Avainsana: To do lista

Bullet journal muuton apuna

Bujossani on kulkenut mukana vaikka minkälaisia listoja ja muistiinpanoja, ja tällä kertaa vuorossa on muuttoaiheisten sivujen tekeminen. Minulla ja poikaystävälläni on edessä muutto kaupungista toiseen heinäkuun lopulla, joten esimerkiksi erilaiset to do – ja pakkauslistat tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Vinkkejä ja apua olen etsiskellyt niin Facebookin Kalenterimania-ryhmästä kuin Pinterestistä oman ideoinnin lisäksi. Kaikkea en ole vielä ehtinyt toteuttaa tai kirjoittaa bujooni, koska varsinainen pakkaus sun muu hössötys alkaa vasta heinäkuun puolella. Tässä postauksessa näkyy kuitenkin muutamia kuvia hahmottelemistani listoista.

Kerron aluksi hieman bujoilutaustastani. Aloitin bullet journalin tekemisen noin puolitoista vuotta sitten, alkuvuodesta 2017, eksyttyäni erään blogin (nimeä en enää muista) bullet journal -aiheiseen tekstiin, jossa kerrottiin bujoilun idea ja miten pääsee alkuun. Kiinnostuin välittömästi ja siitä se sitten lähti… Bujoni sisältää kaikenlaista: kalenterin vuosi-, kuukausi- ja viikkonäkymineen, todella monenlaisia listoja, ideasivuja ja muistiinpanoja sekä muistoja. Ensimmäisen vuoden pärjäsin yhdellä bujolla (A5 Leuchtturm 1917), mutta tämän vuoden vastaavanlainen bujoni on jo melkein täynnä. Tämä kertoo aika paljon siitä, kuinka innostukseni tähän harrastukseen on vain kasvanut. Viime maaliskuussa hankin myös rengasplannerin, ns. ”viralliseksi” kalenteriksi. Kuvassa tämänhetkinen lettuni <3.

Mutta palataan takaisin muuttoaiheisiin sivuihin. Aivan ensimmäiseksi tein aukeamat sekä vanhaa että uutta asuntoa koskevia to do -juttuja varten. Näille aukeamille tulee sekalaisia, tärkeitä sekä vähemmän tärkeitä asioita, joita pitää muistaa hoitaa muuton yhteydessä. Epäilen, että listat kasvavat vielä helpostikin koko aukeaman pituisiksi, kunhan pakkaaminen ja muuton järjestely lähtee kunnolla käyntiin.

Myöhemmin koristelen aukeamiani mahdollisesti piirroksin, tarroin ja leikekuvin. Tässä alkuvaiheessa tuntui järkevämmältä tehdä olennaisin ensin valmiiksi, jotta ykskaks mieleen tulevien asioiden kirjaaminen ylös tapahtuisi nopeasti eikä unohtuisi.

Aion käyttää apuna myös sivuja, joille listaan myytäviä ja lahjoitettavia asioita, kuten tavaroita, huonekaluja ja vaatteita. Näin kesäaikaan esimerkiksi ulkokukkien kuljettaminen uuteen asuinkaupunkiin täytyy miettiä tarkkaan, sillä tällä hetkellä meillä on rivitaloasunto etu- ja takapihoineen, mutta tulevassa kerrostaloasunnossa vain parveke. Osa kukista jääköön sitten ystävien iloksi. Alla kuva aloittamastani ”Ylimääräisestä eroon” -aukeamastani.

Myyntivaiheessa aion pitää kirjaa myös siitä, millä hinnalla myyn, mitä saan myytyä ja mitä en, ja paljonko rahaa lopulta saan. Myydyistä saadut rahat voi sitten käyttää johonkin uuteen asuntoon liittyvään, esimerkiksi uuteen ruokapöytään tai sisustukseen. Pääasia on kuitenkin päästä kaikesta ylimääräisestä eroon, ettei sitten tarvitse ihmetellä turhan tavaran paljoutta uudessa asunnossa ja ahtaa ensimmäisenä varastoa täyteen. Astioiden ja vaatteiden läpikäymistä varten teen kokonaan omat sivut, sillä osa astioistamme ei ole konepesun kestäviä (uudessa asunnossa on kauan odotettu tiskikone, jee!) ja vaatteet… noh… rakastan käydä vaatteita läpi.

Suunnitteilla on lisäksi muuttolaatikoiden numerointi ja niiden merkkaaminen bujoon sisältöineen, jotta tavaroiden purkaminen helpottuisi. Voisin tehdä myös listan, mitä asioita tarvitsee ensimmäisenä, ja pakata ne yhteen laatikkoon, jotta etsiminen helpottuu. Nämä jutut auttavat erityisesti poikaystävääni, joka olisi muuten varmaan ihan hukassa uudessa asunnossa muuttolaatikoitten keskellä – varsinkin, kun hän asustelee ensimmäisen viikon siellä ilman minua. Töiden vuoksi lähden vasta myöhemmin perässä. Tämän vuoksi minun pitää pakata itselleni myös väliaikainen setti tärkeimpiä tavaroita, joilla pärjään toisten nurkissa sen ajan, kun vanha asunto on jo luovutettu ja uuteen en vielä pääse. Niistä tavaroista täytyy siis ehdottomasti tehdä oma bujosivunsa! (unohtamatta elintärkeitä kalenterin tuunailukamoja… kuvassa näkyy vain osa.)

