Avainsana: tilaus

Kalenterimanian ensimmäiset oireet

Annas, kun kerron pienen tarinan ihmisestä, joka rakastui kalentereihin ja niiden koristeluun. Kaikki lähti liikkeelle keväällä 2016, ihan sattumalta.

Kaksi vuotta sitten keväällä en tiennyt kalentereista oikeasti mitään. Kyllä, näin se on, vaikka olen ostanut vähintään kaksi kalenteria joka vuosi neljätoistavuotiaasta asti. En edes muista, miten ajauduin etsimään kalenteria. Se taisi lähteä siitä, kun selailin Heidin Korttipajan valikoimaa ja mietin, mitä korttiaskarteluvälineitä seuraavaksi tilaisin. Monesti mietin, että mitähän sen välilehden takana on, jossa lukee ”kalenteriaskarteluun”, kunnes lopulta uskaltauduin kurkkaamaan. Ja kurkkasin muutaman muunkin yrityksen sivuilta kalenteri-/planneriosioita.

Seuraavaksi hain facebookista, löytyisikö sieltä joitakin kalenteriryhmiä. Liityinkin englanninkielisiin Planner-mitälie -ryhmiin ja löysinpä myös Kalenterimania-ryhmän, johon liityin näköjään 13. toukokuuta. En juurikaan selaillut ryhmää, mitä nyt vähän seinän tapahtumia, mutta yksi asia oli varma: kalenteri olisi saatava ja mieluiten heti. Tilasin sitten sen ensimmäisen kalenterini Korttipajalta muutama päivä Kalenterimaniaan liittymiseni jälkeen. Happy Planner Classic Peony oli MAMBIn kalentereista mielestäni ihanin, mutta sitä ei ollut mistään saatavilla juuri tuolloin. Enhän tietenkään uskaltanut kysyä kauppiailta, josko sitä Peonya olisi tulossa lähiaikoina lisää. Päädyinkin tilaamaan Make every day count -kalenterin.

Kuinka ollakaan, kalenteri tuli ja pieni pettymys sen myötä. Kalenteri ei ollutkaan niin ihana kuin ajattelin. Se oli aivan liian iso ja painava mukana kannettavaksi ja kannet vain laminoitua kartonkia. Kiekkokiinnitys ei tuntunutkaan omalta enkä osannut edes koristella kalenteria haluamallani tavalla. Onnekseni löysin kuitenkin The Happy Planner IG Challenge -haasteen, joka sattui alkamaan juuri heinäkuussa, kuten 18 kuukauden kalenterinikin. Haaste vaikutti kiinnostavalta, joten päätin osallistua ja antaa kalenterille mahdollisuuden.

En edes tiennyt, mitä puolet sanoista ja lyhenteistä tarkoitti, joten melko paljon Google lauloi haasteen ajan. Mutta lopulta sain selville, mitä tarkoittavat mm. washi (=paperiteippi), ROYGBIV (red, orange, yellow, green, blue, indigo, violet) ja embrace the discs (=”omaksu kiekot”). Kuvani saivat yllättävän paljon tykkäyksiä, mikä tuntui hienolta, mutta paras tunne oli se, kun instagram-tili @the_happy_planner tykkäsi kuvistani! Tuon tunteen kuitenkin päihitti se, kun Kalenterimaniasta kysyttiin, saisivatko he jakaa tuon ensimmäisen kuvan. Tuolloin minulla oli vielä henkilökohtaisella tililläni sekaisin luonto-, kasvo- ja askartelukuvia. Instagram-tilini kuvavirta oli kuitenkin sen verran sotkuinen, että koin tarvitsevani uuden pelkästään askartelujutuille. Ja niin syntyi @siniscrafts, joka on omasta mielestäni koko ajan muuttunut sisällöltään paremmaksi ja paremmaksi. Katsotaan, mihin se vielä kehittyy!

