Avainsana: vinkkivitonen

DIY – Happy Planner Mini yksisarvisteemalla

Tein pikkusiskolleni syntymäpäivälahjaksi yksisarvisaiheisen Happy Planner Minin ja ajattelin jakaa teidän kanssanne, miten sen tein. Olin pyöritellyt jo pitkään mielessäni ideaa kalenterin tekemisestä siskolleni, mutta vasta kun näin Heidin korttipajan facebook-videossa Carpe Diemin yksisarvistuotteet, inspiraatio iski. Siskoni nimittäin pitää valtavasti yksisarvisista. Suunnittelin, mitä kalenteriin tarvitsisin, ja tilasin sitä varten Korttipajalta Carpe Diemin yksisarvispapereita ja Happy Plannerin keskikokoiset pinkit kiekot.

Aloitin kalenterin teon valitsemalla kanteen sopivan kartongin Simple Storiesin Collection Kit Dream Big -paperikosta. Samasta paperikosta valitsin myös kaikki välilehdet. Leikkasin oikeankokoiset kannet ja välilehdet käyttäen apuna oman minini kansia ja välilehtiä. Kannet päätin laminoida, jotta ne olisivat yhtä kestävät kuin Happy Plannerien omat kannet. Minulla ei ole Happy Plannerin omaa rei’ittäjää, joten päädyin käyttämään Tigerista ostettua yhden reiän rei’itintä. Mallasin reiät oikeille kohdille käyttäen oman minini kansia ja piirsin reikien paikat tussilla kansiin. Kun olin saanut reiät tehtyä, tein niihin pienet lovet leikkaamalla reunasta pienen palan pois, jotta kiekot saa sujautettua niihin.

Seuraavaksi askartelin leikkaamiini välilehtiin sopivankokoiset tabit. Mallia otin taas Happy Planner Minini välilehtien tabien muodoista ja piirsin ne kartonkien jämäpaloista. Asettelin tabit sopiviin kohtiin välilehtiin ja liimasin ne paikalleen käyttäen Tombow’n liimarolleria.

Haastavin vaihe oli sopivien kalenterisivujen etsiminen. Olen itse ihastunut Happy Plannereihin ja erityisesti miniin. Pikkusiskoni sen sijaan ei ole innostunut ministä sen viikkoaukeman viivojen takia. Halusin siis löytää hänelle vaakamalliset viikkoinsertit ilman viivoja, mutta en löytänyt sopivia, joten päädyin lopulta tekemään ne itse. Viikkonäkymään hain inspiraatiota Webster’s Pagesin horisontaalisista viikkoinserteistä. Aluksi yritin suunnitella sivut koneella, mutta lopulta koin helpoimmaksi käyttää ihan kynää ja viivotinta. Ensin hahmottelin viikkoaukeaman ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin kirjoittamaan viikonpäivät suomeksi. Kuukausiaukeamaan otin mallia omista kalentereistani ja lopulliseen versioon päätyi kaikkein yksinkertaisin versio.

Kun olin hahmotellut A4-paperille kuukausi- ja viikko aukeamat, piti miettiä, mihin järjestykseen sivut piirrän, jotta ne asettuisivat oikein kopioidessa ja leikattaessa. Tämä oli haastavaa, mutta lopulta tein hahmotelmasta virallisen version, jonka vain kopioin monitoimitulostimella kaksipuoleisiksi. Käytin kalenteriin 100g/m2 paksuista UPM digi color laser -paperia, joka on siis normaalia kopiopaperia paksumpaa. Testatessani paperia olin tyytyväinen, että suurin osa kokeilemistani kynistä ei tullut paperista läpi eikä edes kuultanut juurikaan toiselle puolelle. Tämä on tärkeää, sillä kalenterisivut ovat kaksipuoleiset. Vanhalla tulostimella ei saanut aukeamia kohdistettua aivan millilleen kopioidessa, mutta kun leikkasin sivut irti, sain siistittyä ne samankokoisiksi. Rei’itin sivut samalla tavalla kuin kannet ja välilehdet, mutta useamman sivun samalla kertaa. Tämä työvaihe oli toki yhden reiän rei’ittimellä tehtynä hieman työläs, mutta ihan mukavaa pikku askartelua. Jaoin kuukausiaukeaman kahdelle sivulle, joista toisen liimasin kiinni välilehteen. Muutoin väliin olisi jäänyt tyhjä sivu.

Kun olin saanut kaikki sivut rei’itettyä, oli jäljellä enää kokoaminen, joka oli nopeasti tehty. Päädyin tarkoituksella päiväämättömiin insertteihin, jotta siskoni voi itse valita, koska haluaa kalenterin aloittaa. Muutamaa välilehteä koristelin itse hieman, mutta muuten jätin välilehdet koristelematta. Näin sain jätettyä valinnan vapauden sisarelleni, hän saa itse koristella välilehdet mielensä mukaisesti. Lopuksi päätin vielä tehdä kalenteriin aloitussivun tulostamalleni kauniille paperille, joka tuli Mommy Lheyn huhtikuun kuukausiboksin digital goodiesien mukana. Tähän halusin kirjoittaa englanniksi: ”This planner belongs to”, vaikka kalenteri on muuten suomenkielinen. Olen tyytyväinen lopputulokseen, ja siskoni sai näin mieleisensä yksisarvisteemaisen Happy Planner Mini -kalenterin.