Uuden asunnon sisustusta ja huonekalujen sijoittelua voisi myös suunnitella bujon avulla. Esimerkiksi piirtämällä pohjapiirroksen tai jonkinlaisen ideointikuvan saisi varmasti kivan aukeaman aikaiseksi. Aiempien muuttojen aikaan minulla ei ole vielä ollut tätä ”wonder bookkia” (kuten poikaystäväni bujoani nimittää…), joten voin vain ihmetellä, miten silloin pärjäsin ja organisoin muuttoni vain yhden hätäisesti sutaistun muistilistan varassa… Olen valmis tuhlaamaan tähän muuttotouhuun koko lopun bujoni (heinäkuun viikkonäkymien lisäksi), sillä uuden osto on edessä kuitenkin aivan kohta. Ja muutenkin muutto sattuu bujoilua ajatellen sopivaan hetkeen – uuden elämänvaiheen alkaessa pääse aloittamaan myös uuden bujon!

Aurinkoista kesää kaikille ja tsemppiä muille muuttoa suunnitteleville!

-Katja

ToDo-listat

ToDo-listat eli suomeksi tehtävälistat ovat erittäin tärkeä osa arkeani. Minua viehättävät säntilliset listat ja asioiden pitäminen järjestyksessä. Todo-listat ovat ennen kaikkea ajan- ja tehtävienhallintaa. Niiden avulla päässä soivan kohinan voi saada vaimennettua. Kun asian kirjoittaa ylös, se on pois mielestä ja energiaa jää muuhun toimintaan enemmän.

Todo-listoja tekemällä saan hallittua arkeani, erilaisia projekteja ja kaikenlaisia juoksevia ja päässä kummittelevia asioita. Todo-listojen viehätys on pitkälti tunnetta hallinnasta. Kun kirjoitan pienetkin juoksevat asiat ylös, tunnen hallitsevani arkeani. Aluksi tottumattomalle listaajalle voi tulla olo, että kaikenlaiset tehtävälistat vain vievät aikaa ja voimavaroja. Olenpa joskus sattunut ohimennen  kuulemaan, että Todo-listoja tekevät vain kontrollihirmut tai turhantärkeät persoonat. En allekirjoita väitettä. Tehtävälistojen tekemiseen on syitä yhtä paljon kuin on tekijöitäkin. Toinen haluaa jakaa ison kokonaisuuden pienempiin osiin, toinen puolestaan haluaa motivoida itseään näkemään saavutuksiaan. Mikäli tehtävälistan tekemiseen käyttää illalla vaikkapa vain 2 minuuttia, säästää sen moninkertaisesti seuraavana päivänä, kun kaikenlaiset hoidettavat asiat eivät vello mielessä.

Todo-listat ovat tärkeitä ja niiden avulla on mahdollista saavuttaa asioita ja nähdä konkreettisesti asioiden edistymisen. On kuitenkin tärkeää ettei koko elämä ole alati etenevää tehtävälistaa. Elämässä on oltava tilaa myös luopua suorittamisesta. Todo-listoja rakastavan olisi mielestäni hyvä pitää todo-listoista vapaita päiviä tai jopa kokonaisia viikkoja. Kalenterimaanikkokin tarvitsee vapaata tehtävien suorittamisesta. Lepo on tärkeää. 

Todo-listoja voi tehdä monella tavalla. Itse käytän bujosta tuttua perinteistä listaamistapaa, eli kirjoitan tehtävät asiat allekain ja laitan asian eteen pisteen tai laatikon, jonka sitten tehtävän tehtyä rastitan. Tyydyttävää! Teen listoja pitkälti vain päivätasolla. Kuukausittaisia listoja voi suosia, kun kyseessä on asia, jonka tekemisellä ei ole kiire tai joka toistuu harvoin. Listat ovat ennen kaikkea henkilökohtainen työkalu, jonka käytöstä päättää jokainen itse. Vinkkinä antaisin kuitenkin sellaisen, että listat kannattaa pitää ytimekkäinä etenkin jos tilaa on vähän. Tätä postausta kirjoittaessa personal kokoisessa Filofaxissani on seuraavanlainen lista:

  • pese mekko
  • LinkedIN
  • Todo-postaus
  • lue tekstit

Listassa ovat sekaisin työnhaku, vapaa-aika ja kotityöt. Minulla toimivinta on laittaa kaikki asiat samaan listaan jotta saan kokonaiskuvan. Gradua kirjoittaessa listat liittyivät pitkälti vain graduun, enkä useinkaan koe tarpeelliseksi muistuttaa itseäni kotitöistä. Todo-listat voivat auttaa jos tuntuu ettei arjessa ole aikaa ja silmissä vilisee loppumaton lista tekemättömistä töistä. Toisaalta jos asia ahdistaa, anna olla. On muitakin tapoja pysyä elämänsä kartalla.

Listatuin terveisin, Ruut