Avainsana: vihkokauppa.com

Plan with Mirppu – Värihaaste

Tämän kertaisessa haasteessa ajattelin hieman haastaa itseäni ja astua mukavuusalueeni ulkopuolelle. Huolimatta siitä, että käytettävissäni oli lempparivärini eli pinkki. Olisin voinut perinteisesti toteuttaa tarroilla kuorrutetun överipinkin viikkoaukeaman, mutta ajattelin että ne on nyt kyllä nähty jo niin moneen kertaan, että on aika kehittää jotain uutta. Joten tartuin Nuunaani ja samalla Miljan kuukausihaasteeseen, joka tässä kuussa on magia ja ryhdyin tuumasta toimeen. Noituus, wiccat, magia ja kaikki niihin liittyvä on kiehtonut ja kiinnostanut minua aina. Tämä mielessäni lähdin toteuttamaan minuus-bujooni Witches Wheeliä, eli noidan vuotta. Ympyrää johon merkitsen tähän asiaan liittyvät tärkeät päivät.

Ensinnäkin minua harmitti ihan valtavasti etten heti ensi rytäkässä varannut bujo-työkalua, kuten monet muut. Tässä se olisi ollut enemmän kuin hyödyllinen. Aloitin rinkien piirtämisen (onneksi ja luojan kiitos) lyijykynällä. Apunani käytin niin tyhjää karkkiboxia, kahvikuppia, kuin rasvapurkkiakin. Joku sanoi ryhmässä, että viivottimella suoraa viivaa osaa piirtää kaikki. Juu varmasti, kaikki paitsi minä. Muutamat väärät viivat vetelin, mutta lopulta olin ihan tyytyväinen lopputulokseeni.

Sivellinkynätekstaus on yksi niitä tämän harrastuksen osa-alueita, joka on kiinnostanut minua pitkään. Olen treenannutkin jonkin verran, mutta en kyllä tarpeeksi. Tähän päätin yrittää ja osaan olen erittäinkin tyytyväinen, osassa haparoin ja osassa meni hermot. Lopputulos on siedettävä. Aikaa käytin näihin kyllä naurettavan paljon, sillä tutkin aluksi pitkään ja hartaudella blogissa aiemmin julkaistua postausta koskien sivelinkynätekstaamista.

Koitan tulevaisuudessa kerätä muutakin aihepiirin materiaalia bujooni. Laajempi postaus koskien Varjojen kirjaa on kuitenkin tulossa blogiin erään jäsenen kirjoittaman 31.10, joten pysykäähän kuulolla.

Inspiraatiota Korttipiiristä

Kun viime vuonna lähdin mukaan Se Hämeenpuiston Vihkokaupan Sandyn järjestämään korttipiiriin, en ollut ihan varma mikä se oikeastaan on. Eli ennakkoon en asettanut mitään suurempia odotuksia. Korttipiiri kuitenkin antoi minulle ihan valtavasti ja halusin nyt kirjoittaa siitä ja korttien merkityksestä ylipäätään elämässäni. Korttipiirin idea on simppeli, kurssi ostettiin Sandyn nettikaupasta ja maksun jälkeen pääsi liittymään salaiseen ryhmään. Sandy postasi kolme kertaa viikossa ryhmään kuvan kortista, jonka pohjalta ajatustyötä lähdettiin tekemään. Kokonaisuutena Korttipiiri kesti kaksi kuukautta. Monet myös esimerkiksi printtasivat kuvan kortista tekstien joukkoon. Jälkikäteen miettien kortit ja niiden nostattamat tunteet olisi hyvin voinut käsitellä esimerkiksi piirtäen tai maalaten.

”Kysymys kuuluu: Millä tavalla julkaistu kuva kuvaa elämääsi tai sinua itseäsi juuri nyt? Mitä tämä kuva tarkoittaa sinulle tällä hetkellä?”

Minulle kaikki tällaiset ovat aina kolahtaneet kovaa, rakastan ajatusta siitä että voin istahtaa kaiken kaaoksen keskellä alas ja pohtia tunnetiloja ja käsitellä asioita jonkin tietyn katsontakannan kautta. Läpi tämän korttipiirin jaksoin myös hämmästellä miten juuri oikea kortti nousi uudestaan ja uudestaan pakasta. Toki mukana oli myös kortteja jotka eivät varsinaisesti merkinneet minulle mitään, mutta suurin osa korteista herätti kyllä suuria tunteita. Uskon että korttien kautta elämään voi löytää selkeyttä, niiden kautta voi löytää voimaa käydä vaikeita asioita läpi ja ne voivat tuoda uusia katsontakantoja eteen.

Korttipiirin kautta käsittelin vaikeita menetyksiä, kuten isoveljeni kuolemaa, pelkotilojani ja vastaavia isoja tunteita joiden käsittely olisi minulle muuten hankalaa. Olen korttipiirin loppumisen myötä miettinyt myös, että pitäisiköhän itsellekin hankkia jokin korttipakka, voimaannuttava tai selkeyttävä. Aloitan nyt kuitenkin syksyni uudella Korttipiirillä ja toivotan teidät kaikki mukaan ja tervetulleiksi. Tiedän mihin minä tarvitsen selkeyttä ja vomaa. En tiedä onko Sandylla jokin kuudes aisti joka kertaa, että juuri nyt on oikea aika tälle. Tällä kertaa omistan yhden traveler`s notebookkini vihon tälle. Tarkoitus on tällä kertaa paitsi kirjoittaa, niin mahdollisesti myös kuvittaa tunteita ja ajatuksia. Ja toivon, että tämä tuo taas selkeyttä ja valopilkkuja pahan olon keskelle.

 

-Mirppu

Kuvat: Sandy Talarmo