No, näistä tapahtumista on kaikista jo kaksi vuotta ja ylikin.  Kalenteri on ehtinyt vaihtua tässä välissä jo monta kertaa, mutta yksi asia on pysynyt ja se on Kalenterimania. Ryhmä, josta on ajan saatossa muodostunut minulle tärkeä osa jokapäiväistä elämääni ja josta olen löytänyt samanhenkisiä ystäviä. Kalenterimania on ryhmä, jossa saan olla täysin vapaa ja luovasti hullu oma itseni.

– Sini

Kun Heidi ostoksille lähti…

Tämän päivän postauksen piti alun perin kertoa Helsingin Kädentaitomessujen päivästä, päivästä, jolloin pakkasin autooni suuren laukun tulevia ostoksia varten, sekä parhaan kaverini, ja ajoimme Helsinkiin messuille. Minun piti kirjoittaa kaikista ihanuuksista, joita messuilta ostin, mutta huomasin, etten ostanut messuilta yhtään mitään kalentereihin liittyvää. Ellei kalentereihin liittyviksi asioiksi lasketa chilihilloa, kirjoja, kangasta ja lompakkoa. Sitä minäkin. Messuilla oli itse asiassa todella vähän mitään kalenterihin liittyvää, näin ehkä yhden pisteen, josta sai ostaa mm. kuviopapereita, mutta niitä en sitten ostanut. Joten illalla kun saavuin kotiin, avasin läppärin ja surffailin Chic Companyn sivuille. Siitä se ajatus sitten lähti…

Aiemmin päivällä olin saanut viestin, että tilaamani kalenteri on saapunut verkkokauppaan, joten kävin klikkaamassa sen ostoskoriin. Ihana, kukallinen Heidi Swappin kalenteri Make it Happen oli vain pakko saada! Järjestysnumeroltaan tämä on kuudes kalenterini. Mutta kuka niitä nyt laskee… Kalenteri on myös ensimmäinen Heidi Swappin kalenterini, joten tietenkin piti hommata kaikkia oheishärpäkkeitä. Joten klikkasin ostokoriini Heidi Swappin sivunjakaja -paketin. Paketissa on kuusi erilaista sivunjakajaa, ihanilla teksteillä ja kuvilla. Lisäksi oli ihan pakko tilata Meal plan -välilehdet. Näille sivuille aion kirjoittaa ylös tulevia ruokalistoja, ja seurata vedenjuontiani. Lisäksi sivuille voi kirjoittaa aktiviteetit, sekä ajan, joka treeniin meni. Ajattelin kirjoittaa ylös juoksumatkojani, kesäkuussa pitäisi juosta puolimaraton jälleen.

Lisäksi klikkasin koriin Make a plan -sivut, jotka sisältävät checklistan, muutaman tarran, sekä tilaa ideoille. Tämän paketin avulla voin kirjoitella ylös päivittäisiä ideoita ja inspiraatioita, mikäli sellaisia tulee mieleeni. Ihan vielä en ollut tyytyväinen saaliiseeni, joten klikkasin itseni vielä Klemmarikellarin sivuille. Tilasin to do -listoja Heidi Swappiini, sekä reseptitaskuja. Nyt olin tyytyväinen. Laitoin vielä toimitusvaihtoehdoksi ”nouto myymälästä”, ehkä mukaan lähtee muutama tarrakin.

Chic Companyn tilaus saapui nopeasti. Valitettavasti olin niin sairaana, että sain avattua paketin vasta KOLME pitkää päivää sen saapumisen jälkeen. Mutta voi sitä iloa ja onnea! Kalenteri on täydellinen! Koko vuosi samojen kansien sisällä, välilehdissä ihania aforismeja, ja lopussa vielä oma välilehti meal plans -ideoille, sekä liikunnalle. Päivänäkymä on vasemmalla sivulla, ma-su, ja oikean puoleiselle sivulle on jätetty tilaa omille muistiinpanoille, sekä to do -listalle. Täydellinen kokonaisuus siis!

Joko tilasit omasi?

Heidi