Avainsana: uuden kalenterin aloitus

Valkoisen paperin kammoa ja valmistautumista tulevaan

Project365 2024 saatu yhteistyössä Ajastolta.

Kuten otsikko kertoo, on omassa plannerissa ollut viime aikoina hiukan hiljaisempaa. Aloitin hiljan uudessa työpaikassa, se vaatii aina melko paljon totuttelua. Olettekin osin tätä jo päässeet ryhmässä mun kanssa myötäelämään.

Toisaalta se tarkoittaa, että vaihtelevat työvuorot vaatii tulla merkityksi planneriin, mutta koska energiaa menee valtavan paljon tällä hetkellä uuden opetteluun tuntuu ettei musta jää kalenterin sivuille tällä hetkellä juuri muuta kuin muistilappuihin merkityt työvuorot ja pikaisesti ylös kirjattu ostoslistan pätkä. Tai jos päädynkin kirjoittamaan viikon post-it lapuilta kalenteriin jää koristelu todella vähäiseksi – yleensä sekin tulee lisättyä vasta aivan viikon lopulla kynämerkintöjen sekaan.

Ajatukset alkavat kääntyä jo kovasti tulevaan vuoteen eikä vanha ja tuttu kalenteri ehkä senkään vuoksi meinaa innostaa. Ikäväkseni huomaan jälleen, että niin innoissani, kun uusista kalentereista olenkin, tuntuu niiden käyttöönotto todella vaikealta kuten aina. Niitä on odottanut niin pitkään, että ensimmäiset merkinnät tuntuvat melkein kalenterin pilaamiselta. Eihän kukaan oikeasti tule sormea heristämään siitä miten ja milloin minä kalentereitani käytän mutta ilmiö on ollut olemassa vuosi toisensa perään lähes niin kauan kuin muistan. 

Tällä kertaa koitan pehmittää uuteen planneriin liittyvää valkoisen paperin kauhua lähestymällä ensin sellaisia “ylimääräisiä” aukeamia kuten syntymäpäivät. Niiden ylös merkkaamista tuskin voi millään lailla pilata. Ja jos jotain nyt menisikin pieleen, koetan muistaa, että aina on korjauskynää ja teippiä joten peruuttamatonta “kamaluutta” en voi plannerilleni tehdä. Onnekseni Ajaston Project 365:ssä on runsaasti näitä ajatuksen tasolla helpommin lähestyttäviä aukeamia, joilla voin niin sanotusti lämmitellä suhdetta uusiin kalentereihin vielä ennen vuoden vaihtumista.

Onko teillä muilla valkoisen paperin kammoa liittyen uusiin kalentereihin vai hyökkäättekö heti täyttämään sivuja, kun menoja tulevalle vuodelle on tiedossa?

-Janita

Tuunausvaraston penkomista uutta kalenteria varten – AJ

Uuden kalenterin aloittaminen on aina hieno juttu jo itsessään, mutta minulle paras osa tätä prosessia on omien materiaalivarastojen penkominen uutta alkua varten! Itse monesti aloitan tämän vaiheen jo silloin, kun kuumeisesti odotan uutta kalenteriani saapuvaksi. Tämä on siis hyväksi havaittu keino lievittää odotuksen tai sitten uuden kalenterin kanssa vauhtiin pääsemisen tuskaa!

Ihan ensimmäisenä etsin tyhjän rasian tai laatikon. Plannereiden mukana tulevat laatikot tai kauppiailta tulleet lähetyslaatikot ovat oikein hyviä tähän tarkoitukseen. Sitten alkaakin armoton penkominen!

Ensimmäisenä käyn läpi tarrat. Nappailen sieltä täältä sekä tarralehtiöt että yksittäiset tarra-arkit mukaani. Yleisesti ottaen tarroja toki voi hyödyntää todella monipuolisesti, mutta joskus sattuu eteen jokin tietyntyyppinen tarraperhe, jolle ei ole hetkeen ollut käyttöä, mutta nyt se sytyttääkin uudella tavalla!

Kun tarra-arkisto on käyty läpi, koittaa muiden koristeiden vuoro! Tässä ylempänä on oikein hyvä esimerkki värimaailmalle uskollisesta toiminnasta. Kultaa, ruusukultaa, tummaa ja valkoista. Tämä ei ollut edes suunnitelma vaan kasa syntyi penkoessa. Nappailin vain fiiliksen mukaan laatikkoon sellaista, jota ajattelin haluavani käyttää kun tämän vuoden plannerini saapuisi. Kun saalis on saatu, niin niitäkös sitten hypistellään koko se pitkä odotus, että pääsisi aloittamaan!

Olen sellainen tuunaaja, jolle kokonaisuus merkitsee paljon. Otan arjessani paljon valokuvia ja ei ole mitään mikä miellyttäisi enemmän silmää kuin harmoninen kokonaisuus. Sellainen, jossa jokainen pieni juttu on kuin tehty juuri siihen! Nämä ovat aina makuasioita ja kauneus on katsojan silmässä, mutta nimenomaan: jokainen tekee omalla tyylillään. Tämän tavoitteen lisäksi olen sellainen, että jos ja kun ihastun uuteen kalenteriin tai ideaan, sen ympärille muodostuu hyvin nopeasti kokonainen teema. Tämä teema vaatii toteutuakseen juurikin niitä erilaisia osasia: joskus niitä täytyy varta vasten hankkia ja joskus taas yllättävän paljon sopivaa materiaalia voi löytyä ihan sieltä omista jemmoista! Kannattaa siis säännöllisin väliajoin vähän penkaista, mitä sieltä omista kätköistä itse asiassa jo löytyykään.

Milloin sinä olet viimeksi penkonut omat tuunausvarastosi oikein kunnolla?

-AJ