Avainsana: washisample

Bank of Drawers – Jolanda

Tykkään leikellä taustapaperillisten washiteippien kuvia valmiiksi tuunailuhetkiä varten ja niiden säilytystä lähdin miettimään. Askartelin kuville kivan pikkulaatikoston netistä löytyneellä ohjeella. Itse leikkasin osat kartongista Silhouette -leikkurilla, mutta ohjeen osat pystyy leikkaamaan myös käsin mallin mukaan. 

Laatikostossa voisi säilyttää myös helposti die cutseja, washisample-kortteja ja kaikkea muuta pientä tuunailutarviketta. Osien leikkaamisen jälkeen oli aika alkaa koota laatikostoa. Käytin kokoamisessa Tacky glueta ja Tombown teippirolleria.

Käytin projektiin tavallista valkoista kartonkia koska sitä minulta löytyi valmiina, kuviollisesta voisi saada vaikka miten hienoja! Ajattelin että valkoista pohjaa on helpompi lähteä itse koristelemaan haluamallaan tavalla.

Liimasin laatikon sisäosat ensin ja sitten niihin ulkokuoret. Lopuksi kun kaikki kuusi laatikkoa oli koottu ja liimattu yhteen, oli aika alkaa koristella.

Kannen ja sivujen vahvikkeet leimailin musteilla.

Liimasin nimilaatat laatikoihin ja laatikosto oli valmis.

Halusin lisäksi tehdä laatikoihin jotkut etiketit, jotta sisältö tulisi helpommin selville. Leikkasin etiketit samasta valkoisesta kartongista ja värjäsin musteella hieman niiden reunoja.

Näitähän voi sitten tehdä useampia ja koota niin korkean tornin, kuin haluaa.  

Askisterkuin, Jolanda

Kalenterimanian YouTube -kanavan viikon 2 videot

Plan with Laura:

Laura koristelee viikkoaukeamaa kalenteriinsa inspiroituen washisamplesta.

***

Plan with Teija:

Teija tekee bullet journaliinsa uutta viikkoaukeamaa c-kasettien avulla.

***

Talvinen ATC -kortti:

* MAINOS – Lahen Kirjansitomo oy *

Laura tekee yksinkertaisen, mutta söpön ATC -kortin.

p.s. tästä pääset viime viikon videoihin