Avainsana: teinikalenteri

Minkä nuorena oppii…

Olen vähän yli 50v. Puutarhurinplanttu Varsinais-Suomesta. Kalentereihin olen tutustunut jo ihan pienenä. Isäni on kirjoittanut kalenteria jo 1950-luvulta alkaen. Ensimmäisen oman kalenterini olen voittanut koulussa Raittiusyhdistyksen (joo sellainen oli siihen aikaan) arvonnassa vuonna -77.

20161119_121652

Siitä lähtien olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti pitänyt kalenteria. Yläasteella se oli teinari ja kouluaikana puutarhakalenteri. Silloin ei ollut mitään nykyään olevia ihania juttuja, mutta tärkeintä olikin tarinat ja salaisuudet.

Koristeluun käytettiin piirroksia ja lehdistä (Suosikki) leikatut kuvat ja tekstit. Sitten tuli tylsät peruskalenterit. Joihin merkitsin vain menot ym. Mutta kaiken muutti yksi keväinen päivä, kun löysin Kalenterimanian. Pitkään harrastuksena ollut korttiaskartelu oli hiipumassa, ja olin jo luopumassa kaikista tavaroistani. Mutta Kalenterimania on vaan niin mun juttu.

20161119_121719

Kalenterin tuunaaminen on vaan niin rentouttavaa puuhaa, jää kaikki ihanat härpäkkeet itselle muistoksi. Tykkään Diy-kalentereista, vaikka nyt käytössä on ihan kaupasta ostettu 11×17 cm 1pv/sivulla oleva kalenteri. Käytän tätä kalenteria päiväkirjamaisesti. Juoksevat menot on sitten paperidorissani, mikä kulkee mukana päivittäin. Vuoden 2017 kalenteri on vielä päättämättä, mutta pöydällä on 2 Diy versiota in 1 semidiy. 

20161119_1219142

Anneli

Teinikalenteri

Teinkalenteri oli 70- ja 80-luvulla joka tytön must. Farkkujen toisessa takataskussa oli värikäs ylisuuri varsikampa ja toisessa teinari, ainakin niin kauan, kun se taskuun mahtui. Siihen aikaan ei juurikaan ollut mitään tuunaustavaraa, joten koristeluun käytettiin erivärisiä kyniä, piirroksia, pääsylippuja ja Suosikista leikattuja juttuja.

20160513_074425
Teinari toimi lähinnä minikokoisena päiväkirjana, minkä vuoksi sitä varjeltiin tarkoin  ettei se joutunut vääriin käsiin. Sinnehän merkittiin ylös kuumimmat poijat ja ilkeimmät juorut.

20160513_074953

Kirjoitustila oli tosi rajallinen, joten pienen pieni käsiala oli tarpeen, mikä ei ollut opettajien mieleen ,sillä tietenkin kokeet ja aineet kirjoitettiin myös tällä minikäsialalla. Koska kirjoitustila loppui yleensä kesken lisättiin päivän kohdalle haitarille taitettu lisäpaperi. Minkä vuoksi kalentetista tuli toivottoman paksu ja sen mukana kuljettaminen oli tosi haasteellista. Koska sitä ei reppuun voinut jättää vartioimatta.

20160513_075159
Koska kalenteri oli koululaiskalenteri, siinä oli myös opiskeluun liittyvää asiaa, mutta aika suvereenisti ne ohitetiin ja näitä sivuja sitten peitettiin erilaisilla kuvilla ja kirjoituksilla.

Teksti ja kuvat: Anneli Oivanen