Avainsana: syksyteema

DIY – Syksyn lehdet tarroiksi

Viime viikon blogitekstissä esittelin muutaman tavan tehdä syksyn lehtiä kalenteriin. Tänään näytän, miten omista piirroksista voi tehdä tarroja koneella. Yksi viime viikon tekniikoista oli piirtää ensin lehden ääriviivat ja sitten piirtää lehti loppuun mallista. Tuolla tekniikalla tekemistäni piirroksista päätin tehdä tarroja. Tarrat on ensin muokattu tietokoneella, sitten tulostettu tarrapaperille ja lopulta leikattu tarrapaperista irti. Leikkaamiseen käytin Gyro-Cut -työkalua, mutta saksillakin sama olisi onnistunut. Gyro-Cut -paperiveitsen etu on se, että sillä pystyy leikkaamaan kiss cut -menetelmällä, eli niin, että taustapaperi ei leikkaannu, ainoastaan tarrapaperi. Olen kuitenkin vielä melko harjaantumaton Gyro-Cutin käytössä ja painan terää liikaa, joten minulla molemmat paperit leikkaantuvat. Heidin Korttipajan Heidi esittelee leikkurin käyttöä ja tarrojen tekoa tällä Kalenterimanian YouTube-videolla.

Omapiirtämät teokset voi siirtää helposti tietokoneelle skannerilla. Toinen vaihtoehto on ottaa valokuvat ja siirtää teokset sitä kautta muokattaviksi. Koska skannerimme juuri sopivasti kadotti verkkoyhteyden, päädyin jälkimmäiseen tapaan. Kuvan on hyvä olla mahdollisimman läheltä otettu, mutta kuitenkin tarkka. Riittävä valo on valokuvaamisessa tärkeää, silloin myös kuvien muokkaaminen onnistuu parhaiten. Koneella kuitenkin pystyy säätämään valkotasapainoa ja kirkkautta sekä kontrastia jälkikäteenkin.

Kuva siirretään johonkin kuvaeditoriin muokattavaksi. Itse käytän Gimpiä, mutta hyviä ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia on lukuisia, maksullisista tunnetuimpia taitavat olla Adoben ohjelmistot. Ensimmäiseksi kuva kannattaa rajata lähelle piirretyn lehden kokoa. Sen jälkeen kirkkautta ja kontrastia voi säätää. Jos kuva on otettu hämärässä, siinä voi olla sinisyyttä, joten se voi olla hyvä muuttaa mustavalkoiseksi ennen säätöjä. Itse säädin vain kontrastia tällä kertaa, sillä halusin saada mustan värin mahdollisimman mustaksi ja valkoisen täysin valkoiseksi.

Kuvan voi jättää tällaiseksi ja liittää esimerkiksi Wordiin, jonka avulla voi tehdä tarrasettejä, kuten tässä videossa, ja muita kalenteriin tulostettavia juttuja. Jos kuitenkin haluaa tehdä kuvalle jotakin ekstraa, esimerkiksi saada siitä mustaa ääriviivaa lukuunottamatta läpinäkyvän, sekin onnistuu. Ensin kuva määritetään läpinäkyväksi, jolloin kuva näyttää täysin samalta, mutta on kuin lasin päälle maalattu, joten sen voi pyyhkiä pois.

Tämän jälkeen valkoisen osuuden voi pyyhkiä pois. Gimpissä läpinäkyvyyttä osoittamaan ilmestyy harmaa shakkilautakuvio. Jottei pyyhkimistä tarvitse tehdä täysin manuaalisesti, voi käyttää sumea valinta -työkalua (fuzzy selection tool), joka valitsee kuvasta haluamasi yhteinäisen alueen värin perusteella. Kun esimerkiksi painaa hiiren vasemmalla painikkeella lehden ulkopuolella olevaa valkoista aluetta ja sen jälkeen delete-nappia, poistuu kaikki valkoinen lehden ulkopuolelta. Lehtisuonien väliin jäävät alueet täytyy valita ja poistaa erikseen.

