Avainsana: tekniikka

Vesiväritekniikoita

Vesivärit löytyy monelta kotoa ja moni käyttääkin niitä myös kalenterituunauksessa. Vesiväreillä saa luotua mitä erilaisempia taideteoksia ja niiden käyttöön onkin useita vinkkejä. Jaan muutamia vinkkejä, mitä itse olen testaillut ja bongannut netistä.

Itsellä on käytössä Lidlin perusvesivärit, joissa on yllättävän laadukas pigmentti. Lisäksi meiltä löytyy kotoa muutama vesisäiliöllä oleva pensseli sekä perinteisiä siveltimiä kirjava sakki.

Ensimmäinen vinkki on, ota aina suttupaperi. Itsellä tuppaa olemaan ongelmana usein se, että vien paperille liikaa väriä. Suttupaperin avulla värin voimakkuutta ja sävyä voi testailla etukäteen. Tähän liittyen myös toinen vinkki, väriä tarvitsee oikeasti pigmenttisissä väreissä todella vähän. Lisää väriä on aina helpompi lisätä. Mikäli väriä menee liikaa, tai tuloksesta tulee liian kova, kokeile painella työtä talouspaperilla. Tämä pehmentää lopputulosta mukavasti.

Vesivärien kanssa on hurjasti erilaisia tekniikoita mitä tulee maalaamiseen. Yksi kiva idea on roiskia vesiväriä paperille, ja puhaltaa pillillä kuvioita kuten Suvi vinkkasi. Vesiväristä voi tehdä myös isot väripisteet esimerkiksi paperin yläreunaan, ja kun nostaa paperin pystyyn, väri valuu alas muodostaen hauskan valuman.

Pensseliä kopauttamalla toiseen pensseliin tai jonkun esineen reunaan, saat pieniä roiskeita. Muista suoja lähiympäristöä, vesiväripisteitä saattaa löytyä maalaamisen jälkeen muualtakin kuin paperilta.

Washiteipin avulla saa paperiin tehtyä hauskoja rajauksia. Valitse tähän sellainen teippi, mikä pysyy hyvin paikallaan, mutta irtoaa kuitenkin repimättä taustapaperia. Vedä teippiä ristiin rastiin ja maalaa haluamallasi tyylillä. Kun olet maalannut, poista teipit varoen ja anna työn kuivua. Mikäli väri on päässyt teipin alle leviämään, voi reunoja korjailla valkoisella kynällä. Tätä voi estää sillä, että vie väriä maltilla teippien reunakohtiin.

Kurkkaa täältä vinkki miten vesivärit ja sokeri toimivat yhdessä. Näitä ideoita on kiva kokeilla myös pienempien tuunaajien kanssa.

Kokeiluniloa maalaushetkiin!

Ps. Syksyllä tulee blogiin vesiväritekniikat vol. 2- postaus!

Taustoja vesiohenteisilla väreillä

Tämän viikon niksipostauksen kikka voi olla jo osalle tuttu, muistini mukaan myös Kalenterimanian Facebook-ryhmässä on nimittäin jaettu videoita joissa tämäkin tekniikka näkyy. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti! Tänään siis tehdään taustoja vesiliukoisilla mustetyynyillä ja vesiliukoisilla kynillä.

Tarvitset:

Muovina käytin itse leimasinpaketin kuorta, tähän kävisi hyvin esimerkiksi myös laminointikalvo. Aloitin mustetyynyillä tehdystä taustasta, ja luonnollisesti otin esiin mustetyynyt. Valitsin kolme lähellä toisiaan olevaa pinkin ja violetin sävyä, ja hieroin niistä mustetta vuorotellen muovin pintaan. Sitten suihkutin pienestä spraypullosta vettä musteiden päälle, ja painoin muovin väripuoli alaspäin art journalin sivulle jota halusin värjätä. Jos käyttää vähemmän tukevaa muovia, on varmasti helpompaa painaa paperi muovin päälle kuin toisin päin.

Tässä huomasi lopputuloksessa hyvin eron suihkutetun veden määrässä. Alla olevassa kuvassa vasemmanpuolimmaisella sivulla oli vain niukasti, ehkä 2 suihkausta, vettä ja oikeanpuolemmaisella sivulla reilummin. Enemmän veden kanssa värit sekoittuivat toisiinsa kauniimmin, eikä väreistä jäänyt niin selviä rajoja kuin kuivempana. Tässä voisi kokeilla myös sivun kostuttamista värien lisäksi.

Tussien kanssa taustan värjääminen tehdään oikeastaan samalla tavalla kuin mustetyynyjenkin. Kynien kanssa värjäämisellä saa kuitenkin halutessaan aikaan tarkempia alueita tietyllä värillä, kuin mitä palikkamaisista mustetyynyistä väriä hieromalla.

Tämä tekniikka on simppelimpi kuin miltä se ehkä vaikuttaakaan, ja allekirjoittanutta hieman harmittaa että ei aikaisemmin ottanut asiakseen sitä testata! Tällä tavalla saa kauniita taustoja esimerkiksi art journaliin, ATC-kortteihin, ja miksei suoraan bullet journaliinkin. Erilliselle paperille tehtynä taustoja kortteihin pocket letteriin, diy-journaling kortteihin.. niiiin paljon vaihtoehtoja!

♥, Inka