Avainsana: vihkot

Pieni kirjanen itsetehdyistä taskuista

Tästä läjästäkö syntyisi kirjanen? Tee askarteluylijäämistä kirjanen!

Tällainen syntyi mun jämistä. Eli keräile ensin kaikkea mitä olit ajatellut hävittää. Ja sitten luomaan!

Tarvitset neljä taskua, jotka kaikki voivat olla eri kokoisia. Tarvitset neljä saranaa. Näiden leveys on mulla 4cm.

Ensin tehdään suljettava tasku. Leikkaa haluamasi kokoinen suikale taskua varten ja kaksi suikaletta sivujen sulkemiseen. Taittele taskuksi ja leikkaa halutessasi otereikä lävistäjällä.

Valmis suljettava tasku. Tein näin kaksi taskua kirjaani.

Nämä ovat kirjasen saranat. Niiden leveys on 4cm. Taita puoliksi. Nämä kannattaa tehdä kaksipuoleisesta paperista, sillä sisäpuolet jäävät näkyviin kirjasen sisälle.

Avotaskun vuoro. Leikkaa haluamasi kokoinen suikale ja reunojen sulkijapalat. Tee otereikä lävistimellä.

Jos taas haluat avotaskuun myös sivutaskun, toimi näin. Laita sivusulkijapalaan liimaa taakse ja etupuolelle tulevaan osaan vain ylä – ja alareunaan.

Kuva valmiista avotaskusta.

Valmis avotasku sivutaskulla.

Valmis avotasku ilman sivutaskua.

Vamis suljettava tasku.

Palaset valmiina. Tästä alkaa kokoaminen.

Ensimmäinen sarana. Kaikki saranat laitetaan näin. Laita liima aina ulkoreunaan. Taitteiden tulee olla samassa kohden.

Ensimmäisen taskun liimaus. Huomaa, että taite jää ulkopuolelle. Liimaa toinen tasku kohtaan ”liimaa tähän”. Huomaa, että jos taskussa on sulkijalippa, saranan reuna ei saa ylittää lippaa.

Tässä toinen tasku liimattuna sisäpuolelta.

Liimaa toinen sarana kakkostaskun taakse. Saranoiden taitteet laitetaan samaan linjaan.

Kolmannen taskun liimaus.

Sisältä se näyttää tältä.

Viimeinen sarana liimataan kolmostaskun taakse samoin kuin kakkossarana. Saranoiden taitokset laitetaan taas samaan kohtaan.

Neljäs tasku liimataan saranaan.

Neljäs tasku liimattuna. Kuva sisäpuolelta.

Kirjanen kasattuna. Nyt vaan koristelemaan niillä jämillä mitä varastoista löytyy. Tein suljettaviin taskuihin pienet vihkot. Ekassa avotaskussa on myös pieni vihko. Toiseen avotaskuun tein journaling-kortin.

Koristeluun käytettyjä jämiä.

Vamis kansi.

Eka aukeama.

Toka aukeama.

Kolmas aukeama.

Takakansi. Ja nyt vaan toivon, että kaikki onnistuvat näillä ohjeilla. Tekeminen on hauskaa ja nämä sopivat hyvin esimerkiksi happy mail -lahjoiksi.

-Marja

Traveler’s notebook -vihkojen vahvikeompelu

Löysin itselleni mieluisan kalenterimuodon heti aloittaessani tätä harrastusta uudestaan aikuisiällä; koko ikäni olen ollut jollain tavalla kalenterimaanikko mutta kun törmäsin Kalenterimania-ryhmään netissä, harrastus virkosi uudelleen henkiin ja tällä kertaa todella voimallisesti.

Traveler’s Notebook valikoitui heti minulle sopivaksi, olen rakastanut vihkoja (ja muitakin muistikirjoja) aina. Ensimmäisen tn-vihkon täyttyessä huomasin, että pelkästääm nidottu malli ei kestä kaikkea sitä, mitä sen sivujen väliin keräsin. Jostain onnistuin saamaan käsiini ommellun mallin ja se oli ihana! Sivut eivät irronneet vaan pysyivät kauniisti paikallaan. Vihko täyttyi ja aloin etsiä uutta tilalle, kriteereinä ommeltu selkämys, kannet ilman kuvia ja joko piste-, ruutu- tai blankosivut. Tehtävä osoittautui vaikeaksi. Kolusin läpi nettikauppoja mutta en löytänyt mieleistäni. Jatkoin nidotuilla mutta tekemisen iloa söi irtoilevat sivut ja niiden ainainen kiinni teippaaminen. Siirryin ulkomaisten tarjoajien pariin ja onnistuinkin saamaan muutaman haluamani kiinalaisesta kaupasta. Se onnistui vain kerran, sillä seuraavalla kerralla tilaus sisälsi nidottuja vihkoja…

Niinpä päätin tehdä itse: ompelukone esille ja toimeen. Säädin tikin pituuden melko pitkäksi ja aloitin ompelun vihkon sisäpuoli ylöspäin. Koska aluslanka eli välillä omaa elämäänsä muodostaen omituisia lankamyttyjä, säädin aluslankaa ja päätin ommella kannet ylöspäin, näin ollen mahdolliset kauneusvirheet jäisivät sisäpuolelle ja peittyisivät kuitenkin kuvien yms alle.

Neulavalikoimani oli suppea. Luulen, että paksummalla neulalla olisin saanut parempaa jälkeä, kokeilen sitä seuraavassa ompelusessiossa, samoin kuin vähän paksumpaa ompelulankaa.

Ompelunopeus ei voinut olla kovin kova, jotta sain ommeltua mahdollisimman suoraan ja neulalla oli aikaa päästä paperinipun läpi. Niitin kohdalla nostin neulan ylös ja siirsin varovasti käsin vetämällä vihkoa sen yli, sitten jatkoin ompelua. Lopuksi solmin langat muutamaan kertaan sekä alku- että loppupäästä.

Nyt on varastoa vähäksi aikaa, ensimmäinen vihko lähtee käyttöön heinäkuun alusta. Silloin vasta oikein käytännössä näen, miten selkämys kestää käyttöä.

Kirsi