Joskus kuvaan voi jäädä valkoisia tai lähes valkoisia kohtia, jotka täytyy poistaa erikseen, esimerkiksi pyyhekumi-työkalulla. Kuvaan oli minulla myös eksynyt yksi kiemurteleva lehtisuoni, jonka poistin valintatyökalun avulla. Kun kaikki valkoiset alueet on poistettu, voi kuvan tallentaa sellaisenaan ja liittää vaikkapa samaiseen Word-tiedostoon. Yleensä käytän kuitenkin vielä sivellin-työkalua, jolla väritän kaikki valkoiseksi tai haaleaksi jääneet alueet täysin mustiksi. Gimpillä tulee siveltimen tilana olla ’arvo’ (overlay), jotta kuvan päälle piirtäminen onnistuu. Kuva tulee tallentaa png-muodossa, jotta sen läpinäkyvyys säilyy.

Valmiin kuvan voi siirtää Wordiin muiden tavoin. Erona on nyt se, että kuvassa ei ole valkoisia suorakaiteenmuotoisia reunoja, jotka estäisivät asettelua toisten kuvien lähelle. Allaolevista kuvista ensimmäisessä on yritetty näyttää, miten kuvat peittävät toisiaan tavallisina jpg-kuvina, joissa ei siis ole läpinäkyvyyttä. Toisessa kuvassa on esimerkki siitä, miten kuvia voi järjestellä. Wordissa kannattaa kuvien asetteluksi valita ’Tekstin päällä’ tai ’Tekstin alla’ riippuen vähän siitä, haluaako lisätä kuviin myös vaikkapa tekstiä. Myös värittäminen onnistuu sekä koneella että käsin. Alla on myös kyhäelmä, jonka tein ihan vaan huvin vuoksi, jotta näette vähän, mitä kaikkea kuvanmuokkaustyökaluilla pystyykään tekemään!

Ihanaa syksyä kaikille ja nautinnollisia hetkiä kalentereiden parissa!

– Sini

DIY – Syksyn lehdet

Syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. Syksyllä puut pukeutuvat upeisiin väreihin, illat pimenevät ja voi sytyttää kynttilöitä tunnelmaa luomaan. Tällä kertaa ajattelin esitellä teille, miten kalenterin voi pukea syysasuun tekemällä sen sivuille lehtiä kolmella tavalla, joissa ei piirtäjän taitoja juuri tarvita. Kahta ensimmäistä tekniikkaa varten tarvitset lehtiä ulkoa, värikynät sekä mahdollisesti jonkin hyvän ohutkärkisen kynän. Lehtien on hyvä olla pieniä, jotta ne mahtuvat hyvin kalenteriin. Lopuksi esittelen vielä tekniikan, jossa on käytetty värittämiseen alkoholipohjaisia Promarker-tusseja sekä stanssauslaitetta ja lehtistansseja. Ensi viikon tekstissä esittelen vielä pari muuta tekniikkaa.

Ensimmäinen tekniikka on sellainen, jota moni on varmasti kokeillut aiemminkin, mutta ei välttämättä ole tajunnut käyttää kalenteriaskartelussa. Kun olet valinnut sopivat lehdet, käännä ne nurja puoli ylöspäin paperin tai väritysalustan päälle ja peitä paperilla, johon lehdet haluat piirtää. Lehden nurjalla puolella suonet ovat enemmän koholla, joten paperiin tulee voimakkaampi väri niiden kohdalle. Lapsena tein tällä tavalla syksyn lehtiä vahaliiduilla, mutta värittämiseen sopivat myös pehmeäkärkiset puuvärit.

