Lapset ovat jo jonkin aikaa toivoneet omia kalentereita, jotta voisivat planneroida yhdessä minun kanssa. Olen asian kanssa vitkutellut, mutta kun alkoivat ehdotella minun plannerin tuunausta, totesin että on aika toteuttaa toive.

Meinasin ensin hommata kaupasta jotkut kalenterit, mutta pian selvisi, että heillä on tarkat toiveet mielessä millainen kalenterin tulee olla. Pitää olla samanlainen kuin äidillä, eli Happy Planner! Jemmasta löytyi Happy Plannerin kiekkoja, läjäpäin kartonkia sekä mambin rei´itin, joten aika pian innostuin: teen heille kalenterit itse!

Aloitin tekemällä välilehdet. Valmiina oli A5 kokoisia kartonkeja, joten niiden mukaan päätin koon. Ostin kaupasta valkoisia tarroja, joiden mukaan mittasin tabien koon ja leikkasin suikaleen pois. Päätin aloittaa kalenterin huhtikuusta, joten tein 9 välilehteä molemmille. Näiden teko sujui suht joutuin. Välilehtiä en koristellut juurikaan, suunnitelmissa on, että lapset saavat itse niitä suunnitella ja koristella.

Sitten kansien kimppuun. Poika on suuri pokemon-fani, joten sopivasta lahjapaperista muotoutui hänelle sopivat kannet. Lahjapaperin laminointi oli melkoisen haastavaa. Fiksu olisi laittanut aiemmin lahjapaperin suoristumaan! Päädyin laittamaan kanteen kartongia ja lahjapaperia, jotta siitä tulee tarpeeksi jämäkkä. Tytölle löysin ison tarran, ja sen laminoin kartongin kanssa. Laminoituja kansia en uskaltanut Happy Plannerin rei`ittimellä rei´ittää, joten käytin blogissakin aiemmin näkynyttä ohjetta. Eli merkkasin reikien oikeat kohdat ja käytin tavallista rei´ittäjää. Sitten leikkasin saksilla viillot ja napsuttelin kiekot paikoilleen. Näihin olisi sopinut paremmin pienemmät kiekot, mutta näitä oli jemmassa joten näillä mennään.

Sivujen kanssa mietin jonkun aikaa, mitkä olisivat lapsille parhaat. Päädyin jättämään kuukausiaukeaman ainakin alkuun pois. Tein viikkosivuja, että alkuun päästään. Ja mennessä näkee sitten, tahtovatko erilaisen pohjan. Nyt jokaiselle päivälle on oma laatikko, ja omille jutuille yksi osio.

Käytin piirustuspaperia viikkosivuille, pitää käytössä katsoa kestääkö tämä laatu tusseja, vai tulisiko olla paksumpaa laatua. Nämä rei´itin happy plannerin rei´ittimellä, tosi kätevästi tuli reiät oikeaan paikkaan, ja kerralla sai kolme sivua tehtyä.

Mielenkiinnolla odotan yhteisiä tuunailuhetkiä! Suunnitelmissa on tehdä vielä muutamat taskut sekä taulukot hampaiden pesuun, läksyihin ja kirjadiplomiin. Jospa lapsetkin tekevät kohta sujuvasti to do- listoja.

-Laura