Washien käyttämiseen joulukorteissa löytyy paljon ideoita netin syövereistä, Pinterestistä esimerkiksi. Niitä on kuitenkin ainakin Kalenterimanian Facebook-sivulla jaettu jonkun verran, joten ajattelin jakaa vähän erilaisen näkökulman washien ja kalenteritarrojen käyttöön joulupuuhissa – kalenteriin liimaamisen lisäksi siis. Tässäpä siis vinkkiä kuinka voit loihtia itse persoonalliset pakettikortit.

Pakettikorttien tekemisen aloitin leikkelemällä valkoisesta kartongista haluamani muotoisia pakettikortti-aihioita. Tässähän voi toki käyttää minkä väristä kartonkia ikinä haluaakaan – tai vaikka kuviopaperia!

Kun kortit olivat haluamassani muodossa, rei’itin niihin reiät pakettiin nauhalla kiinnittämistä varten. Sitten alkoi hauskin osuus – pakettikorttien koristeleminen! Siispä kaivoin esiin kauniita talvisia ja jouluisia washeja, ylläolevassa kuvassa olevat ihanuudet ovat Kuusateelta sekä Teippitarhalta. Laitoin teippejä pakettikortteihin hieman sinne sun tänne, ja hieman eri päin eri kortteihin.

Kun kaikissa korteissa oli washia liimattuna, kaivoin esiin muutaman Me and my big ideas-tarrakirjan. Niissä on usein mukana paljon esimerkiksi sydäntarroja, ja muita symboleita, jotka käyvät kalenterin tuunaamisen lisäksi moneen muuhunkin. Liimailin kortteihin washin päälle muunmuassa sydämiä, laatikkotarroja, muutaman timantin..

Jätin heti alussa sivuun pari pakettikorttia. Kun washilla ja tarroilla koristellut yksilöt alkoivat olla nimiä vaille valmiita, otin ne sekä Tombow Dual Brush-kynän esiin. Hyvin simppeli koristus tuli näille pohjille; taustan väritys Tombown sivellinpäällä, ja sen päälle nätisti tekstaten lahjan saajan nimi. Yksinkertaista, helppoa, ja silti suhteellisen näyttävää – ja ainakin persoonallista!


♥, Inka