Avainsana: Tuunauspiste

Syyssavotta – tuunaustilan järkkäilyä

Jos multa kysytään, niin vielä on kesää jäljellä vaikka kuinka! En suostu päästämään kesästä irti, vaikka kaikki ympärilläni ovat jo alkaneet intoilla syksyn tuloa – ei siinä mitään, rakastan syksyä siinä missä kesääkin, mutta kesä ja lämpö vaan sopii mulle kaikkein parhaiten ja haluan nauttia niistä nyt vähintään syyskuun alkuun. Se on hei siinä nimessä – syyskuu.

Syksyssä on sitä arkeen palaamisen makua, se alkaa jo elokuussa, kun lomat loppuvat ja koulut alkaa. Itselläkin on töiden puolesta taas kalenterille enemmän käyttöä, mutta tuunaustilan kanssa on pienimuotoinen kriisi. Lähtötilanne on tämä: mulla on ihana askartelunurkka, jonka olenkin esitellyt blogissa aiemmin. Se vain ei… inspiroi mua. En viihdy siellä, koska olen eri tilassa missä puolisoni on, enkä voi jutella netissä kavereiden kanssa, katsoa striimejä tai TV-sarjoja samalla, kun askartelen. Jooooten olen päätynyt lopullisesti tänne tietokonepöydän ääreen, jossa tilan ja varsinkin säilytyspaikkojen puute vaivaa jatkuvasti.

Ensin siirsin yhden IKEA:n rullakärryn määrän tavaraa tänne. Työpöytä täyttyi koreista ja pussukoista. Mihinkään ei saa mitään järkevästi! Ei optimaalista, varsinkaan kun kissat, 3 kpl, haluavat olla myös tässä tilassa mahdollisimman lähellä mua. Toinen työpöytä tänne ei mahdu, eikä tietokoneiden järjestystä oikein voi muuttaa. En voi sietää sotkuista pöytää, joten kaikki krääsä on saatava pois tasolta, kun en niitä käytä. Kamala vanha viltti tilkitsee ikkunassa ilmastointikoneen sisäänottoa ja muutenkin nurkkaus on kaikin puolin sielua riipivän kamala.

Kuva liittyy. Kissa ei ole kamala.

Selailin aikani kuluksi viikonloppuna Facebookin markkinapaikkaa, olen etsiskellyt yhtä keittiökalustetta jo pitkään, mutta nyt sieltä silmiin pomppasi IKEA-hylly halvalla. Nopeasti ottamaan mitat ja katsomaan sopisiko se tähän kissatornin ja työpöydän väliin. Sain kaupat sovittua ja nyt mulla koreilee ”uusi” hylly tuossa työpöydän vieressä.

Ja koska asioita ei voi tehdä helposti, kun tekemisen makuun pääsee, piti myös vanha työpöydän laatikosto siivota. Se on ollut melkein 10 vuotta samassa järjestyksessä, pitäen sisällään toimistotavaroita ja roinaa, ”joita ei voi heittää pois, muttei oikein tarvitsekaan”. Keräsin ne pahvilaatikkoon ja laitoin kaappiin. Tiedän että ne ovat tallessa, mutteivät enää tiellä. Tästä sain lisää tilaa vaikka mille tuunailusälälle!

Nyt tätä tilaa olisi sitten vaikka muille jakaa. Kaikki turha on laitettu pois ja nyt tätä voi jo kutsua työpisteeksi! Vielä jotain koreja tähän järjestyksen ylläpitämiseksi, mutta hyvältä alkaa näyttää!

Kierros Clas Ohlsonin säilytystavaroiden osastolla tuotti hyvän sadon, ja nyt on jopa runsauden pula säilytystilan kanssa. Ottaa varmaan hetken ennen kuin roudaan lisää askartelujuttuja tänne, mutta nyt ainakin saan kaiken paljon paremmin käden ulottuville!

Eihän tää nyt ihan ”instagramtason” sisustusratkaisu ole, ja varmaan tulee tästä vielä vähän muuttumaan, mutta nyt on paljon parempi olla tässä, ja sain kaiken hyvin tyrkylle niin, ettei niitä tarvi tuunatessa kissojen ja koirien kanssa etsiä. Kissoista puheenollen, he löysi heti oman paikkansa!

Musta rengaskärry pääsi työpöydän alle piiloon vasemmalle puolelle, sinne meni vähemmän tarpeellista roinaa ja mm. paperileikkuri. Setuppiin kuuluu vielä kuvausjalusta, jonka tilasin viime viikolla. Tämä varmaan elää tästä vielä ja tilanne muuttuu hieman, mutta säilytystilaongelma on nyt ratkaistu! Nyt on hyvä ihmisen olla!

Joskus kalenteriharrastus vie meidät kokeilusta toiseen, jotta se oma juttu löytyy. Tällä kertaa kyse ei ollut uudesta kalenterista tai eri kokoisesta muistikirjasta, vaan siitä, että tulin sinuiksi omien tarpeideni kanssa – en viihdy askarteluhuoneessa, se on nyt testattu, ja mun vaan pitää pystyä yhdistämään tietokoneella hengailu tuunailun kanssa. Tämä tuntuu nyt paljon paremmalta.

