Avainsana: taiteiden yö

Kalenterimania went Taiteiden Yö, vol.2

Taas päästiin miittaamaan ryhmäläisten voimin Turun Suomalaiseen Kirjakauppaan osana Taiteiden Yö -tapahtumaa! Reilu kymmenen ihanaa jäsentä pääsi paikalle kalentereineen ja armoton tuunaus alkoi puoli kuuden aikaan. Tällä kertaa jännittävää oli se, että ikioma Mirppumme nousi lavalle Tiian kanssa kertomaan bujoilusta.

Itse otin mukaani vain kaksi kalenteria, jotka olivat arjen pyörityksen keskellä jääneet hiukan vähemmälle huomiolle. Onneksi tuon neljän tunnin aikana onnistuin saamaan ihanat kalenterini jälleen ajantasalle, ihan loppuvuoteen saakka.

Kuva: Suomalainen Kirjakauppa

Paljon oli ihmisiä liikkeellä ja uteliaimmat uskalsivat tulla juttelemaankin. Aivan ihanaa! Paljon tuli nähtyä muidenkin kalentereita ja oli aivan mielettömän ihanaa päästä vaihtamaan kuulumisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Suomalainen Kirjakauppa oli varannut meille pöydän ihan vain tuunailuja varten, sekä muutamia laatikollisia mm.washiteippejä ja tarroja. Aivan mahtavaa, kiitos Suomalainen Kirjakauppa!

Kuva: Suomalainen Kirjakauppa

Puoli yhdeksän aikaan olikin sitten Miran ja Tiian vuoro istua Kirjakaupan haastattelutuoleihin, joissa he kertoilivat bujoilun saloista; mitä se on, kenelle sopii, sekä tietysti siitä, mitä se sellainen Kalenterimania on. Lisäksi esittelyssä oli Ajaston Maker -kalenteri!

Kuva: Suomalainen Kirjakauppa

Jäsenet, jotka eivät päässeet paikalle saivat katsella live-lähetystä ryhmän puolella, jonne ihana Inkamme sen kuvasi. Ilta hujahti ohi todella nopeasti, hyvässä seurassa aika rientää. Mitäs sanotte jos ensi vuonna uudestaan?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

Kalenterimania Goes Taiteiden Yö vol. 2

Taas on mahdollisuus päästä kurkkimaan ihan livenä kalenterituunausta Turussa. Tervetuloa esittämään kysymyksiä, selaamaan kalentereita ja tietenkin tutustumaan muihin harrastajiin.

Logo: Annika Uuskoski

Kalenterimania on toista vuotta osa Turun Hansakorttelin Suomalaisen Kirjakaupan Taiteiden Yötä 17.8.2017 klo 17:30-21:30. Kalenterimanialla on myös ”virallinen” osuus 20:30-21:00 jolloin lavalle astuvat Mira Jyläskoski ja Tiia Oldenburg kertomaan Kalenterimanian toiminnasta ja kalenterituunauksesta yleensä.

Kuva: Petra Sorsila

Varsinainen miitti on tällä hetkellä täynnä, eli istumapaikat ovat varattuja, mutta mikään ei estä juuri sinua tulemasta kurkkimaan olkapäiden yli menoa ja meininkiä. Nähdään Viikon päästä!