Avainsana: syysmasennus

Marraskuun melankolia

Marraskuun varjo laskeutuu harmaana kerälle käpertyneen ihmistä etäisesti muistuttavan hahmon ylle. Paksun peiton alta näkyy ainoastaan muutama hiustupsu ja paljaat varpaat. Käsi painaa kolmatta kertaa torkun pois ja mieli vaipuu unenomaiseen horrokseen. Samaan aikaan takaraivossa jyskyttää, on noustava, syötävä aamupala ja lähdettävä töihin. Niin se arki kulkee eteenpäin, vaikka mieli laahaa perässä.

Kiinnitin aamukahvia juodessa huomion siihen, että pihalla oli se sama harmaus, kun eilenkin. Pari päivää aiemmin huolto haki keinun pois pihasta. Enää en näe ikkunasta naapurin teiniä keinumassa. Viereisen talon edessä on edelleen ne viisi sähköpotkulautaa, jotka on olleet siinä jo viikon. Koskahan nekin haetaan pois?

Onneksi töissä voi työkaverille sanoa, että tänään on huono päivä ja se toteaa niin meillä kaikilla joskus. Heittää perään jotain hauskaa ja pian me nauramme yhdessä. Illalla töistä lähtiessä mummo halaa ja kehuu, miten mukava hoitaja olen. Tulee hyvä mieli ja taas selvittiin yhdestä päivästä.

Kaadan itselleni toisen kupin kahvia, vastaan jäsenille ryhmän offissa ja kerään eväät laukkuun. Rapusta ulos astuessa ensimmäinen pakkaspäivä osuu kasvoihin. Herään, on marraskuu ja minä matkalla töihin.

Bisous Janita V.

Inspiraationa vuodenajat – Mira

Syksy on minulle vaikeaa aikaa, en pidä tästä pimeästä, märästä vuodenajasta yhtään. Tai siis pidän, pidän kovasti alkusyksystä ja väriä vaihtavista puista. Mutta kun marraskuun pimeys laskeutuu, voisin minä mennä talviunille. Onneksi marraskuun jälkeen tulee talvi ja joulu. Joulu on se valopilkku kaiken pimeyden keskellä, jonka voimilla jaksan herätä aamuisin. Aloitamme jouluhössötyksen jo marraskuussa, joka vuosi hieman aikaisemmin, joten epäilen, että jossain vaiheessa joulu alkaa meillä heti kun ilmat viilenevät.

Kukaan siis tuskin yllättyy, kun kerron että valitsin vuodenajaksi talven ja tarkemmin inspiraation lähteeksi joulun. Ensilumella on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ensihiutaleet leijailevat hitaasti taivaalta alas, ensilumi tuoksuu ihan erilaiselle, kuin talvi noin muuten. Joskus sanoin, että jos voisin pullottaa hajuvedeksi sen, miten lumi narskuu kenkien alla, en käyttäisi enää muita tuoksuja. Lumimyrskyt ovat toki vaikeuttaneet elämääni, olen kasvanut maalla, jossa usein meni sähköt talvisin. Mutta olen myös viettänyt elämäni parhaat talvet laskien pulkalla metsässä kallioita alas.

Joulu on minulle tärkeä, se on selkeästi perhejuhla. Rakastan kodin koristelua, ruokien suunnittelua, Mannan joulufiilistä, joululauluja. Ja kyllä. Minä rakastan myös jouluruokia. Rakastan joululahjalistoja, jouluvaloja, joulukarkkeja. Glögiä ja pipareita ja aurajuustoa! Isoja joulukuusia, Turkua joulukaupunkina. Tänä vuonna aloitin siis jouluvihon kasaamisen traveler`s notebookin väliin. Aloitin simppelisti joululahjalistasta. Sen toteutin Aliisalta saamani vanhaan kirjaston lainauskorttiin. Toisella puolen on aikuiset ja toisella lapset.

Vihkoon on tulossa lisäksi lista jouluelokuvista, jotka on katsottu, jouluruuat, joulutapahtumat. Ja toivottavasti myös kuvia. Ja koska paras ystäväni Sanna viettää meillä joulun, aion pyytää häntä kirjoittelemaan jouluterveiset vihkoon myös.

Inspiroivaa joulua ja haleja isosti kaikille, joita joulu ahdistaa.

-Mira