytössä olevaan Leuchtturm 1917 -muistikirjaan.

Aloitin homman ihan vain selailemalla lehteä. Kyseessä on kevään numero, joten aukeamat pursuilivat erilaisia kauniita värejä ja inspiroivia askarteluideoita. Päädyin hyödyntämään lehden välissä olleita kuvitettuja paperisivuja, jotka on varmasti tarkoitettu juurikin tällaiseen.

Leikkasin kuvioiduista sivuista erilaisia muotoja vapaalla kädellä. Päädyin leikkaamaan valkotaustaisesta paperista sydämiä. Sydämet näyttävät juurikin siltä, että ne on leikattu vapaalla kädellä, mutta se ei minua haitannut. Lisäksi hyödynsin vastaavalla tavalla kuvitettua, mutta turkoositaustaista paperia ja leikkasin siitä pari muotoa ajatuksenani käyttää niitä sivujen reunoilla. Lopuksi leikkasin vielä muutaman linnun ja perhosen niillä kuvioidusta paperista.

Aloin asetella kuvioita ja muotoja aukeamalle sen kummempia miettimättä. Se on yleisestikin minun filosofiani kalenterin koristelussa, en mieti liikoja ja katson mitä syntyy. Lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kiva. Koska kyseessä tosiaan oli askartelulehden kevään numero, on aukeamakin todella keväinen. Vaikka ollaankin vielä tammikuun alussa, niin kevättä kohti mennään kovaa vauhtia, joten tämä sopi mielestäni tähän hetkeen oikein hyvin. Tulin hyvälle tuulelle katsellessani aukeamaa ja piristyin pakostikin miettiessäni, että kyllä se kevät sieltä kohta tulee. Kirjoitustilaakin jäi aukeamalle vielä mukavasti.

Tämä oli minulle hyödyllinen kokeilu, sillä oivalsin, että voisin aivan hyvin jatkossakin hyödyntää enemmän erilaisia kotoa löytyviä materiaaleja tuunauksessa. Aina ei tarvita isoa tarravarastoa tai kasaa erilaisia washiteippejä, vaan liikkeelle voi lähteä hyvinkin yksinkertaisista asioista.

-Carita

Lempijuttuni tuunauksessa tällä hetkellä

Ehdottomasti lempparijuttuni tällä hetkellä on lehtileikkeet. Olen vasta alkanut käyttämään erilaisia lehtileikkeitä tuunailussa. Olenkin sanonut, ettei minulle olisi aiemmin tullut edes mieleen, että lehdestä leikattuja kuvia voisi käyttää bullet journalin tai muiden vastaavien tuunailuun. Mutta onneksi sain idean eräältä ystävältäni tähän.

Olen itse saanut erilaisia lehtiä sukulaisiltani ja lisäksi olen ostanut niitä kirpputorilta. Kirjaston poistopiste on myös hyvä paikka tehdä löytöjä, sekä erilaiset Roskalava-ryhmät Facebookissa. Monesti selaan kirpputorilla lehden läpi ennen ostopäätöstä. Kotona sitten tapanani on linnoittautua sohvalle, laittaa Voice of Finland (tai joku muu ohjelma, mitä voi enimmäkseen kuunnella…) pyörimään ja alkaa selaamaan lehtiä ja leikkelemään kuvia.

Talteen otan aina kaikki semmoiset kuvat, mitkä miellyttävät jollain tavalla minua. Luontokuvat ja maisemat, eläimet, joskus ruokakuvat, erilaiset rakennukset, jne. Ihmisten kuvia en osaa jostain syystä käyttää lainkaan. Joskus myös esimerkiksi hajuvesimainoksissa on todella kivoja taustoja.

Kun minulla sitten on nippu lehdistä leikattuja kuvia, käytän niistä osan kalenteriin ja osan esimerkiksi unelmakarttakirjaan. Lehtileikkeitä säilytän muovitaskussa, ne on lajiteltu teemojen mukaan.

Tämä ei vaadi suurta budjettiakaan, riittää jos omistat sakset… tai no ei niitäkään tarvitse välttämättä. Mielestäni tulee todella kivan näköinen ja vaihtelua, jos kuvan repii. Ei tarvitse aina olla siististi leikattua. Eli tarvitsee siis vain liimaa. Ja niitä lehtiä.

Mainoksissa on joskus myös kivoja kuvia, mainittakoon tässä minun paljon manaama Postinen-lehti. Meillehän ei tule mainoksia kotiin ollenkaan, koska ne täyttävät postilaatikon välittömästi. Vanhempani ovat alkaneet säästämään minulle heille tulevat Postiset, jos niissä on jotain kuvia.

No sitten, jos on rohkea ja uskaltaa mennä lehtiroskikselle. Sieltä saattaa myös löytyä jotain. Mutta ennemmin ehkä itse kysyisin kasvotusten naapureilta, josko heillä olisi jotain lehtiä, kun menisin dyykkaamaan roskikselle. 😀

Lisäksi sivulle voi lehtileikkeen lisäksi liimata tarroja tai washia.

Mielestäni tämä on kokeilemisen arvoinen asia. Olenkin tästä ikuisesti kiitollinen sille ystävälleni, joka on minulle tämän opettanut.

-Armi