Kun värittää useammalla värillä, lehtisuonet saa vielä paremmin näkyviin ja lehdet näyttävät muutenkin aidommilta. On hyvä muistaa, että jos lehti siirtyy millinkin paikoiltaan, vaikuttaa se heti lopputulokseen. Minulle kävi tämä etualalla näkyvän vihreän vaahteranlehden kohdalla, mutta opin siitä, että kannattaa värittää yksi lehti kerrallaan keskeyttämättä välillä. Lehdet voi lopuksi leikata irti ja liimata kalenteriin. Bullet journal -vihkoissa on monesti ohuet sivut, joten lehtiä voi piirtää myös suoraan sivuille. Alla oleva pihlajanlehti on tehty Ajaston Planner-muistikirjaan.

Toinen tekniikka on myös helppo eikä vaadi juurikaan piirtäjän taitoja. Tässä tekniikassa hahmotellaan ensin lyijykynällä lehden ulkoreunat, sitten otetaan lehdestä mallia ja piirretään suonet. Kun lyijykynähahmotelma on valmis, ääriviivat voi piirtää hyvällä ohutkärkisellä kynällä. Itse käytin 01-kärkistä Tombow Mono Drawing Peniä, mutta hyvin olisivat sopineet myös esimerkiksi Pigma Micronit tai Staedtlerin Pigment Linerit. Voit käydä kurkkaamassa lisää kynävinkkejä kalenterikäyttöön tästä valtavasta kynäpostauksesta. Piirsin nämä lehdet suoraan tarrapaperille, josta ne on helppo leikata irti ja kiinnittää suoraan kalenteriin. Värittämiseen voi käyttää esimerkiksi puu- tai vesivärejä, mutta myös esimerkiksi alkoholipohjaisia Copic- tai Promarker-tusseja, jos sellaiset kotoa löytyy.

Viimeisenä esittelen vielä tekniikan, joka on helppo, mutta vaatii melko kalliita välineitä. Käytin stanssauslaitetta Big Shot Plus sekä Impression Obsessionin Small Leaf -stanssisettiä, jonka ostin aikoinaan Heidin Korttipajasta. Stanssaaminen on käytännössä erilaisten muotojen ja kuvioiden leikkaamista paperista. Stanssauslaitteissa leikkuulevyjen väliin asetetaan leikattava paperi ja leikkuuterä, eli stanssi. Nämä pyöritetään laitteen läpi käsin veivaamalla tai sähköisen koneen tapauksessa kone tekee tämän vaiheen automaattisesti. Stanssien avulla saa siis suhteellisen vähällä vaivalla paperista leikattua useita samanlaisia kuvia tai tekstejä.

Aloitin lehtien teon niin, että väritin A4-kokoisen tarrapaperin Promarker-tusseilla värikkääksi. Koetin valita lämpimiä keltaisen, oranssin ja ruskean sävyjä, jotka sopivat mielestäni hyvin yhteen ja jollaisia olen itse tottunut metsässä näkemään. Olen tehnyt tusseistani värikartan, jonka avulla on helppo valita sopivansävyiset kynät. Alkoholipohjaisilla tusseilla värittäminen on kiitollista, sillä väriä vaihtaessa reunaan ei tule selkeää rajaa vaan värit sekoittuvat tasaisesti. Värit kuitenkin tulevat läpi ohuista papereista, mikä on hyvä muistaa.

Seuraavaksi asettelin stanssisetin sopivaan kohtaan paperia ja leikkasin lehdet irti stanssilaitteella. Näissä stansseissa oli myös kohokuviointiterät, joiden avulla lehdistä sai aidomman näköiset. Kun lehdet olivat valmiit, irrotin ne stanssista Spellbindersin Tool ’n one -työkalun avulla. Yksityiskohtaisimmissa stansseissa irrottamiseen tarvitsee jonkin ohuen piikin, jotta kuviot saa stanssista irti. Lopuksi irrotin tarrojen suojapaperit ja kiinnitin lehdet kalenteriin.

Ihanaa ja värikästä syksyä kaikille ja nautinnollisia hetkiä kalentereiden parissa! Ensi viikolla luvassa lisää lehtivinkkejä.

– Sini