Avainsana: simple stories

Plan with Mirppu

Tein tämän aukeaman jo muutama viikko sitten, itse asiassa joulukuun alussa sillä miitissä ehdin tekemään useamman aukeaman. Tällä kertaa otin kuvia työvaiheista, sillä ryhmän puolella on ollut välillä keskustelua siitä että miten aukeamia lähdetään toteuttamaan. Omalla kohdallani se on aika simppeliä, minulla on selkeät värit joista pidän ja joita käytän. Teen yleensä todella tyttömäisiä aukeamia joissa on kimalletta, vaaleanpunaista ja pastellisävyjä (jopa jouluaukeamani on hempeä….) tai sitten vaihtoehtoisesti käytän brändejä hyväkseni (Chanel, LV jne). Usein minulla on mukana myös quoteja ja mietelauseita.pwm1muoks

Sain kirjekaveriltani Jaanalta noita Simple Storiesin reiän vahvikkeita ja ne ovat olleet todella aktiivisesssa käytössä, niiden lisäksi käyn aina läpi washini ja tarrat. Olen myös tykästynyt Megan Hessin piirustuksiin ja minulla on muutamia ”monday coffee” ja ”friday” tekstejä printattuna kalenteriini sopivassa koossa. Tällä kertaa otin sen kahvin, että perjantian aluksi mukaan. Printeistä minulla on kovassa käytössä myös ”weekend” tekstit ja valikoin tälle aukeamalle hieman ”juhlavamman” koska onhan tämä kuitenkin uuden vuoden aukeama.

pwm2muoks

Perinteisesti aloitan aina washilla ja niin tälläkin kertaa. Sain Alinalta samplena ohutta hopeista washia jota käytin sivujen yläreunaan, sen jälkeen siistin weekend-tekstin ja liimasin sen paikoilleen. Monet käyttävät teippirollereita liimaamiseen, mutta itse suosin perinteistä liimaa (Scotch). Uuden vuoden takia nappasin mukaan myös ”I Cannot Wait `Til” printin joka on osa MAMBIn ilmaisia printtejä (kiitos Erjalle kun jaksat aina printtailla näitä minulle!!).pwm3muoks

Monday Coffee löysi nopeasti paikkansa, samoin MAMBIn ”let`s do this” tarra heti viikon alusta, Sanna ja pojat olivat meillä viettämässä uutta vuotta joten se on ”night in” jolle löysin myös kivan tarran MAMBIn valikoimista. Nuo söpöt mitali/ruusuke/mitkälie-tarrat olen muistaakseni saanut jossain vaihdossa. ”Keep calm and Carry on” washi on Loihdin valikoimaa. Tähti-washi Suomalaisesta kirjakaupasta.pwm4muoks

Happy Plannerini aukeamat olivat aina ylikuormitettuja, suorastaan kuorrutettuja koristeilla. En tiedä miksi en ole osannut tuoda sitä tylliä Carpe Diemiin. Ehkä siksi, että tähän teen enemmän merkintöjä niin kuin aiemmin tein perinteiseen kalenteriin. Alunperinhän tästä piti tulla myös enemmän päiväkirjamainen, mutta se on jäänyt pohdinta-asteelle huolimatta siitä että minulla on lisävälilehdet. (Takana olevaan vihkoon kerään muuten kokeiltavia reseptejä, joten niitä saa vinkkailla!)pwm5muoks

Koska edellisen viikon koristelut ja merkinnät oli jo tehty ja tuleva aukeama oli taas välilehti niin uskalsin käyttää myös 3D-tarroja ja helmikoristeitä. Kovin paljoa niitä ei voi kalenteriin laittaa, koska se vaikeuttaa kirjoittamista (tosin pitempiä merkintöjä varten otan aina sivut irti), mutta halusin blingblingiä vuodenvaihteen takia.pwm6muoks

Viikonlopussa olevat muffinsi ja suklaa symboloivat tietenkin herkkuja joita söimme! Oikeasti teimme lapsien kanssa pizzaa, jokainen sai valita omat täytteet. Lautapelejäkin tuli pelattua. Noh jokatapauksessa tästä postauksesta saatte hieman ideaa siitä että miten minä toteutan aukeamiani. pwm7muoks

