Avainsana: ystävyys

Ajatuksia ja oivalluksia Kalenterimaniasta

Uuden vuoden alussa on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä kaikkea tämä kalenteriharrastus ja erityisesti Kalenterimania ovat minulle tässä vuosien aikana tuoneet.

Löysin tieni Kalenterimanian Facebook-ryhmään joskus alkusyksystä 2017. Todella vaikea uskoa, että siitä on toisaalta jo niin kauan, mutta silti vasta niin vähän aikaa. Oliko elämää ennen Kalenterimaniaa? No olihan sitä, mutta silloin en vain tiennyt paremmasta!

Olen aina ollut ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen ihminen, mutta samaan aikaan hyvin arka uusissa tilanteissa ja uusien tuttavuuksien kanssa. Sama tapahtui, kun liityin Kalenterimaniaan. Pitkään lähinnä seurailin keskusteluja kommentoimatta mihinkään. Mietin jopa jokaista tykkäystä erikseen. Mitä ne kertoisivat minusta ihmisenä?

Kalenterimania on ensimmäinen ja ainut Facebook-ryhmä tai ylipäätään internetyhteisö, jossa olen lopulta uskaltautunut avaamaan suuni ja pikkuhiljaa olemaan kuin kotonani. Näin reilut kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tuntuu suorastaan hassulta, etten aluksi meinannut uskaltaa sanoa mitään tai ottaa osaa keskusteluihin. Nykyään kun en malta juurikaan pysytellä hiljaa!

No mitä sitten olisin menettänyt, jos en olisi uskaltanut ruveta osaksi tätä hienoa yhteisöä? Tämä on helppo kysymys, johon on useampi vastaus. Aloitetaan ihmisistä. Ryhmä on täynnä mahtavia ja lahjakkaita persoonia, joihin minulla on ollut ilo tutustua. Osaa näistä tyypeistä voin kutsua ystävikseni ja se jos mikä on hienoa. Minä kun kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat sitä mieltä, että ystäviä ei voi koskaan olla liikaa. Usein sitä myös tuppaa ajattelemaan, että merkittävät ihmissuhteet solmittiin jo viimeistään opiskeluaikana eikä sitä enää näin myöhemmin löydä uusia ystäviä. Tuo ajattelutapa on väärä, ja sen olen myös saanut tässä parissa vuodessa itse huomata.

No mistä muusta olisin jäänyt paitsi? En olisi päässyt kokemaan sitä ainutlaatuista yhteisöllisyyttä, joka Kalenterimaniassa vallitsee. On aivan käsittämättömän hienoa, miten niin monet samanhenkiset ihmiset ovat päätyneet yhteen paikkaan, ja miten niin monet manialaiset päivittäin inspiroituvat toisistaan ja samalla inspiroivat itsekin muita. Itse en muista kokeneeni tämän tasoista inspiroitumista montaa kertaa aiemmin elämässäni.

Kalenterimaniassa oleminen on myös opettanut minulle aivan valtavasti itsestäni. Olen oppinut nauttimaan pienistä onnistumisista ja olemaan ylpeä tekemisistäni. Olen uskaltanut kokeilla uusia juttuja askartelun saralla ja olen oikeastaan löytänyt koko käsillä tekemisen ilon. Minä kun en ole koskaan ollut kovin kätevä käsistäni ja koulussa tehtävät askartelut ja käsityöt ovat olleet lähinnä pakkopullaa. Nyt kuitenkin saatan löytää itseni tekemästä shakereita tai laminoimasta taskuja traveler’s notebookiin. Olen jopa osallistunut ryhmässä doodle challengeen eli piirtämishaasteeseen, vaikka piirtämistaitoni ovat suorastaan olemattomat.

Aina välillä katson hieman kateellisena muiden tekemisiä ja harmittelen, kun en itse osaa tehdä vastaavia. Kiitos ryhmän monenkirjavan harrastajajoukon muistan kuitenkin yleensä, että on olemassa yhtä monta tapaa harrastaa kuin on harrastajiakin. Koko tämän tekemisen hienous taitaa piillä juuri siinä.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! 

-Carita 

Löytöretki Kalenterimaniaan

Liityin Kalenterimanian Facebook-ryhmään alkuvuodesta 2016. Tarkoituksenani oli lähinnä löytää infoa siitä, miten saisin käsiini kultaisen Color Crushin, johon olin saanut usean kuukauden kestäneen pakkomielteen. Googlatessani kyseisestä kalenterista ostopaikkoja ja ominaisuuksia, löysin lopulta tieni Kalenterimaniaan.

En osannut liittyessäni kuitenkaan olettaa, että löytäisin tuon kultaisen Color Crushin jälleenmyyntipaikan lisäksi mitään muuta ryhmästä. Toki nautin ryhmän tuomasta inspiraatiosta, ostovinkeistä, ja ideoista miten alkaisin uutta kalenteriani tuunaamaan ja löytämään omaa kalenterityyliäni. Tämän kaiken ohella löysin kuitenkin jotain, mitä tämä epäsosiaalisista epäsosiaalisin olento ei koskaan olisi osannut arvata tai odottaa.

Löysin Kermit-mukiini ihastuneen, kananugeteista unelmoivan ja ihmisvihasta jatkuvasti kanssani ulisevan hullun käärmenaisen. Löysin ylienergisen yh-mutsin, joka viestittelee mulle grillitassuista ja hämmentävistä ihmissuhdekuvioista. Löysin Taco Bellistä yhtälailla pitävän, meikeistä kiinnostuneen kissanaisen, josta sai oivan drag-tyttären. Löysin violettiin mieltyneen neulovan kalenterikeräilijän, jonka ihastuminen mun pumpulikissoihin eskaloitui nopeasti kummikissanpennuksi. Löysin valtavasti uusia kasvoja, jotka tykkäävät mun naamasta ja joiden kanssa puhuminen tuo valtavasti uutta sisältöä mun elämään.

Kaikki se kalenteri-inspiraatio, ostovinkit, mun uusi keltainen Color Crush, vanha kultainen Color Crush ja kaikki ne washit ja tarra-arkit on ollut hyviä löytöjä, ja oon ollut niistä todella iloinen ja tyytyväinen. Ne löydöt ei kuitenkaan vedä vertoja sille, että oon vihdoin löytänyt itselleni ihmisiä, jotka ei vihaa mua, ja joita mä en vihaa. Kalenterikansaa, kavereita, ystäviä. Oon aina viihtynyt yksin eikä yksinäisyydessä oo mulle mitään ongelmaa, mutta on yllättävän miellyttävää tietää ettei se yksinäisyys ole edes mun kohdalla aina välttämättömyys.

Asia mitä en löytänyt oli yhteiskuvat useampien kalenterikavereideni kanssa. Jotta jatkossa jengi uskoo että mulla on oikeesti ystäviä, niin tökätkää mua seuraavassa miitissä että saadaan vähän parempia kuvia. Nyt mä jouduin laittamaan tänne kuvan, jossa poseeraan jättiavokadon kanssa. Syytän siitä vahvasti teitä kaikkia yllämainittuja.

Mut viihdyttäkää mua silti jatkossakin.

– Milja