Avainsana: trackaaminen

Kalenterirauhaa 2019

Kalenterirauha on jännä tunne. Se voi iskeä yllättäen sen jälkeen, kun on kokeillut kaiken  mahdollisen bullet journalista plannereihin ja siltä väliltä. Itse saavutin sen, kun Vihkokauppaan tuli  myyntiin Nuunan Milky Way Weekly Diary -kalentereita vuodelle 2019. Laatu on  pettämätöntä Nuunaa, kannet ovat kauniit, ja mikä parasta, se on juuri sopivan kokoinen  kulkeakseen mukana aina. Oi sitä tunnetta, kun Vihkokaupan toimitus saapui perille ja  pääsin avaamaan paketin. Ainahan näitä paketteja on huikeaa availla, mutta tällä kertaa  odotin sen avaamista erityisen innokkaasti: saavuttaisinko viimeinkin maankuulun  kalenterirauhan, jonka olemassaoloon en oikein tahtonut uskoa aikaisemmin. Olin  nimittäin pohtinut kiivaasti jopa hybridiversioon siirtymistä opintojen aloituksen myötä.  Kyllä, pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan yliopistolle alaa, jolle hakeutumista olin  kypsytellyt muutaman vuoden, ja jonne päätin hakea kevään 2018 yhteishaussa. 

Nuunan Weekly Diary on mielestäni hybridiversio, juuri kätevä tällaiselle ajoin laiskalle  bujoilijalle (kyllä, unohdan toisinaan tehdä jopa parin viikon viikkoaukeamat, vaikka menoja  olisi vaikka millä mitalla). Kalenteri alkaa perinteisesti vuosiaukeamalla jatkuen seuraavaksi  kevyeen kuukausihahmotelmaan. Se on siitä kätevä, että se on jaoteltu kahdelle  aukeamalle, eli puoleksi vuodeksi kerrallaan. Tottahan sinne on jo merkitty ensimmäisen  harjoittelun ajankohta, sekä tietysti vuoden 2019 Tuska. Maakohtaiset juhlapyhät löytyvät  omalta aukeamaltaan, ja ennen varsinaisen kalenteriosuuden alkua tilaa on sekä  projektisuunnitelmille että aikataulutukselle.  

Projektisuunnitelma-aukeamia aion käyttää bujomaisina trackereina: olen keksinyt eri  asioille omat symbolimerkityksensä, ja yhdelle päivälle näitä mahtuu laidasta laitaan  merkkaamaan töitä, opintoja, liikuntaa, unta ja mielialoja. Aikataulusuunnitelmia taas  käytän unelmapäivän hahmotteluun (kunhan ensin keksisin, millainen se on) sekä elämän  liikkuvien osasten yhteensovitteluun. Saapa nähdä, kuinka suunnitelmat ja todellisuus  kohtaavat tämän oman elämänsä tohelon kalenterissa. Onneksi on olemassa myös post-it-lappusia muistuttamaan tärkeimmistä jutuista. 

Kalenterin viikkoaukeamat ovat selkeät, ja niiden pelkistetyn ulkoasun ansiosta ne voi  tuunata juuri mieleisekseen koristeellisemmin tai pelkistetymmin. Minä suosin hyvin  pelkistettyä tyyliä, sillä aikaa ei tahdo riittää töiden, opintojen ja kotihommien jälkeen  vapaa-ajalle, saati nukkumiselle juuri lainkaan. 

Tässä kalenterissa on myös oma osionsa suositelluille asioille alkaen matkustus- ja  kulttuurijutuista ihan arkipäiväisiin asioihin, kuten lääkärisuosituksiin. Koska olen itse  kohdannut syksyn 2018 aikana aika kylmää kyytiä erään lääkärin taholta, luulen käyttäväni  tätä nimenomaista osiota aika hanakasti. Lopuksi Weekly Diaryssa on runsaasti tilaa myös  omille muistiinpanoille, ja olen käyttänyt niitäkin muun muassa vuosilokiin ja  unelmakarttoihin. Näin jo kevään 2018 yhteishaun aikana unelmien voivan toteutua. 

Oikeastaan ainoa miinus Weekly Diaryssa on kunnon kuukausiaukeman puute, ja sen  vuoksi pidän edelleen bullet journalia tämän rinnalla. Teen sinne kuukausiaukeamat sekä  vapaamuotoisia to do -listoja aina kutakin kuukautta kohti. Tekemistä tuleekin riittämään,  sillä katsoin keväälle 2019 olevan aika monta kurssia suoritettavana. Onneksi suurinta osaa  saa tenttiä verkossa juhannukseen saakka, ja osa taas toteutuu verkkoympäristössä  oppimistehtävineen. Joka tapauksessa kalenterirauha on nyt saavutettu, kiitos Nuunan  Milky Way Weekly Diary 2019:n. Tämän avulla uskon selviytyväni niin opinto- kuin muistakin  haasteista. 

Pitkästä aikaa teidän,  Anna 

Blogiplanneri Frutti Di Mutsin kanssa

Kaksplussasta tuttu bloggaaja Sofia, eli Frutti Di Mutsi on myös Kalenterimanian jäsen. Sofia on aikamoinen supermutsi jolle olen välillä suorastaan kateellinen. Sofia handlaa diy-projektit laidasta laitaan ja siinä sivussa tuntuu loihtivan vaikka ja mitä keittiön puolella. Puhumattakaan elämäntaparemontista jota olen kiinnostuneena seurannut sivusta. Niinpä en tavallaan edes yllättynyt kun ryhmässä tuli puhetta blogiplannerista ja ketju liittyi nimenomaan Sofiaan. Tarvitseehan supermutsi nimenomaan aikatauluja ja selkeyttä jotta koko paketti pysyy kasassa.

Juttelin Sofian kanssa aiheesta ja hän kertoi tekevänsä aiheesta videon! Sofia on aiemminkin kirjoittanut Kalenterimaniasta ja ne postaukset pääset kurkkimaan tästä, tästä ja tästä. Videolla Sofia esittelee blogiplannerin aukeama aukeamalta ja taustat sen tekemiselle löytyvät täältä tekstistä.

Kalenterimanian blogi päivittyy viisi kertaa viikossa, seitsemän jos otetaan mukaan myös viikonlopun videokoosteet. Seuraan aktiivisesti kävijämääriä, sekä esimerkiksi Facebookista tavoitettujen ihmisten määriä. Blogiplanner on loistava työkalu tämän tyyppisen seurantaan, sillä en esimerkiksi itse voi sietää exceliä. Toki kalenterimaanikolle on muutenkin luontaista käyttää koristelua vihkoa tmv.

Muutamia huomioita joita tuli mieleeni ja tarvittavia listoja jotka liittyvät esimerkiksi Kalenterimanian blogin ylläpitämiseen koska meitä on useampia tekijöitä:

  • Tulevat postaukset. Kuka tekee, mitä tekee, milloin tekee.
  • Aikataulut ja vastuuhenkilöt.
  • Instagramin seuraajien seuranta
  • Kävijämäärien seuranta + yksilöllisten kävijöiden määrän seuranta
  • Ideat postauksille
  • Kuvausideat
  • Sovitut yhteistyöt
  • Suunnitteilla olevat yhteistyöt
  • Mahdolliset yrittäjien postaukset
  • Luetuimmat postaukset ja niiden lukijamäärien seuranta kuukausi- ja vuositasolla
  • Viikkotasolla mitkä päivät ja ajat ovat aktiivisimpia blogissa (ja sen fb-sivulla)

Millaisia blogiplannereita teillä on? Mitä te listaatte niihin?