Avainsana: throwbackthursday

ATC-kortti aiheella talvi – Nanna

Kun Mirppu loppuvuodesta sai idean ATC-korttihaasteesta huusin mielessäni apua. En oikein koskeen ole päässyt jyvälle siitä mitä kortit ovat tai mikä niiden tarkoitus on. Ensitöikseni minun täytyikin hieman perehtyä tähän maailmaan ja selvittää kortin koko. Yllätyin siitä, että kortit todella ovat niin pieniä, vain 6,4 x 8,9cm, ja silti jengi saa pieneen korttiin mahtumaan paljon erilaisia elementtejä.

Alkuun oli mietittävä miten lähtisin kortissani talvista teemaa toteuttamaan. Kasasin työpöydälleni paljon erilaisia materiaaleja ja värejä. Lopulta aihe korttiin syntyi erään kappaleen sanoituksista, jonka taannoin pitkästä aika kuuntelin. Pohjoinen tähtitaivas ja pakkasyö, niistä lähdettiin liikkeelle.

Aloitin kortin pohjan tekemisen rajaamalla paksun valkoisen kartongin washiteipillä oikean kokoiseksi. Tämä auttoi minua suuresti pysymään korttia työstäessäni annetuissa mittasuhteissa. Teipit helpottivat myös kortin taustan maalaamista sillä minun ei tarvinnut pelätä, että väriä olisi kaikkialla. Taustan maalaamiseen käytin Suomalaisesta kirjakaupasta ostamiani Primo vesivärejä ja siveltimiä.

Kortin taustaväreiksi valitsin kolme metallinhohtoista väriä, joiden ajattelin yhdessä sopivan hyvin talviseksi taivaaksi. Taustan kuivuttua piirsin kortin alareunaan mustalla Stabilon Sensor-kynällä muutaman kuusen. Kynän voimakasta jälkeä pehmensin maalamalla metallihoitoisella vesivärillä kuusien päälle. Näin sain puista hieman utuiseammat.

Seuraavaksi roiskin taustalle kultaisella maalilla tähtiä viuhkasiveltimellä, jonka totesin olevan tähän tarkoitukseen paras, kun spraymaalia ei ollut tarjolla. Talvinen tähtitaivas tarvitsi ehdottomasti osakseen myös taivaalla möllöttävän kuun ja muutaman tarratimantin kuvastamaan kylmää pakkaspäivää. Tekstitarra ja taustalla näkyvä tähtitarra ovat MAMBIn (me & my BIG ideas) Stargazer-tarralehtiöstä. Muut kortissa käyttämäni tuotteet tarroja lukuun ottamatta on kaikki ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta.

Ensimmäiseksi ATC-kortiksi pidän lopputuloksesta paljon, vaikka olinkin alkuun skeptinen sen suhteen mitä sotkua saan aikaan. Ensimmäisen kortin valmiiksi saatuani päädyin tekemään vielä kaksi korttia lisää, kun kerran vauhtiin päästiin.

xoxo Nanna

Aiemmi oman korttinsa ovat loihtineet AJ, Milja, Piia, Inka ja Mirppu.

Plan with Nanna – Värihaaste

Värihaasteessa, kun kohdalleni arvottiin sininen hihittelin riemastuneena. Olin juuri kotiuttanut ostamani sinisen viikkokitin joka olisi täydellinen kyseiselle viikolle. Viikot kuluivat ja oli viimein aika toteuttaa haaste. Järkyttyneenä tajusin, etten voisi mitenkään keskellä syksyä tehdä sellaista viikkoaukeamaa mitä olin niin kovasti suunnitellut. Ei auttanut, kun pistää suunnitelmat uusiksi.

Ajatus viikkoaukeaman tuunaamisesta vaihtui nopeasti kuukausiaukeaman koristeluun, kun marraskuun aukeama huusi tyhjyyttään. Sinisestä väristä minulla ei suinkaa tullut mieleen meri vaan marraskuun pakastuvat yöt ja tähtitaivas.  Muistin hämärästi joskus ostaneeni Teippitarhalta avaruusteemaista washia, jonka innoittamana lopulta koko teema marraskuun kuukausiaukeamalle syntyi.

Aloitin tuunaamisen numeroimalla päivät ja sen jälkeen laittamalla washiteippiä haluamiini kohtiin. Pidän kovasti eri washiteippien yhdistämisestä ja niiden avulla taustan tekemeisestä aukeamalle. Teippien jälkeen oli aika ottaa seinäkalenteri viereen ja katsoa mitä marraskuussa oikein tapahtuu. Pienillä funktionaalisissa tarroilla ja bokseilla merkitsin syntymäpäivät ja muut tärkeät tapahtumat päivien kohdalle.

Viimeisenä kirjoitan aukeamalle teksit Pilot Frixionin pois pyyhittävällä kynällä, joka oli tietysti teemaan kuuluvasti myös tällä kertaa sininen. Alun takkuamisen jälkeen olen lopulta varsin tyytyväinen aukeamaan ja haasteen toteutukseen. Aiemmin värihaasten ovat ehtineet tehdä Mirppu, Inka, Milja, AJ ja Piia!

xoxo Nanna