Jos sua kiinnostaa mitä tavaroita käytän tuunailussa ja mitä koreihin saattoi sujahtaa, tein myös videon Kalenterimanian YouTubeen mun lempituunailutarvikkeista!

Ihanaa (huoh, okei okei) syksyn alkua kaikille, nähdään ryhmässä! <3
– Emmi

Missä tuunaan – Sirpa

Kesälomalla minulle tuli jossain vaiheessa valtava innostus aloittaa työhuoneeni perusteellisempi siivous, joka sitten hyvinkin pian johti myös koko huoneen uudelleenjärjestelyyn kalusteiden siirtoa myöten. Halusin kovasti saada tuunailunurkkaukseni toimivammaksi niin, että asioille olisi paremmin omat paikkansa, mutta kuitenkin kaikki tarpeellinen kivasti saatavilla. Huoneessa on lisäksi oltava tilaa lattialle sijoitettavalle patjalle sekä levitettävälle vuodesohvalle eli kalusteiden asemointi on omanlaisensa tetris, jotta kaikki toimisi mahdollisimman käytännöllisesti. 

Näin ollen tuunailunurkkaukseni ja siihen liittyvät asiat sijoittuivat huoneen perimmäiseen päätyyn. Tämä myös siksi, että vaikka tuunailuissani olisi meneillään luova kaaos, siihen ei olisi näköyhteyttä suoraan oviaukosta eteisen puolelta. 

Työpöytäni on jotain Ikean vanhaa mallia. Siinä on lasikansi ja sen alle jäävä koko pöydän kokoinen ’välitila’. Tuota välitilaa osittain somistan kauniilla asioilla ja toisella reunalla on lokerikko kynille ja vanha kirjasinkasti, jossa on washeja, leimamusteita ja joitain puukantaisia leimoja. Pöytälevy on säädettävillä pukkijaloilla ja koska tykkään tuunailla seisaaltaan minulla ei ole lainkaan työtuolia huoneessani. 

Pöydällä ja sen oikealla puolella on monta hyllyä, laatikkoa ja lokerikkoa. Vaikka käytännöllisyys olikin yksi kriteeri, niin minulle on myös tosi tärkeää se, että tuunailutarvikkeiden säilytysratkaisut tuovat omalta osaltaan iloa ja kauneutta arkeeni. 

Pöydän vasemmalle puolelle sijoittuvat vanha emännänkaappi, ei niin kaunis lankavarastoni ja pieni yöpöytä. Yöpöytä sai jäädä huoneeseen, koska sen päälle mahtui sopivasti tuo melko paljon tilaa tarvitseva toimiston ’selailuteline’. Lisäksi sen kaksi laatikkoa kätkevät kätevästi sisäänsä paljon papereita.

Selailutelineessä minulla on kätevästi saatavilla planneroinnissa useimmin tarvitsemani funktionaaliset tarrat ja leimat. Osa muovitaskuista on saanut sisäänsä magneettisivut, joten stanssit pysyvät nyt kiinni siinä muovitaskun päällä ja ovat tosi helposti napattavissa käyttöön ja palautettavissa takaisin paikoilleen.

Kalenterituunailun lisäksi minusta on siis mukavaa suunnitella ja askarrella kauniita säilytysratkaisuja tarvikkeille ja materiaaleille. Kurkistetaan siis vielä joitain juttuja vähän tarkemmin.

Puinen pikkulaatikko ja teelokerikko pitävät sisällään kaikkea pieniä papereita, lippuja ja lappuja, joita käytän esimerkiksi paperikollaaseita tehdessäni.

Näistä laatikoista löytyy leimoja ja tarroja.

Työpöydällä on metallinen hylly/koroke, jonka laatikossa on eniten käytetyt perustarvikkeet, kuten liima- ja korjausrolleri, sakset, pinsetit ja joitain kyniä.

Valmiiksi stanssatuille kuvioille piti myös keksiä joku oma säilytyssysteemi, josta olisi helppo selailla ja valita kuvioita. Tällainen toimisi myös muillekin pienille paperi-/pahvikoristeille. Matalia taskuja tein erilaisista papereista ja piirtoheitinkalvosta kaksipuolisella teipillä kiinnittäen. Lisäksi tein muutamalle sivulle isomman taskun, jonne voi laittaa pienimmät kuviot, kuten esimerkiksi pieniä lehtiä syksyn väreissä.

Samalla idealla valmistui myös säilytyskansio PET-teippiloopeille. Nämä taskut kiinnitin vain ala- ja sisäreunasta, niin ne toimivat käytännöllisemmin noille erimittaisille pätkille.

Sen huomasin tämän siivous- ja organisointiprojektini myötä, että se lisäsi valtavasti tuunailu- ja plannerointi-intoani. Sadepäivät ovat kuluneet oikein mukavasti, eikä yli viikon kestänyt kesäflunssakaan harmittanut niin paljon kuin yleensä. Luova kaaos ei minua varsinaisesti haittaa, mutta nyt olen pyrkinyt siihen, että pöytä jäisi mahdollisimman siistiksi aina kun lähden sen ääreltä. 

Välillä löydän itseni pohtimasta, että ’olenko unohtanut kasvaa aikuiseksi’, kun piiperrän täällä huoneessani – mutta sitten heitän mokoman ajatuksen kohti roskakoria ja iloitsen ja nautin harrastuksestani! Tee sinä siellä samoin!

-Sirpa