Avainsana: timex

Kalenterini juuri nyt – Piia

Tämä on Kalenterimanian ylläpidon haastepostaus, jossa jokainen ylläpidon jäsen esittelee oman käytössään olevan kalenterinsa, sekä kertoo tavastaan koristella kalenteria.

Minun tämän vuoden kalenterini on Tigerista ostettu, kuudella renkaalla oleva muistikirja, jossa on viivalliset sivut. Ihastuin muistikirjan hologrammipintaan välittömästi sen nähtyäni ja päätin tehdä siitä kalenterin. Halusin kuitenkin planneriini valmiit kalenterisivut, ja ne löytyivät Ajastolta. Olin ostanut Ajaston Timex 7-lukuvuosipaketin jo aikaisemmin ja nyt vihdoinkin löysin niille käyttötarkoituksen. Olen tehnyt planneristani esittelypostauksen viime vuoden lopussa ja se löytyy täältä.

Tokihan penaalin täytyy sointua planneriin, joten ostin plannerin kaveriksi kiiltävän hologrammipenaalin. Se on juuri sopivan kokoinen tarvitsemilleni kynille. Minulla on aina matkassa mukana useita erivärisiä kuulakärkikyniä, koska kirjaan jokaisen perheenjäsenen menot omalla värillään kalenteriini. Kuulakärkikyniin olen päätynyt siitä syystä, että mustekynillä ja tusseilla kirjoittaessani onnistun aina sotkemaan kirjoittamani tekstin. Suosikkikuulakärkikynät ovat Stabilon –merkkiset ja niillä on ihanan pehmeä kirjoittaa ja kirjoitusjälki on tarpeeksi ohut minun makuun.

Tapani koristella kalenteria on maltillinen, jotta kirjoitustilaa jäisi mahdollisimman paljon. Mieluiten käytän koristelussa erilaisia washiteippejä ja tarroja. Ihailen Kalenterimanian ryhmässä erityisesti niitä kalenterikuvia, joissa koko aukeama on koristeltu. Aionkin tämän vuoden aikana kokeilla koko kalenteriaukeaman koristelemista kuvilla, tarroilla ja washiteipeillä.


Aikaisemmin saman haastepostauksen on tehnyt Mira R. ja hänen postauksensa pääset lukemaan täältä. Millainen on sinun tämän vuoden kalenteri?

 

-Piia-

Plan with Piia – Yhden asian haaste

Tänään oli minun vuoroni kirjoittaa Plan with Me – haastepostaus. Haasteen tehtävänantona oli tuunata niin, että käytössä on kynän lisäksi vain yksi asia. Miltä haaste kuulostaa? Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä on helppo tehtävä, mutta ei ollutkaan niin helppoa valita, minkä asian valitsen tuunaukseen; valitsenko tarrat, leimat, die cutsit, washit vai mitkä. Vaihtoehtoja oli ihan liikaa.

Suomen 100-juhlavuoden kunniaksi päädyin tuunaamaan Ajaston Timexin kalenteriaukeaman sinivalkoisilla fake-washeilla sekä sinisellä kuulakärkikynällä. Huomaa myös kotimaiset Fiskarsin sinivalkoiset sakset, jotka valikoituivat tähän tehtävään juurikin värinsä vuoksi. 😉

Koska Timexin aukeamassa on kirjoitus- ja tuunaustilaa rajallisesti, täytyi tuunaaminen pitää minimissään.

Aloitin tuunaamisen rajaamalla arkipäivien alosat erottumaan paremmin varsinaisista muistiinpanoista. Alaosaan kirjoitan kuluneen viikon ykkösjutun. Se voi olla kyseisen viikon paras tapahtuma, jokin mieleenpainunut lausahdus tai vaikka hyvä resepti, jota haluan jossain vaiheessa kokeilla.

Kalenterin ulkoreunat koristelin washeilla sekä ylä- että ulkoreunoista. Koristelun jälkeen kirjoitin ylös jo tiedossa olevat tulevat tapahtumat. Viikon kuluessa täytän kalenterin aukeamaa vielä lisää.

Mielestäni Kalenteriaukeamasta tuli todella onnistunut ja kunhan löydän värimaailmaan sopivan kirjanmerkin tai klemmarin, on kyseinen aukeama jatkossa helppo löytää nopeasti kalenterista.

 

Myös Mira R. on tehnyt haastepostauksen.

 

-Piia-