– Janita

Erilaisia kiinnitystapoja

Mietityttääkö teitä, että millä aineilla sitä oikein uskaltaisi lähteä kiinnittämään koristeita kalenteriin? Washit ja tarrat toki tarttuvat ihan itsessään, mutta entäs kaikki ihanat die cutsit, lehdistä leikatut kuvat, tai journaling-kortit? Jotkut suosivat ihan tavallista paperiliimapuikkoa, mutta itse koen sen hieman sottaavaksi, ja ohuet paperit tuntuvat menevän helposti ruttuun ja kurttuun.

Itselleni on tässä vajaassa puolessatoista vuodessa vakiintunut käyttöön muutamat tietyt tuotteet, ja tavat niiden käyttämiseen, ja nyt jaan vinkkini niiden suhteen!

Kaksipuoliteippi

Alkuun käytin ihan marketeista saatavia kaksipuoliteippejä, jotka tulivat omissa katkaisutelineissään. Käteviä – mutta pitkän päälle aika kalliita jos paljon teippailee! Taavan tammikuun miitissä saimme me osallistujat miittilahjana rullat ohutta kaksipuoliteippiä, ja sen jälkeen ei ole itselläni ollut paluuta muihin kiinnitysteippeihin! Opin silloin, että tämmöiset isommalla rullalla tulevat taustapaperiset teipit on helppoa katkaista käsineen ilman saksia, tai muitakaan teräaseita! Myös suojapaperin irrotus, eli toisen liimapinnan paljastaminen, on simppeliä ihan sormin! Tälläistä kaksipuoliteippiä on saatavilla useissa askartelukaupoissa, niin kivijalkaliikkeissä kuin netissäkin.

Zig-liimakynä

Paras. Juttu. Koskaan! Näitä on olemassa useita erilaisia, itselläni on mustekynämalli, ja huopakärkinen malli. Koristeet joissa on ohuita kohtia, on kaikkein helpointa kiinnittää liimakynällä! Mustekynämallilla esimerkiksi saa tooodella ohutta liimausjälkeä – nimensä mukaisesti tätä tuntuu käyttää hieman samalta kuin mustekynää. Näissä liimakynissä on myös se hauska puoli, että jos odottaa hetken että liima kuivahtaa, tulee siitä tarrapintainen! Näillähän voi muuten myös folioida 😉

Washiteippi

Washiteipillä saatan välillä kiinnittää esimerkiksi kortteja kiinni kalenterisivuille. Välillä ihan kuvion reunoja pitkin taustaan kiinni teippaamalla, tai sitten hyödynnän tip-in-tekniikkaa. Sanna on kertonut aiemmin kyseisestä kiinnitystekniikasta tässä postauksessa!

Kirkas-teippi, muoviteipit

Kirkasta teippiä käytän melko harvoin varsinaisessa kalenterituunauksessa, mutta sillekkin on kuitenkin oma paikkansa joillain sivuilla. Joskus nimittäin sattuu niin, että tahtoisin kiinnittää tip in-tyylillä jonkin kivan kortin tai kuvan kalenteriin, mutta en tahtoisi peittää koristeesta pientäkään osaa. Silloin kauniiden washiteippien sijaan on ihan tavallinen kirkas teippi paras vaihtoehto.

Muoviteippejä käytän kalenteriin vielä kirkastakin harvemmin, mutta silloin todennäköisesti on kyse myös samanlaisesta kortin kiinnittämisestä kuin washeilla tai kirkkaallakin teipillä. Yksi käyttötarkoitus itselläni kuitenkin löytyy muoviteipeille, jossa ne toimivat aivan lyömättömän hyvin – nimittäin kirjekuorien sulkeminen! Oli kyseessä sitten Happy Mailin, Random act of kindness-postin tai vaikka washivaihtarin lähettäminen, on aina kivempi lähettää kuori, johon voi luottaa siinä että se pysyy hyvin kasassa. Kivan kuosista muoviteippiä tuleekin siis itse pyöräytettyä lähes jokaiseen lähetettävään kuoreen. Kestävyyttä ja koristetta samalla kertaa!

Prima Planner Glue Pen

Tästä en valitettavasti osaa antaa omakohtaista suositusta, mutta koen tämän liimapuikon kuitenkin mainitsemin arvoiseksi. Primalla siis on olemassa oma liimapuikko joka on tarkoitettu nimenomaan kalenterituunaukseen! Olen kuullut ja lukenut tästä kyseisestä liimasta paljon hyvää, joten kannattaa varmasti tätä harkita jos tykkää perinteisemmistä puikkoliimoista ja tätä liimaa sattuu vastaan tulemaan!

 

 

♥, Inka