Tartu hetkeen – Esittelyssä Carpe Diem

Onko teillä idoleita? Sellaisia ihmisiä joita katsotte jostain syystä ylöspäin? Minulla on: Cori Spieker eli The Reset Girl. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että minulle voi myydä melkein mitä vain mihin on painettu The Reset Girlin nimi tai logo. Erityisesti jos se on vaaleanpunainen. The Reset Girl teki yhteistyötä Simple Storiesin kanssa ja tuloksena oli Carpe Diem kalenteri kahdessa värissä persimonina ja ballerinana, jälkimmäinen tietenkin ihanan herkkä vaaleanpunainen joka vei sydämeni täysin. En kuitenkaan tilannut sitä koska minulla oli jo Happy Planner, sekä aiemmin tilattu Heidi Swapp. Eikä ballerina oikeastaan saanut ryhmässä paljoakaan huomiota ennen kuin Se Hämeenpuiston Vihkokauppa otti ne valikoimiinsa ja Sandy otti itselleen kyseisen kalenterin käyttöön. Sandy on siis Vihkokaupan ihana perustaja ja omistaja, Vihkokaupasta voit lukea lisää täältä.

cd9muoks

cd1muoks  cd3muoks

Ja niin siinä sitten kävi, että Carpe Diem saapui meille. Pienen säädön jälkeen. Tai oikeastaan aika isonkin säädön ja väärin lajittelun ja mitä näitä nyt on. Oikeasti se aiheutti minulle niin paljon harmaita hiuksia että harkitsin jo hiusten irti repimistä. Lopulta, pitkän odottelun jälkeen se kuitenkin lepäsi työpöydälläni. Ja sen kanssa oli täsmälleen sama efekti kuin Heidi Swappin kanssa. Se on täydellinen. Carpe Diemin kannet ovat nahkaa, joten se on todella laadukas ja haluaisin uskoa että myös kestävä. Ei yhtään muovisen oloinen. The Reset Girlin retroilu on tottakai tuotu myös tähän kalenteriin välilehtien ja teemojen suhteen. Hempeät kannet antavat odottaa jotain todella tyttömäistä, mutta The Reset Girlin kohdalla puhuisin kuitenkin enemmän tahtonaisesta, retroilu sopii kuitenkin yllättävän hyvin tyttömäisten kansien kanssa. Kannet ovat muutenin tilavat, taskuja on kunnolla (plussaa sihteerintaskusta ja ikkunallisesta taskusta) joten kalenterista on helppo tehdä oman näköinen heti kansista lähtien.

cd2muoks

cd8muoks

cd5muoks

cd7muoks

Kalenteri on päiväämätön ja minä aloitin omani puolesta välistä marraskuuta. Alunperin ideana oli käyttää tätä enemmän päiväkirjamaisena mutta totesin että sivujen boksit ovat minulle aivan liian pienet siihen tarkoitukseen. Lopulta päädyin tilaamaan Sandylta lisävälilehdet ja lisäsivuja (ruudukkoa ja viivallista) joten saan päiväkirjan kuitenkin tähän mukaan. Olen kova jaarittelija joten uskoisin tämän olevan paras ratkaisu. Tästä kuitenkin enemmän myöhemmin. Tässä kalenterissa on siis Happy Plannerin tapaan päivät jaettu kolmeen osaan. Tavallaan se ei häiritse minua koska meillä usein on nimenomaan aamulla, päivällä tai illalla menoja. Toisaalta yhteen boksiin voi listata vaikka päivän to do:t tai olla kokonaan välittämättä koko bokseista, koska niissä ei lue mitään.

cd6muoks

cd4muoks

cd10muoks
Lisäsin CD:ni loppuun Erin Condrenin taskun

Kuukausi- ja viikkonäkymien lisäksi jokaiseen kuukauteen kuuluvat goal tracker sekä monthly logit. Jälkimmäiseen voi kirjata omia tavoitteitaan, sen miten kuukausi tulikaan käytettyä (peukkua ylös vai alas), tärkeitä päiviä ja ylipäätään merkintöjä. Ei ihan niin spesifiä kuin Happy Plannerissa, mutta ei ihan niin suurpiirteistä kuin Heidi Swappilla. Tykkään tästä. Mutta eniten koko kalenterissa pidän välilehdistä. Nimenomaan siitä retro-teemasta, mutta erityisesti siitä että ne ovat oikeasti kaksipuoleisia, kauniita ja paksuja. Vaikka kalenteri on kallis, on se ehdottomasti hintansa värti. Nahkaiset kannet, laadukas paperi ja viimeistellyt yksityiskohdat ovat ne mistä kannattaakin maksaa.