Heipä hei ja hyvää elokuun ensimmäistä päivää ja vielä maanantaita. Voiko kalenteri kuukausi täydellisemmin alkaa. En tajua, että viimeisiä kesän hetkiä viedään ja koska oman kesän valveilla olo ajasta on 70% vietetty ulkosalla on oma kalenteri jäänyt selkeästi taka-alalle.

Mutta Katja mitä sun kesävihkolle kuuluu? Sinne varmasti olet tehnyt vaikka mitä, kun olet niin paljon kesällä ulkona seikkaillut. Siihen sanon, että no kuule on aika vaiheessa se. Kaikki on hieman kaaoksen keskelle vielä. Muistoja, karttoja, lippusia, lappusia kuvia ja pätkiä on kyllä jo ylhäällä. Se nyt odottelee loppu kesän sadepäiviä täyttyäkseen, toivottavasti. Voin sitten viltin alla muistella kesän lämpimiä hetkiä.

Kalenterinahan minulla on tällä hetkellä Traveler`s notebookin välissä Mujin päiväämätön pehmeäkantinen A6 koossa. Se on layoutiltaan itselle juuri oikeanlainen. Toisella sivulla päivät ja toinen ruutupaperia. Hyvä muistiinpanoja tai pieniä kollaaseja varten tai tässä tapauksessa piirroksia varten.

No mutta siitä pääsenkin siihen mitä olen nyt loppukesästä tehnyt sen loppuajan. Eli katsonut Netflixistä Stranger Things sarjaa. Pikkuveljen kanssa onnistuttiin koukuttumaan kyseiseen sarjaan. Eikä ollut huono aika, sillä sarjasta tuli ulos juuri neljäs kausi. Niinpä heinäkuun aukeamien inspiraatioksi tuli, no voitte varmasti arvata. Fanituksellani ei ole mitään rajaa, kun joku asia kolahtaa. Niinpä oli hyvä, että näistä minun tuntikausia kestäneistä katselu hetkistä sai jotain luovaakin aikaiseksi.

Minulle näyttääkin tulleen jo tavaksi piirtää heinäkuun viikkosivut kalenteriin. Sarjasta olisi inspiraatioksi riittänyt vaikka kuinka, mutta valitsin yhden asian aina kaudesta viikkoa kohden. Halusin myös kokeilla piirtää enemmän sarjakuvamaisesti hahmon. Oli yllättävän vaikeaa löytää niitä piirteitä kasvoista mitkä henkilöstä voi tunnistaa vielä, kun kasvojen muotoja on liioiteltu. Toivottavasti piirustuksesta voi edes etäisesti hahmon tunnistaa.

Näkyykö teillä fanitus sarjoja kohtaan kalentereissa? Kuulisin siitä mielelläni enemmän ryhmässä.

Katja